perjantai 12. helmikuuta 2016

Meiltä ei olekaan tullut vähään aikaan treenihöpinöitä, etenkään mitään tokoon liittyvään. Toisaalta ei me olla kyllä treenattukaan. Kahdet tottikset ollaan vedetty pk porukan kanssa ja niissä ollaan pääasiassa otettu ruutua, haettu asennetta liikkeiden suorittamiseen ja leikitty. Lenkeillä ollaan vähän hömppäilty mitä pystyy eli pelleilty laumapalkalla puiden kiertoa, seuruuta, jääviä, luoksetuloja.... Toimii ihan hiton hyvin laumapalkan käyttö, tyhmä omistaja vaan tyrkyttää sitä palkkaa aina joka tilanteessa.

Tänään oli taas hallivuoro ja hyppäsin kunnolla mukavuusalueelta ulos sillä päätin että nyt vedetään pari lyhyttä settiä kokeenomaisena. Vielä enemmän mukavuusalueelta pois kun änkesin seuruun vasta ihan loppu päähän, Ekan vire kun kerkee sitä ennen aina laskemaan ja koko liike ahdistaa niin se on helpoin tehdä ensimmäisenä mutta eipä tällä kertaa. Nuo pari liikettä on saaneet kauheat möröt päälleen kokeiden takia joten seuruussa ja luoksetulossa ohjaajaa ahdisti valmiiksi, teki tilanteesta enemmän kokeenomaisen mikä oli hyvä!

Liikkeestä istumisessa ei mitään moitittavaa, vähän näyttää ahdistavan tuo taakse meno mutta kestää sen kuitenkin. Luoksetulo oli ihanan nopea, kohtuu siisti eteentulo (vähän nenä taisi koskea ja hiukan vino). Ihme että lähti tulemaan ja vielä noin vauhdilla vaikka mua ahdisti, aksakisoissa tehtii tätä hallissa ja teki saman kuin viime kokeessa eli ei edes noussut. Ruutu oli muuten kiva mutta alkoi taas hidastella ennen kuin pääsi sisälle, haki kuitenkin kauemmas eikä jäänyt ihan eteen pyörimään. Seuruu oli ihan kivan näköstä videolla, sitä fiilistäkin näkyi vähän! Käännöset oli hienot, juoksussa jäi vähän taakse (otti ehkä painetta?) ja peruutuksessa aukesi takapää tosi rumasti. Kaukot oli ihan kamalat. Ensimmäisellä suorituksella tarvitsi kaksoiskäskyn maahanmenoon joten aloitettiin homma ihan alusta jolloin teki kyllä mutta taas kuin hidastetussa elokuvassa. TÄSSÄ video miten tekee kun herkkupalkka löytyy taskusta.

Oli tosi kiva saada taas videota touhusta kun tuntu taas jotkut liikkeistä huonommilta kuin oli. Huomasinpa myös että teen ihan järkyttävän rumia apuja kun käsken koiran maahan tai maasta sivulle (huomatkaa mun jalat). Fiilis oli kuitenkin pitkästä aikaa hyvä treenien jälkeen! Joten katsotaan miten menee ensi viikon koe (mikä menee hyvin jos muutan vähän asennetta) ja katsotaan sen jälkeen miten jatketaan.

13 kommenttia:

  1. Katse ylös sieltä koirasta seuruun aikana ;) Ei ihmekään, että se ottaa painetta, kun oot kumartuneena tolleen painostavasti päälle. Selkä suoraksi, leuka ylös ja katse eteenpäin ja vaikka peilin eteen tekemään seuruupätkää :) Toisekseen sie oot hirveen riuska liikkeissäs, ei ihme, että koira vähän ottaa painetta ja "säikähtää", kun tulet sitä kohti. Rentouta kävely ja hartialinja ja hidasta vähän vauhtia :) Seuruun käännökset oli aika riuskat, et hirveästi valmistellut koiralle omalla askelluksella tai hartialinjalla mitä tapahtuu seuraavaksi. Muutama puolikas askel ja snadi tempon hidastus sekä hiukan kääntyvä hartialinja käännöksen suuntaan ja koirakin tietää, mitä tapahtuu. Muutenhan meno on oikein hyvää, koira osaa, kun annat sille mahdollisuuden :) Usko pois, tiedän mistä puhun. Oon tarponut samat opit paineistuvan auspain kanssa läpi, mutta ne auttoi ja koira muuttui ihan silmissä :) Tsemppiä kokeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi luoja kun oliskin noin helppoa vaan muokkaa tuota omaa kävelemistä :D etenkin kun treenaa pääasiassa yksin ja ilman peiliä. Pitäis taas alkaa harjottelemaan sitä omaa kävelemistä..... Byhyyy.

