perjantai 16. toukokuuta 2014

Me treffaillaan

Keskiviikko hurahti hurjan nopeasti kun tavattiin viideltä viikissä Sera sekä Riemu tollot. Lähdettiin pitkin viikkiä kiertelemään, mitään hajua ei ollut missä oltiin osan aikaa lenkillä mutta matkaa oli varmasti 10kilsaa ja aikaa meni nelisen tuntia, hurjaa vauhtia ei siis kävelty. Loppujen lopuksi puhelin auttoi ja oltiinkin Prismasta vain kilsan päässä, heh.
Matkalla poikettiin lintutorneissa, kakarat leikki, Eka jahtasi Seraa, Eka bongaili taivaalta lintuja ja sitä rataa. Niin ja minä valitin jalkakivuista.
Lenkin lopuksi vielä narupallolla ja patukalla leikkiä. Lyyli leikitti pallon kanssa, Eka veti innoissaan kun sai kattoa muiden pomppuja ja leikkejä, syttyy siitä enemmän joten parasta leikkiä muiden seurassa. Alussa muistaakseni päästi irti muttei sen jälkeen enään.
Patukan ja mun kanssa innostui kun leikin eka Seran kanssa, vitsi likka veti vaikka heittelin vähän ilmaan ja tönin, kivoimpana hetkenä oli paras lopettaa, muttei tuo kyllä vielä voita Seran vetoja!
Kivaa meillä oli kokoajan, koho kohta taisi olla kumminkin kun Lyyli kaatui pellolla, heh ;D
Ensimmäinen kuva (c) Lyyli, lisää TÄÄLTÄ
Torstaina jatkettiin kavereiden tapaamisella kun nähtiin Hakunilassa Fannya. Lähdettiin suoraan pellolle missä istuttiin, kuvailin koirien touhuja mikä oli pallon heittoa ja Eka jahtasi Fannya samalla. Jatkettiin matkaa sieltä HSKHn kentille missä mentiin pk kentälle ottamaan tokoa, ofc.
Seuruu - Imutuksella otettiin paaljon seuruuta, meni sairaan mageesti! Oli tosi iloinen ja vireessä, herkku maistui ja keuli hurrjasti, tassut huito aika kivasti myös. Ehkä mä joskus saan semmosen seuruun, toivossa on hyvä elää!
Sivulletulot - Meni tosi vireisesti oikeaan kohtaan, kertaakaan ei liian eteen. Tehtiin pyllyheittoa.
Eteentulot - Käskystä tuli kivasti, kerran katteli mun kättä mutta palkka lens leuan alta. Otettiin imuttamalla myös ns edessä seuruuta missä aina pysähdyksestä eteen, siitä neiti innostui!
Paikka - Yksi paikkamakuu otettiin Fannyn vieressä. Yritti kerran nousta hitaasti koska juokseva ääntelevä ärrieri aloitti aksan viereisellä kentällä, sen jälkeen ei edes noussut Fannyn noususta. Kävin palkkaamassa ahkerasti.
Hyppy - Otettiin hyppyä, nami toisella puolella. Onnistui hyvin, mietin pitäisiköhän laittaa toinen lauta jo kun tuo köllystää ja ravaa sen yli laiskan näköisesti vaikka menee nopeasti.

Kerran otettiin myös liikkeestä seis, pysähtyi avuilla seisomaan ja jäi, sekä I-S-M missä ei liikkunut ollenkaa, olin noin metrin päässä käskyttämässä.

Leikkiä otettiin niin että leikitin Fannya, lainattiin heidän teddypatukka ja jo oli prkele kun tyttö innostui, kertaakaan ei päästäny irti, tönin, riepotin ja tyttö veti takaisin, sama homma ketulla ja pallon hakua.

Lähdettiin sitten kotia kohti, metsässä poiketen ja kotona oltiinkin vasta kymmeneltä, kolme tuntia siis siinäkin hurahti hujauksella.
Eilenkin samaa rumbaa ja nähtiin kentällä Kendiä. Aloitettiin samantein pika tokotreenit.

