lauantai 19. huhtikuuta 2014

Seitsemän tuntia liikenteessä

Torstaina alkoi neljän päivän loma joka me aloitettiin vain kaverini pihalla köllien jossa nähtiin vilauksella Dany (14v kultsi) sekä Moona (enkkupulla). Oli Dany ja Eka halunnut kovasti leikkiä muttei pappa jaksanut muuta kuin availla suuta ja hampaita kolistella joten otettiin pihalla myös pikkuinen treeni mistä tuli hauskat naurut kun kaveri ei osannut kuvata vaan kuvasi koiran naamaa..
Perjantaina lähdettiinkin taas Viikkiin mätsiin, oltiin viidennet isoista pennuista ja odottelua todellakin oli, kehätkin myöhästyi semmoset 40minuuttia, kuumuudessa se ei ollut kiva ja kun päästiin kehää koira oli ravissa tosi huono, haisteli maata pääasiassa, seisoi superisti ja antoi liikkumatta katsoa hampaat ja saatiin punainen nauha. 

Pian jatkettiinkin jo punaisten kehässä jossa oli semmoiset 13koirakkoa ja päästiin sitten viidensiksi johon olen tosi tyytyväinen, varsinkin kun ravasi tässä hyvin. Vaikka oishan se palkinto aina kiva saada ;) 
Kehien välissä me hyödynnettiin liikkuvat ihmiset ja koirat häiriönä joten eikun tokoilemaan. Koira vapaaksi, leikkiä rikki olleella tennispallolla millä oli muuten hyvä palkata sekä muuten vaan tokoilua. 

Seuruu - Meni sairaan hienosti, otettiin neliössä seuruuta ja käännökset meni perfect! 
Sivulletulot - Nää on alkanut jo nyt parantua, ei tarvii niin kovasti ohjastusta. Haki jopa kerran itse ilman käskyä sivulle. 
Eteentulo - Suoraan tuli ja hyvälle etäisyydelle. Toki pikku avulla.
I-S-M - Meni nopeasti suoraan, seiso-maahan alkaa jo näyttää hyvältä kun ei liiku yhtään. 
Paikka - Meni maaten että istuen sairaan hienosti, menin ihmisten sekaan tällöin ja pari koirakkoa ravasi vieressä, eikä vilkaissukkaan!
Liikeestä seis - Olin erittäin rohkea ja otin kehien keskellä tämän, missä oli eniten koiria ja se jäi seuruusta seisomaan, kaveri oli varmistamassa että jää eikä lähde. Ihan sairaan hieno kakara! 
Otettiin kovasti patukalla leikkiä ja tuo taas vaan roikkui, paremmin kuin normaalisti vaikka tuommoinen lötkis. Sai nostettua ilmaan ja otettiin tosi kivaa repimistä jossa tönin vähän pentua ja toinen sai enemmän intoa vetämään mistä toki voitti lelun. Kokeiltiin myös koppeja, ehkä ne joskus pallonkin kanssa onnistuu.

Tuo ei kyllä yhtään ottanut häiriötä mistään, leikissä se lähti Fannya pyytämään leikkiin ja kerran juos yhden collien luokse, josta pahoittelin mutta omistaja vaan totesi että collie tuntee collien ;) Muuten se ei kyllä välitä onko sitä porukkaa siinä tai ei, oli ne kuinka lähellä tai kaukana.
Mätseilyjen jälkeen lähdettiin pellolle Fannyn kera juoksuttamaan koiria mihin pian liittyi mukaan Riesa ja Hupi. Tyttö juoksi itsensä ihan läkähdyksiin eikä jaksanut kuin juuri ja juuri ravailla, välillä myös laukka nousi. Olipa ainakin hauskaa vaikka sai muutamat ärähdykset Riesalta, tuo ei vaan välitä vaan lähtee uudelleen perään. Huoh. 
Pellolta lähdettiinkin jo pian ja matka jatkui edelleen Fannyn kera koska lähdimme käymään meidän vieressä olevalle prutskille, käytiin suolla ja metsän kautta hiekkakuopille jossa tytöt pääsivät uimaan ja viileentymään. 
Eka kahlaili, kävi mun avustuksella uimassa ja haki keppiä vedestä jonka jälkeen ralliteltiin niin perkeleesti, piahtaroitiin ja taas juostiin oksien läpi josta pian rauhoittui kun aloimme kuvata Fannyn videota jonka näettä täältä.
Kotona oli kyllä NIIIIN väsynyt nahkiainen ettei toista!
Tänään oli sitten taas luvassa tokoa, pidetään taas tän jälkeen vähän pidempi preikki tosin varmasti noita sivulletuloja otetaan arjessa muutenki kun jo kolmatta päivää treenataan, tänään tosin enemmän kuin muulloin.

Tosiaan Bea aloitti työt jonka ajan Eka odotteli häkissä (mistä muuten kuulu helvetinmoinen huuto), häkistä tyttö pääs leikkimään, treenaamaan ja taas leikkimään. Siitä taas autoon josta oli Rikin vuoro, sitten Ekalla taas sama homma ja vielä Bea.

