lauantai 28. marraskuuta 2015

Kehuminen rumaa katsottavaa?

Nyt se avoin luokka on sitten korkattu, samalla uudet säännötkin! En ole ikinä koskaan jännittänyt noin paljoa ennen kehään menoa, en edes ensimmäisessä kokeessa. Se onneksi laantui heti kun hommiin päästiin, Eka kun näytti olevansa täysin valmiina tekemään täysillä.

Pisterivi näytti lopulta tältä:

Paikalla istuminen - 9 (ohjaaja pyöräytti olkapäitä)
Seuraaminen - 7.5 (Eka lähti huonosti mukaan, katsoi muualle kun sai käskyn, korjasi kuitenkin hyvin. Riitan mukaan koira seuraa 10arvoisesti mutta ohjaaja pilasi suorituksen)
Seisominen seuraamisen yhteydessä - 8
Luoksetulo - 5 (tuli niiin hippulat vinkuen että törmäsi reippaasti)
Istuminen seuraamisen yhteydessä - 8 (tässäkin katsoi muualle kun käsky piti antaa, käänsi etukroppaa kun lähdin taakse)
Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahan - 8.5 (Hyvä Eka!! Vaikka katsoi muualle niin löysi oikealle paikalle)
Noutaminen - 8 (hyvä vauhti ja palautus, mitä nyt hyppäsi jalat sojossa kapulan kimppuun)
Kauko-ohjaus - 8 (tuomarin sanoin "ihan kuin hidastettu filmi", annoin vahingossa Ekan jättäessä paikka käskyn niin epäröi istumista)
Estehyppy - 5 (taas törmäsi)
Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon - 7.5 (tääää oli hiiiieno, en todellakaan tiedä mistä nuo pisteet lähti)
Kokonaisvaikutus - 8 (Kuulemma hyvää yhteistyötä, koira tekee hyvin mutta ohjaaja pilaa suoritusta kokoajan)

Yhteensä siis 239.5pistettä ja ykkössija, säälittävästi meitä oli vain kaksi kisaavaa koirakkoa, ei siis mikään kauhea saavutus :D Tuomarina siis Riitta Räsänen.

Postauksen otsikko tulikin siitä kun saatiin varoitus liian innokkaasta kehumisesta, se oli kuulemma rumaa katsottavaa ;) Mutta ei haittaa, meillä oli tosi kivaaaa! Eka pääsi kehien jälkeen mussuttamaan lihapullia, leikkimään karvalelullaan ja hakemaan sopivaa kapulaa tulevia kokeita varten, ensi vuonna jatketaan sitten niiden ykkösien metsästystä.

16 kommenttia:

  1. Sulla on melko voimakkaita vartaloapuja, niitä varmaan katsoi pahalla. Tiukka täti tuo Riitta. Mä en varmaan ikänä uskaltaudu Räsäsen kokeeseen :D

    Hyvältähän tuo näytti ja toisella tuomarilla ois ollu kyllä melko luultavasti ykköstulos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niistähän se pääasiassa rokottikin :D Olisi siis kannattanut valita se Harri Laisin koe mutta nyt vaan uutta matoa koukkuun!
      Oon ihan järkyttynyt kun mua ei oo yhtääään harmittanut ettei ykköstulosta tullut. Jotenki se oma asennoituminen kun eihän me olla kun about 2kk noita uusia liikkeitä treenattu ja se koiran fiilis. Jeee.

      Poista
  2. Veikkaat et merkin kierrosta 'noin vähän' koska Eka törmäs suhun, oli vähän vinossa ja sit sun käsi oli pikkasen halvaantuneen näkönen. Muuten liike oli kyl superr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mä liikuttaisin kättä kun pysyn paikallaan oottamassa koiraa niin siitä vasta pisteitä lähtis :D

      Poista
    2. Mä en kyllä tarkottanu liikuttamista vaan sitä että se on 30cm päässä sun kyljestä. Enpä mä osaa tarkkaa sanoa mitä tuomarin päässä on liikkunu. Eilen vaan ihmettelit että mikä siin meni vikaan ja videolta analysoin et mistä sit saattanu rokottaa :D

      Poista
  3. Oliko siellä tuomariharjoittelija vai mitä noi ylimääräiset oli kehässä? Oon vähän saanut sellaisen tuntuman, että nyt kun on tuomariharjoittelijoita niin tuomarit on tarkempia arvostelussa, menee ns pilkulleen sääntöjen mukaan. Räsänen kyl on muutenki tosi tarkka.