Seuruu - Otettiin juustolla, Ellan tekemällä sisäelinseos letulla ja jollain rahkalla imutusta. Rahkan kanssa ei tullut virettä kunnolla kun nuoleskeli joten vaihdettiin jo heti alkuun muihin. Kaikkein parhaat seuruut tuli letuilla, Eka veti ihan kybällä, jalat huiteli ja välillä keuli, oli ihan liekeissä touhusta. Otettiin seuruuta niin että tehtiin yksi askel, käännös ja siitä suoraan, tätä kumpaakin suuntaan sekä täysikäännöksiä, pysyi sairaan hyvin.
Sivulletulot - Imuttaen pyörittelin kumpaakin suuntaan, etu- ja takaperin, sitten paikalla käännöksiä ja normaaleita sivulletuloja. Vireessä hoiti, kerran korjasin liian eteentulleen, käytettiin taas pyllyn heilautusta.
Eteentulot - Kyttäili alkuun paljon käsi mutta vaihdoin taas suuhun niin toimi, kerran kosketti nenukilla, muuten hyvällä etäisyydellä. Saatiin jo kerran kiva pätkä että toistin eteenkäskyä ja tuli kokoajan eteen kun otin askelta taaksepäin.
Paikka - Kendin kanssa paikkis 2min maaten. Alku meni huonosti, meinasi nousta katsomaan taivaalla lentäviä lintuja mutta komensin maate, 30sekuntin päästä meni lonkalle joka korjattiin. Siitä sitten 2min, 30sekan välein palkkaus, sitten meni hyyvin!
Luoksari - Opetellaan nyt että luoksarissa on odota käsky sekä tuleminen on eteen, ihan pk juttuja ajatellen, palkkaan kumminkin ennen kun ehtii eteen, palkka lensi taakse. Kerran otettii ja juos ihan täysiii luokse ja lelulle.
Väleissä otettiin leikkiä, narupallon hakua ja sen ilmasta nappailua sekä lettilelulla vetoa. Juostiin ympyrään Ekalla letti suussa, sitten revittiin jossa tönin ja revin, leijautin välillä. KERTAAKAAN ei irronnut, pysyi ja pysyi, innostui ihan täysillä. Metsässä leikittiin vielä löydetyllä hanskalla ja kotiinpäin menossa otettiin letti esille ja leikittiin, ensimmäistä kertaa sai kunnon hepulit leikin aikana ja en koskaan oo nähnyt tuota otusta niin innoissaan, siihen oli hyvä jättää, vähän haukkui kun ärsytti lelun katoominen.
Saatiin myös kehuja Ellalta ja Ellan siskolta Ekan taisteluntahdosta ja vireestä ylipäätään, kertoi ettei oo vähää aikaa nähnyt noin innokasta treeniotusta, alkaa vähän jo näkyä tulosta. :)
Kentältä lähdettiin tottakai prutskille metsään seikkailemaan, Kendi meniä omia menoja kun ei kakaran leikkeihin voi osallistua ja Eka kiusasi Kendiä, sekä sai hepuleita.
Metsässä otettiin yksi esinehaku Ekan hurtan pannalla, käytti nenää sairaan hyvin, meni juuri reitin mitä minä menin ja löysi pannan, mistä pannalla palkkaus. Taitaa Ekasta tulla kaikella palkkautuva otus!




14 kommenttia:

  1. Eka osaa juttuja todella upeasti ja olette tehneet paljon töitä! Kuitenkin kiinnittäisin huomiota teidän paikallaanmakuutreeneihin. Meille on kokeneet kouluttajat sanoneet niin, että ikinä ei tulisi treenata niin pitkää pätkää että on mahdollista että koira nousee. Pitäisi siis aina lopettaa ennen kuin koira nousee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ainoa että meillä jos joskus nousee niin lähtee heti alussa jolloin näkee jotain mutta liian pitkät on tosiaan huonoja, sen takia yleensä otetaan semmosia 30sekan-1minuutin paikkoja :)

      Poista
    2. Pennun kanssa aina noita onnistumisia. :) Jos minuutin on ihan rauhassa ja tekee siis kympin suorituksen (ei levottomuutta, "sfinksi"-asento), kävisin palkkaamassa ja vapauttamassa. Liikkuisin ympärillä tms. Lyhyissä voi olla enemmän häiriötä, mutta siinä on oltava sama fiilis. Koiran pystyessä olemaan ihan iisisti todella pitkiä paikkiksia on minusta ok lisätä häiriötä. Siksi en allekirjoita sitä, että ei tulisi koskaan treenata siihen "katkeamispisteeseen" saakka. Kokeneelle koiralle nimenomaan laitetaan häiriötä ja haetaan sitä virhettä. Tällöin päästään korjaamaan ja koira oppii sitä kautta. Toki suurin osa treeneistä onnistumisen kautta, mutta oman koiran kanssa en pelkää virheitä, vaan laitan sille todella paljon haastetta. Tosin ei sitä nykyään oikein millään saa menemään lankaan, mutta joka tapauksessa häiriösietoa on tehty paljon. Yrityksen ja erehdyksen kautta on nykytilanne saavutettu eli kyllä olen korjannut.

      Meni vähän ohi aiheen, mutta piti tarttua tähän. :) Onpa Eka muuten jo iso tyttö! Hienoja kuvia jälleen tämänkin postauksen yhteydessä.

      Poista
  2. Miks pitää samalla reissulla treenata monta asiaa? Esim. ensin vähän agia, sit vähän tokoa ja kotimatkalla vielä jälkeä. Jos keskittyisitte yhteen lajiin per lenkki/kerta niin olis varmaan parempaa kehittymistä havaittavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh tästäkin voi olla niin montaa mieltä :D Jos ajattelee aksaa, meillä ainakaan kakara ei tee muuta kun juoksee mukana, sujahtaa putkeen ja jee leikkiä, eli sama kuin leikittäis vain, lyhyt jälki tokon jälkeen mun mielestä ei haittaa mitenkään ja niitä tuloksiakaan ei tarvita nopeasti, varsinkin kun nyt oli kerrasta kyse, mutta ymmärrän sun pointin :)

      Poista
  3. Entä se tavarapostaus? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IIIIK. :D kaikki tahtoo ja painostaa, huomenna näyttelyissä ja ei aikaa julkaista. YRITÄN maanantaiksi saaha :x

      Poista
  4. Tykkäätkö softenginestä?

    VastaaPoista
  5. Vähänkö kiva blogi:o Kuinka monta lukijaa? Anteeksi kuin utelen x) Tuo ylempi ano varmaa tarkoitti sitä joka edusti euroviisuja? :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 53 taitaa olla :)
      Jaajaa en tiedä siis mistä puhutaan :D

      Poista
    2. Aikas monta lukijaa jo :0 Mut ihana Eka :3 Oispa omakin koira nuin viisas, varmaan joku adhd tuollakin kun ei sitä keskittymiskykyä löydy :c

      Poista
  6. Se varustepostauuss :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just rakastan kaikkia varusteiden esittelyä ja semmoinen ois kiva täältäkin:3

      Poista