Sivulletulot - Puhuttiin Roosankaa tuosta mun avusta jne joten kokeiltiin etten katso koiraa ja sanoin sivu, aina kun epäonnistui niin hups ja sai itse yrittää löytää paikkaa, aina kun meni oikein Roosa huikkas ja palkkasin. Lopulta tulin siihen lopputulokseen että haluun sivulletulon niin että se heittää perseensä mun vieree eikä vierestä kiertämällä joten me nyt alotetaan ihan alusta, samanlailla avulla kuin sivusta oikealle tehtiin, tästä jos saataisiin kiva niin jeesh, ainakin näin alkuun menny kivasti mutta apujakin käytetään paljon.
Seuruu - Otettiin muutama pätkä, yritin katsoa suoraan eteen mutta välillä ei onnannut. Meni kuulemma hyvin ja kyllä se siltä suunnilleen tuntukin, kerran vähän erkani mutta korjattiin peruuttamalla ja jatkettiin matkaa.
I-S-M - Kerran maasta - seiso tuli mua otti muutaman askeleen mutta seuraavalla kerralla ei hievahtanutkaan.
Eteentulo - Samanlailla kuin aina.

Leikki meni osittain tosi hyvin ja välillä taas irroitteli pienestäkin (pidon osalta).
Meillä leikissä on se ongelmana että kun leikitään, Eka voittaa se lähtee kauemmas ja se joskus harvoin tuo sen mun luo, mä haluaisin että se haluaa leikkiä ja pyytää mua leikkimään, tähän siis tosiaan saa heitellä vinkkejä!
Roosakin leikitti Ekaa niin että mä pidän Ekaa remmissä ettei pääse lähtemään ja niin edelleen, leikki mun silmään kivasti, toisella kerralla päästi kokoajan irti repimisessä joten lopuksi sai kun pysy siinä vähän, muuten sitä sai kyllä vähän nostaa korkeammalle kun pysyi.
Mun kanssa se ei muistaakseni kertaakaan irroittanut paitsi ihan alku leikeissä, sai vähän töniä ja härnätä josta sai enemmän tahtoa, siitä taas voitto ja kauas lähtö.
Harjoteltiin tähän myös kunnia kierroksia minkä jälkeen taas leikittiin yhdessä. Ehkä tää tästä mutta onhan tää nytkin jo hurjasti parantunut. Huomaa vaan ne virheet paremmin kun joku osaava vieressä ;)
Treenailujen jälkeen Roosan kyytiin koska koirilla oli niin kuuma että lähdettiin käymään prutskilla jossa Eka sai ensimmäistä kertaa mennä Bean kanssa, Bea kun yleensä ei pidä pennuista niin nyt ei tullut yhtään mitään komentoja, ei edes remmissä. Jahtasivat vähän väliä toisia, pääasiassa Eka kumminkin jolkotteli Bean takana. Vedessä Eka ei kumminkaan käyny kun kahlailemassa, Bea tosin senkin edessä. Niin ja unohtamatta niin olihan Rikikin mukana!

Jos nyt huomisen vetäis ihan kotona loikoillen kun neiti on kokoajan niin väsynä ja maanantaina mennään treffaamaan Dina nahkaa, tiistaina toivonmukaan uimalaan ja jos nyt saatais paimennus kertakin järkättyä ensi viikoksi. Niin ja hyvää pääsiäistä!

6 kommenttia:

  1. Vanno tos yhteiskuvas mis on fanny ym. Eka näyttää kunnon läskikasalta XD

    VastaaPoista
  2. Pakko kysyä, ettö saatko sä ikinä sellaisia "vihaavia" katseita, kun tokoilet Ekan kanssa mätsärissä? Mulle jon joskus käynyt niinkin että käsketään ottaa koira kiinni ja että mätsäri ei ole tätä varten.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ihmiset tuijotti mutten oikein kiinnittämyt huomiota ja tosiaan nuo on ns vapaita tapahtumia että kyllä mä niissä treenaan jos vain haluan ja kyllä moni muukin sielä treenaili :)

      Poista
  3. Hei!

    Sinun blogiasi on mukava lukea on todella selkeä ja pirteän oloinen ulkoasu!

    Tervetuloa seuraamaan ja lukemaan seropi pojan elämää pennusta aikuiseksi.

    http://karvatassujenvilinaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tuli mieleen tosta leikkijutusta kahdella lelulla leikitys, jos niin olisi parempi leikittää Ekaa ja se ei jäisi haahuilemaan lelun kanssa kesken leikin jonnekkin susta kauas. Itse en oikeastaan ole harrastanut sitä, mutta tässä hyvä sivu mistä lukea enemmän: http://koti.mbnet.fi/tuulen/sm/smarti30.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mun on pakko kokeilla jo tänä iltana... jos sitä raahautuis hiekkakentälle. Superkiitokset linkistä! :)

      Poista