Aina Ekana

Argh. Tosi raivostuttavaa etten jotenkaan osaa enään tulla kirjottamaan treeneistä mitään, vaikka motivaatiota löytyykin. Kamerakin niin huonossa hapessa että kuvattomuus ärsyttää minua itseäni suunnattomasti... Pitäisi vaan saada kiinni taas tästä kirjoittamisesta.

Me ei olla mitenkään kauheasti jaksettu treenata ennen jälkikoetta eikä sen jälkeen.

Koetta edeltävänä sunnuntaina tehtiin kokeenomaisena 1.luokan jälki josta selviydyttiin 15minuutissa 5/6kepillä. Jana oli kamala koska Ekaa ällötti namit mitkä olivat murkkuja täynnä, irvisteli vaan kun sanoin että nyt jäljelle lähti kuitenkin lopulta ajamaan hyvin.
Tehtiin vielä jälkien jälkeen janatreeni jossa siis tallaaja heitsasi namilla, vei namit koiran nähden metsään ja kun koira käännettiin pois päin niin tallaaja teki lyhyen yhden kepin jäljen. Ekalle tehtiin 30m vasemalle-15m oikealle-25m vasemmalle. Lähti ihan hemmetin hyvin joka kerta! Lujaa (liina poltti käteen jopa kivan jäljen...) ja täysin suorassa mutta oikean jäljen haku oli vähän hankalaa tuossa viretilassa ja niin tuoreella jäljellä.

Lähes joka päivä ennen koetta tehtiin esineitä, jouduttiin painimaan oikein kunnolla Ekan itsevarmuuden kanssa. On huonontunut paljon siitä kun lähdettiin helpottamaan ruutuja eikä ohjaaja ollut siltikään tyytyväinen. Viikossa kuitenkin saatiin homma luistamaan ja se näkyi sitten kokeessakin lähes täysillä pisteillä!
Tehtiin siis niin että kolme takaesinettä valmiina, mulla kissanruokaa ja koira ruutuun, ei mitään apuja eikä mitään tyytymättömyyttä ohjaajalta. Ensimmäisillä kerroilla Ekahan saattoi seistä ruudussa pari minuuttia paikallaan (kerran se jopa karkasi ruudusta) kun en reagoinut edes sen oikeaan toimintaan. Lopulta se kuitenkin aina hiipi sieltä esine suussa ja sai siitä super herkkua naamaan.  Yleensä sen ensimmäisen esineen jälkeen se tajusi että mitä nopeempaa metsään menee ja tuo jotain niin sitä nopeempaa saa nannaa ja kehuja. Viikon vikassa treenissä se lähti kuin tyki suusta heti ensimmäisellä lähetyksellä, kannatti pitää pää kylmänä.

Tottistakin pyrittii tekemään joka päivä vähän. Pääasiassa tehtiin kentälle siirrymisiä, vauhtinoutoja ja pelkkiä eteentuonteja, lyhyitä seuruita ja liikkeelle lähtöjä niin että koira maahan nostamaan itseään-koira sivulle-haukutus-liikkeelle lähtö-palkka. Tasan yhdessä treenissä se paineistu kun jouduin käskemään sen uudelleen maahan (ennakoi turhan monta kertaa sivulletuloa) ja sen jälkeen tuli ihan madellen sivulle, en kuitenkaan reagoinut siihen mitenkään eri tavalla vaan palkkasin normaalisti, sen jälkeen toimi taas normaalisti. Mun pitäisi tehdä nimenomaan tosi paljon näitä mustavalkoisia treenejä että vaikka ahdistaa niin yritä tehdä, siitä ei seuraa kuin vain hyvää vaikka tekisit vähän huonommin! Sillä saisi Ekaankin lisää itsevarmuutta.

Kokeen jälkeisellä viikolla ollaan kerran käyty tottistelemassa ja tekemässä esineitä.

Perjantaina oltiin Sallan ja malinoissejen kanssa tottistelemassa viilarissa. Ekalle ammuttiin paikka makuussa yli kymmenen laukausta, no problem. Sen jälkeen poistuttiin ohjaajan mukavuusalueelta, tehtii nimittäin pitkiä seuruita käännöksineen ja liikkeelle lähtöineen, namit piilossa. Tätä vaan pitää tehdä ja tehdä, kunhan se Ekan kontakti pysyy ja se tulee mukana niin palkkaa vaan naamaan, sais taas varmuutta että siinä vieressä kannattaa vaan pysyä mukana. Mulla on vaan niin huono tapa olla niin tarkka seuruun suorittamisesta (kontakti, fiilis, käännösten nopeus plaaplaa) pitäis höllätä ihan vaan ton koiran takia, se kuitenkin omaa sen moottorin. Nyt oli kuitenkin tosi hyvä treeni ja sen kruunasi taas eteenmeno.

Pikku hiljaa alkaa ohjaajan hermot taas kestämään niitä huonoja suorituksia ja virheitä, jee. Ehkä me pikku hiljaa saadaan se luotto hommien tekoon takaisin :)