tiistai 23. kesäkuuta 2015

Viikko onkin vierähtänyt reippaasti ohi, pääasiassa Katjan ja poikien seurassa.

Parit tottistreenit ollaan saatu aikaan.
Keskiviikkona oli ihan huippu hienot tottikset, tehtiin ensimmäistä kertaa kunnolla palkaton treeni. Aloitettiin seuruukaaviolla ja jatkettiin liikkeestä istumisella, maahan menolla, luoksetulolla ja eteenmenolla mistä löytyikin lelu. Eka veti koko setin hienosti, kertaakaa into ei laskenut vaan pysyi tasaisena koko setin. Palkkaantui jopa oikeasti mun kehuista, hyppi niissä naaman korkeudelle. Kaikkein hienointa koko hommassa oli se etten näyttänyt sille kertaakaa että palkkaa edes on mukana, kentälle vaan hallinnassa ja menoks.

Sunnuntaina sitten treenattiin Viilarissa. Otettiin ampumiset seuruussa ja paikka makuussa, ei reagoi muuten kuin seuruussa luimuilla korvilla. Vähän jääviä, seisominen ja maahan menot meni normaaliin tapaan mutta istuminen oli hiton vaikeeta. Saatiin sitä hinkata, ehkä ensi kerralla sekin muistuu paremmin. Paikkiksessa pysyy mutta menee hiton heräkästi lonkalle, otti lopussa painetta mun puuttumisesta.
 
Viestitreeneihinkin päästiin kahden kuukauden tauon jälkeen. Vielä ihan vieraassa seurassa ja kunnon metsässä. Ajeltiin Landboon juoksuttamaan Ekaa ja aussie urosta. Matka semmonen 300m ja siirryttiin aina syvemmälle noin 20-50m, kuusi lähtöä. Ekalla ei mitään ongelmaa, lähti vieraaseen päähän yhtä innoissaan kuin aina. Jyrkässä ylämäessäkään ei ollut ongelmaa. Vikalla lähetyksellä karjaisin sen uudelleen matkaan ja siitä lähtikin normaaliin tapaan tykittämään. Pitäisi aktivoitua, neiti niin nauttii tästä hommasta.
Kahdesti ollaan jäljelläkin käyty.
Lauantain treeni meni motivaatiotreenistä. Katja talloi meille kaksi jälkeä, 50m ja 70m kahdella kepillä. Piti treenata janaa mutta janat vähän pissi. Toinen oli ihan yli lyhyt ja toisessa olikin keppi päässä, heh.

Sunnuntaina ajettiin sitten 340m jälkeä, viidellä kepillä. Janalta lähti liian syvälle (voisi olla se nenä auki eikä moottori), uudella lähetyksellä nappasi oikean suunnan. Jäljellä pysyttiin pääasiassa kokoajan, vähän oijottiin pari kohtaa ja kerran lähti takajäljelle kun reitti meni niin läheltä kohtaa mistä jo mentiin. Kutsusta nappasi jo oikean suunnan ja taas mentiin hurjaa kyytiä oikealla polulla. Kepitkin hitto vie nousi kaikki ihan itsenäisesti, aina vaan paranee!
Nyt eilen maanantaina käytiin normaaliin tapaan aksaamassa.
Tehtiin kuvan mukaista rataa. Ensimmäisellä kerralla virhe tuli siitä kun Eka haki 3 esteelle vaikka piti mennä 7 putkeen. Sen jälkeen tehtiinkin hienosti kolme puhdasta rataa. Harjoiteltiin ohella myös keppejä, rengasta ja kontakteja. Keppejä oli nyt 12 ilman ohjureita ja meidän neiti teki sen moneen kertaa hiton hienosti. Pari kertaa jätti jonkun välin menemättä josta kutsu pois ja uusinta, tuommoista ei tehdä vaan keskitytään täysillä. Rengasta tehtiin täysikorkealla ja neiti teki senkin!! Ilman mitään pelleilyjä loikkasi varmasti läpi, vau. Kontakteilla onkin sitten ongelmaa. Tekee hiton hienosti jos on targetti, sillä on ajatus siellä edessä mutta heti kun se katoaa niin ajatus on mussa, alkaa jo A-esteen päällä hidastelemaan ja odottelemaan mua. Alkaa tarjota jo liian aikaiseen stoppia, vaatii mut edelle että tekee kunnolla. Vinkkejä??? Keinussa ei oo mitään arkailua, osaa hidastaa oikeassa kohdassa ja jäädä aloilleen.
Muuten me ollaankin lenkkeilty hurjana, tiistaina korkattiin pyöräkausi 5km lenkillä ja käytiin me myös eilen shoppailemassa D&C:n liikkeessä, mukaan lähti jälkivaljaat tietysti oranssilla värillä.

3 kommenttia:

  1. Ootko tehny kontaktiharjotuksia esim. matalalla laatikolla? Tai sitten vähän takapakkia ja pelkästään 2o2o kontaktiesteiden loppuosalle. Niin, että oikeesti tarjoo sitä ja vapautus vain kun katsoo eteenpäin ihan sama missä seisot. Ison koiran kanssa takaperin ketjuttaminen on vähä hankalampaa kun ei jaksa nostaa, mutta ite teen niin, että nostan A:n loppuosalle ja siitä koiran pitää tarjota 2o2o. Ehkä kannattaa jättää hetkeksi koko A:n suorittaminen ja keskittyä loppuun :) kyllä se vauhti tulee kun koira oikeasti tietää, mitä vaaditaan. Sitte tietty apparille palkkakippo ja se lasketaan maahan vasta kun koira saa vapautuskäskyn. Toivottavasti auttoi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, täytyypi kokeilla. Tuo on vaan niin huono tarjoamaan asioita kun mä oon sen tukahduttanut pois, saa nähdä miten käy :)

      Poista
    2. Useimmalle koiralle jostain syystä toi laatikolle 2o2o on niin hauska, että äkkiä tulee tarjoominen. Vielä kun naksuttimella sheippaa niin ai että ;)

      Poista