torstai 9. marraskuuta 2017

Hiljainen vuosi

Viime postauksesta on jo reipas vuosi aikaa joten mitä siinä ajassa on sitten ehtinyt tapahtua?

Eipä oikeastaan mitään, tavallistakin tavallisempaa arkea. Viime syksynä käytiin möllitokokokeessa vetämässä erittäin onnistunut suoritus ja keväällä käytiin kahdesti agility kisoissa hyllyttämässä kaikki radat. Treenejäkään ei ole ollut sen enempää. Maastolajeja ei olla tehty kertaakaan, tottiskentällä ollaan käyty muistaakseen kaksi kertaa muuten tottistelut on sijoittunut metsään lenkkejen yhteyteen. Agilityä ollaan käyty tekemässä vähän enemmän, alta kymmenen kertaa kuitenkin ja itsenäisesti. Nyt syksyllä aloitettiin uusi urheilumuoto - veto kickbiken kanssa. Se on ollut ihan törkeen kivaa kummankin mielestä ja jatketaan sitä ehdottomasti!

Jälkeä ja siihen liittyviä hommia on tehnyt törkeesti mieli tehdä mutta ilman korttia se on hankalaa, toivon kovasti ettei se ole ensi kaudella enään ongelmana. Mutta on tästä hiljaisuudesta ollut paljon hyvää meille kummallekin. Mä olen päässyt tulos ja mokaamispaineista eroon joten Ekan sekä mun suhde on kehittynyt tosi paljon, sen huomaa niin arjessa kun treeneissäkin, toivottavasti sitten joskus myös kisakentillä. Enään ei jaksa ressata sitä että me ei olla edetty missään minnekään oikeen pariin vuoteen.

Nyt alkaa pikku hiljaa tuntua siltä että me jaksettaisiin jopa aktivoitua vähän. Motivaatio on nousussa, haaveilen ensi vuodelle Ekalle uutta kaveria ja ollaan ilmoitettu meidät jopa muutamiin kisoihin. Ehkä blogi herää nyt taas eloon? Ainakin jonkinlaiseen.

4 kommenttia:

  1. Haa, mukavaa että palasit bloggaamaan :) !

    VastaaPoista
  2. Kiva, että oot palannut kirjoittelemaan! Säännöllisesti on tullut tsekattua blogia vuoden aikana :)

    VastaaPoista
  3. Piti hetki miettiä, että mitä korttia muka jäljen treenaamiseen tarvitaan. :D Autoilusta ilmeisemmin kuitenkin kyse. :)

    VastaaPoista
  4. Erittäin ihana kuulla teistä taas!

    VastaaPoista