lauantai 10. toukokuuta 2014

Palveluskoirakö?

Torstaina sadepäivänä on parasta mennä metsään hengailemaan ja niin teimmekin. Taskut täynnä nameja, saappaat jalkaan ja huppu päähän, tottakai remmi käteen ja koiran kanssa menoksi.
Kierreltiin ja kaarreltiin lähimetsässä, rämmittiin ja mentiin poluilla. Päähänpistosta kaivoin nameja taskusta ja talloin reilu 10metrin jälken metsään risujen keskelle, vanhentua sai vähän ja märkyys toi haastetta.
Jäljelle kun mentiin nenä meni ihan kokoajan maassa, vähän avustin kädellä suuntaa, remmi löysänä ja jokainen nami löytyi, nenä ei kertaakaa mennyt jäljen yli. Täätellistä.
Pienen matkaa käveltiin ja revin sukan jalasta, no tehtiimpä kaksi esineruutua.
Talloin semmosen 10mx10m osan metsään Ekan nähden, kiertelin ja kaartelin paikan läpi, ensimmäisellä tiputin sukan puskaan ja toisella kannon taakse kuoppaan.
Lähetin Ekan ja katsoin vierestä, kertaakaan ei poikennut ruudun ulkopuolella vaan meni hienosti mun jälkiä pitkin, hetken aikaa etsi aina innoissaan ja kun sukka löytyi, juoksi täysiä mun luokse josta palkaksi tottakai sukan repimistä, ihanaa kun se palkkaantuu leluilla!
Illalla käytiin vielä ulkona ottamassa merkkaustreeniä, eli aina kun on joku esine sen eteen mennään makaamaan, tää menee hienosti kunhan ns näytän mihin siihen mennään makaamaan mutta menee automaattisesti tassut kepille.
Sitten käytiin ottamassa kentällä vähän seuruuta, leikkiä ja noutoa.
Seuruu - Meni kivasti, virettä tuli kokoajan enemmän, alkuun ei ollut niinkään mutta iloisena teki kokoajan. Vähän vinotti mitä korjasin niin että hidasteltiin alkuun ja sitten nostettiin lujempaa menoon, sitten onnistu hienosti.
Nouto - Haki mageesti ja palautti KÄTEEN!! wuhuu

Leikki meni alkuun hyvin mutta sitten se 'säikähti' kun patukka vingahti niin se jotenki latisti Ekan menoa, en ymmärrä mutta lopussa sain leikkimään ihan kivasti.
Perjantaina ei duunailtu muuta kun testailtiin uutta frisbeetä ja käytiin kerhohuoneella pika treenissä, Frisbeetä on Ekan mielestä kiva repiä ja jäystää, yrittää kovasti myös napata sitä kiinni ilmasta mutta eipä onnistu niin hakee täysiä maasta, kyllä se vielä oppii!

Illalla tosiaan käytiin ottamassa pieni reenireeni.
Metskun pitoa -  nouto ei tothellakaan onnistunut koska lenkkimakkara oli niin hyvä ettei halunnut irrota ja onhan se metsku aika ällö. Pidot taasen onnistui hienosti eikä muistaakseni pudottanut kertaakaan, otti mielellään suuhun.
Paikka - Kävin oven takana kun Eka istui, ei välittänyt. Paikka makuussa otin ilmapallon ja pomputtelin, kun tulin liian lähelle nous muutaman kerran mutta sitten sain pysymään vaikka pallo pomppikin, vapautin sen pallolle joka oli paras mutta meni heti rikki.
Sivulletulot - Tosi hyvät ja suorat, käskystä alkoi taas että tuli eteen, pari onnistunutta tuli näistäkin.
Seuruu - Alku ei vireinen koska oma mieli, sitten innostuttiin kummatkin ja meni superisti.

Loppuun leikki mikä ei onnannut taas oman fiiliksen takia, löydettiin pehmo mistä innostu sekä ilmapallo mikä jahdattiin rikki. Lopulta saatiin hyvä leikki karvalelulla johon jätettiin hommat ja haettiin Jessican furmi karvanlähtö potilaalle, lähti muuten perkeleesti karvaa noin karvattomasta otuksesta! 
Tänään on sitten liikuttu urakalla. Illalla kuulin että voitin koirakoulu kompassin arvonnassa Tokon yksityistunnin mikä oli sairaan siistiä joten sinne siis aamulla.
Tunti meni super nopeasti ja oikeasti kaikki mitä otettiin aukesi hyvin, saatiin palkkaus niksejä, kehuja, vinkkejä ja tietoa virheistä.
Seuruuta jatketaan imutuksella pari askelta, käsi mm housujen saumojen kohalla ettei pikkunen tuu liian eteen, sivulletuloja kierrolla ja niin että koira jää vähän varpaiden taakse koska on tullut aina liian eteen. Sitten otettiin liikkeestä seis, nouto, kapulan pito, eteentulo, luoksari näihin kaikkiin saatiin tulevaisuutta varten hyviä kikkoja ja apuja.
Loppuun vielä ketun kanssa pieni leikki mikä meni todella hyvin ja tarras kiinni.
Tuli kyllä tunti niiiin tarpeen ja oli muutenkin todella hyvä, ehkä sitten joskus kun saadaan Cirakin mukaan niin uudelleen, sen verta tyyristä mutta nyt me aloitellaan näillä hommat uudelleen.
Treeneistä lähdettiin vielä horzeen ja malmilla käymään, illalla vielä lenkki kivikkoon. Jos huomenna taas ottais iisisti. Eka on muuten nyt ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyyn, scy erkkaria odotellen. :)

Tunnin liian aikaista äitienpäivää kaikille, etenkin Ekan äitille Kitille!

5 kommenttia:

  1. http://chicchoix.com/blog/?p=2871 Luepas tuo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä teksti! En vain ymmärtänyt miksi sen minulle laitoit?

      Poista
  2. Tee postaus siitä mitä Eka syö? :)

    VastaaPoista
  3. "ja märkyys toi haastetta."

    Itse asiassa pieni sade / kostea maa on todella suuri helpotus koiralle, sillä hajut jäävät paremmin maahan :) Kuumalla kelillä sitten taas hajut eivät "pysy kiinni" ja koiralla nenän käyttö on vaikeampaa.

    VastaaPoista