    Musta Eka teki tosi hienosti hommia ja oli sen näköinen että tykkää tehdä sun kans.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli joo tuomariharjoittelija mukana.

      Räsänenkin kehui meidän yhteistyötä joten eiköhän me aleta tästä nousemaan :)

      Poista
  4. Onnea luokan korkkauksesta!

    Oletko kokeillut olla ilman noita vartaloapuja? :) Tuo sun kätesi on varmasti sellainen, että siihen puuttuvat varmasti muutkin tuomarit ja ylemmissä luokissa voipi tulla huutia. Muuten hyvälle näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hemmetin vaikeeta, en oo edes huomannut että teen moisia apuja :D Pitää siis teipata käsi kroppaan kiinni mitä Riitta suosittelikin :D

      Poista
    2. Joo ehdottomasti teippaat :D toisella tuomarilla tuo voidaan laskea pakotteeksi. Meillä eräässä kokeessa kaikki, jotka pitivät kättä seuraamisessa koiran pään ulkopuolella, saivat -2p per seuraamisliike, koska tuomari piti sitä lisäkäskynä/pakotteena. Eka ei edes ole niin iso, että sun tarviaisi pitää kättä noin :) Jostain syystä tosi moni nuori pitää käsiään kuin olisi melonit kainalossa ja kävelee kuin pingviini, se on tosi häiritsevän näköistä..

      Jos yksi tuomari moittii kehumista, niin ei siitä kannata sen kummemmin johtopäätöksiä vetää. Sitten jos useampi alkaa siitä huomauttaa, niin on sitä syytä hillitä :) Liikkeiden välejä näkemättä sanoisin, että noi vartaloavut on pahempi rikos.

      Poista
    3. Jotenkin se on niin luontasta että käsi harottaa tuolleen... Nyt oon yrittänyt kiinnittää siihen huomiota mutta eipä sitä sitten muuhun pystykkään keskittyä, sen verran hankalaa :D

      Poista
  5. Harmi, että liikkeiden välejä ei näkynyt, jolloin siitä kehumisesta ei oikeen saanut kuvaa. Mulla itsellä on ollut pitkään käsiongelma, kuljen kuin olis koripallot kainalossa, vaikka mun ei todellakaan tarvis. Mulle on onneksi huomautettu siitä niin monesti treeneissäkin, että pikku hiljaa oon oppinu. Mulla on siis myös koira mun ja käden välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kaveri kuvas pätkissä kun tuomari aina pölötti niin pitkään että :c

      Poista
  6. Tiukka tuomari kyllä!! Videolla näytti paljon paremmalta kuin meidän avo ykköset.

    VastaaPoista
  7. Hyvältähän tuo näytti! Riitta on kyllä tiukka tuomari, meiltä lähti pisteitä useamman liikkeen vinohkoista alkuperusasennoista. Ja tosiaan tuossa kierrossakin näyttää siltä, että ainakin lopun perusasento on vino. Riitta rakastaa suoria perusasentoja ja rokottaa kyllä pienimmästäkin vinoumasta :D Varsinkin nyt uusien sääntöjen myötä on perusasentojen suoruuden merkitys kasvanut.
    Noudossa oli kyllä hieno vauhti, tykkäsin paljon! Ja Eka vaikuttaa muutenkin kaikin puolin varmalta suorittajalta :)

    VastaaPoista
  8. Oh god, tokokokeiden tarkkuus konkretisoitui mulle vasta nyt tän tekstin myötä! Mutta ei mitään, mun silmään näyttää kyllä teidän meno melkoisen hyvältä :-)

    VastaaPoista