keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Hienot huonot kepit

Lähdettiin maanantaina äkkilähtönä tuuraamaan poissaolijaa Maiju Korhosen treeneihin.

Kun pääsin tutustumaan rataan olin ihan eksyksissä - tuntui ihan törkeän vaikealta ja ylitsepääsemättömältä mutta kun päästiin tekemään ni ei se ollutkaan ihan niin vaikea.

Videolla näkyy koko treeni joten kirjoittelen vaan pääpiirteitä. 7.esteelle pakkovalssi (??) oli vähän hakusessa kun olin itse alkuun suunnitellut muuta mutta kesken kaiken muutin sen mutta onnistuihan se vaikkakin vähän tönkösti. 9.puomi oli vaikea, putki imi Ekaa mutta joten helpotettiin jolloin tietysti tajusi homman nimen mikä näkyikin kun Eka 25.putkella juoksikin puomille. 11-12 välille Eka nappasi yhden lisähypyn, missä putkijarru? Koko treenien ylpeyden aihe ja murheen kryyni oli 16.kepit. Eka otti joka kerta ihan törkeen!! hienosti oikean keppi välin ja sai siitä kehuja, en olisi uskonut  kun keppikulma oli meille haastava ja vielä noin ahtaassa tilassa. Mutta nyt sieltä paljastui se meidän kisaongelma - ei malttanut tehdä loppuun asti. Mikä oli ärsyttävää mutta hyvä että tuli nyt treenissä ilmi niin siihen pääsi puuttumaan. Maiju huomasi heti että alkuun Eka pujotteli tosi täysiin ja loppua kohden alkoi aina laiskistumaan mihin voisi suositteli kujakeppejen kokeilua, niin että loppu on lähes suoraan juoksua. Toinen syy voi olla vaan treenaamattomuus joten pitäisi ottaa törkeesti etupalkalla treenejä että se keskittyminen olisi edessä ja itse esteessä eikä minussa. 20.putkelle en tehnyt putkijarrua niin koirahan tietty säntäsi 15.esteelle. 23.esteellä Eka aina levähti väärälle puolelle mutta kun ohjasi tiukemmin ja hiukan odotti niin tuli sieltä myös se tiukka käännöskin.

Oikein kiva treeni mutta kyllä tässäkin huomaa (ihan jo omassa kunnossakin) että ei oo ihan hirveesti tullut mitään tehtyä mutta kivaa meillä kyllä oli. Pääsispä useammin ohjattuihin treeneihin byä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti