maanantai 16. toukokuuta 2016

No nyt on taas laajennettu treenikaveri porukkaa mutta rotukirjo on kyllä aika köyhä :D Eka on säälittävä pieni lassie tottiskentällä kun vieressä pyörii seitsemän isoa ja hurjaa rottweileriä.

Perjantaina käytiin meidän mahdollisen koe parin kanssa tottistelemassa. Aloitettiin ilmoittautumisella mikä meni hienosti varsinkin kun kyseessä  oli tuntemattoman koiran ja miestuomari. Siirtymisissä Eka oli aika hieno kun se oli ihan lentoon lähdössä, oli kivaaa. Ilmoittautumisesta suoraan paikkikseen jossa ammuttiin reilu kuuden kuukauden tauon jälkeen eikä reaktiota. Leikkiessä ammuttiin kolme kertaa eikä sekään näkynyt edes otteessa. Eteenmeno taas loppupalkaksi.

Toisessa setissä tehtiin hyppy ja vinoestenoutoja. Aloitettiin kummatkin patukan noudolla koska näistä pitää nyt saada ihan sairaaaan siisti juttu ja nyt se kyllä olikin sitä. Ekan hypyt oli yhtä hienot kuin viime vuonna vaikka hypättiin ensimmäistä kertaa ikinä pressuesteellä, kiipeäminenkin sujui mukisematta. Jeeee. Loppupalkaksi jälleen eteenmeno, "vähän" varasti seuruusta...

Illemmalla siirryttiin esineille jossa Ekalla oli vieraan miehen esineitä. Eka näki viennit ja nyt se lähtikin vihdoin varmasti ja lujaa suoraan takakulmaan!! Nosti kahdella pistolla kaksi esinettä joten jätin ne hyvin mielin siihen. Toivoa on vielä!


Lauantain ja sunnuntaina käytiin jäljestämässä. Ai kamala mikä metsä, hemmetin tiheä ja kallioinen...

Lauantaina rämmittiin sateessa vielä yli 23.00 aikaa kun tallottiin ja ajettiin kolmen koiran jäljet (1km, 1km ja 700m) mutta ei se haittaa kun on hyvää seuraa ja kiva laji. Oikeastaan meidän joka viikonloppu on mennyt näin... Mutta en valita!

Eka ajoi tällä kertaa vähän vaikeamman jäljen mikä oli tunnin vanha, 700m pitkä ja moonella kulmalla. Jälki oli hieno janasta lähtien, Eka piti tiukasti jäljestä kiinni. Se teki duunia tosi aktiivisesti eikä menettänyt uskoa kertaakaan vaikka keppejä ei noussut. Kepit oli ihan märät ja lähes hajuttomat pienen mokan takia joten veikkaan että siitä syystä Eka ei nostanut kuin 4/6keppiä vaikka pysyi tasan tarkkaan jäljen päällä, neiti ei reagoinut siis keppeihin mitenkään mikä ei ole Ekan tapaista ollenkaan.

Sunnuntaina heti aamusta jäljelle ja nyt oli oikein kiva sää, ehkä vähän turhan lämmin kylläkin.

Ekalla taas kokeenomainen treeni. 1.luokan jälki vähän pidempänä. Lähetin janalla Ekan vähän väärään kohtaan ja se joutui vähän palaamaan että löysi naminsa, tässä samassa sitten tarkisti takajäljen mitä ei ole koskaan ennen tehnyt... Päästiin kuitenkin jatkamaan jäljelle nopeasti. Toisen kepin jälkeen Eka lähti pois jäljeltä josta palautin sen kepin löytö paikalle, nosti heti oikean jäljen ja päästiin jatkamaan maktaa. Ensimmäinen ojan ylitys oli vähän haastava, tarkasteli ojan reunaa ennen kuin lähti ylittämään. Kolmannen kepin jälkeen lähti taas jäljeltä, tarkisti oikean jäljen mutta lähti sitten ihan omille reitelle ja koska kukaan ei ollut mukana niin jouduin luottamaan koiraan mistä kyllä näki ettei se jäljellä kulkenut vaan haki kokoajan hajua. Jotenkin me päädyttiin uudelle ojalle ja arvasin heti että ollaan menossa takaisin päin, annoin Ekan kuitenkin jäljestää ja sieltä se sai vahvistuksen löytäen kepin. Käänsin Ekan takaisin päin ja sitten pidettiinkin jäljestä kiinni loppuun asti ja kaikki kuusi keppiä löytyi, aika tuuri ja meni se vielä yliajallekin. Meinasi taas hermostuttaa mutta nyt annoin Ekan itse selvittää ja kehuin kovasti, tietysti se toimi. Minähän en sieltä metsästä yksinään löydä pois eikä neidille ole kiva saada turhaa negatiivista palautetta, sitten saadaan painia taas sen itsenäisen työskentelyn kanssa.

1 kommentti:

  1. Kyl tää metsäjälki on niin paljon enempi Ekan laji kuin toko ☺ jatka samaan malliin ja jätä toko pienelle tauolle. Luin juuri edellisen postauksen. Pieni tauko tekee hyvää siitä lajista. Tiedän että saatte sen tokon vielä kuntoon 👍 mä oon Eka fani ❤

    VastaaPoista