      Poista
    2. Opettele ilman koiraa :) Tai pyydä kaveri sulle "koiraksi". Se osaa kertoa sulle kuinka vaikeaa/helppoa on seurata, jos et anna vinkkejä/annat vinkkejä. Mä opettelin tuntien ajan pelkkää kävelemistä ilman koiraa :D

      Poista
  2. Mä nään tuossa videolla jotain sen tapaista, että koira alisuorittaa ja ohjaaja yliyrittää. Näin karkeasti sanottuna. :D Ihan hyvinhän Eka nuo liikkeet sinänsä tekee et ei siinä, mutta se on kovin anteekspyyteleväinen ja varautuneen oloinen. Miks kumarrut sen ylle ja huudat kaikki käskyt? Se on koira, se kuulee kyllä normaalin puheäänenkin. Kaukoihinkin saattaisi auttaa ihan vaan se, että koittaisit "hihkaista" käskyt iloisemmin, musta ei oo mikään ihme että koira tekee hitaasti kun käskytät oudon raskaasti ja no, hitaasti. Ja miksei pelkkä simppeli, nopea käsiapu riitä? Miksi tarvii äänellä ja kropalla niin painottaa noita käskyjä? Koita olla rennompi, kävele vähän hitaammin äläkä pompota tollasena tokoseipäänä menemään... :D

    Enpä minä nyt oo mikään neuvomaan mut tuollaista tuli mieleen, kun videon katsoin. Tsemppiä joka tapauksessa tulevaan kokeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yliyritän aina koska pelkään että tuo elukka lässähtää. Siis miten huudan käskyt? Kumarrun päälle siis seuruussa? Ihan omaa epävarmuutta. Tuo käskyjen iloinen hihkutus ei auta tämmösissä palkattomissa. Ensimmäisellä yritin tehdä kuin treeneissä (eli hihkutusta) mutta ei vaan toimi. Vahvemmalla käskyllä tekee varmasti mitä käytän kokeessa koska noh, on varmempi.
      Usko pois nuo vinkit on helpommin sanottu kui tehty ;) Mä tiedostan pitkälti kaikki virheet mitä tuossa tapahtuu mutta niitä ei nappia painamalla muuteta (eikä etenkään näin vähällä treenimäärällä). Ja ei, mä en ole tuommoinen treeneissä. Yritin tehdä mahdollisimman koemaisen suorituksen mikä jännittää aina tuommosen herkkiksen kanssa. Siksi en ole rento ja mä kävelen normaalistikin tuommoista juoksu tahtia. Mä oon sitä yrittänyt muuttaa mutta saa Ekan vaan edistämään ja joskus ahdistumaan kahta kauheammin :D

      Poista
  3. Hyvin Eka osaa! Mutta kuten yllä jo mainittiin, kiinnitin huomiota samoihin asioihin. Kannattaa harjoitella kävelemistä, täykkäreitä, temmonvaihdoksia jne myös ilman koiraa. Ja joku silmäpari kommentoimassa.

    Itsekin olen harjoitellut ja edelleen ei mitää ihan peruskauraa varsinkaan kokeessa tai jossain muussa jännässä paikassa. Tsemppiä kokeeseen!

    Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo heti kun on vähääkään jännitävämpi tilanne (esmes koe) niin ohjaaja muuttu tuommoiseksi varmistelevaksi ja painostavaksi minkä lopputulos on tämä. Huuuoh! Mutta kiitos! :)

      Poista
  4. Samaa mieltä, ihan hyvin Eka osaa ja ohjaaja myös, mutta tosiaan tunnut yliyrittävän hurjasti ja hermostutat siten koiran. Ja käskyjen huutamisessa komppaan myös - koira kuulee kyllä normaalin puheäänenkin, ei tarvitse niin kovaa huutaa. Käskyjen volyymi yhdistettynä noin vahvoihin kropalla painottamisiin ni ei ihme, että koira paineistuu. Plus sun kävely, Eka ihan selvästi säikähtää yhdessä vaiheessa kun kävelet sitä kohti niin hurjan jännittyneenä ja nopeesti.

    Mutta tsemppiä, kyllä se siitä, te osaatte kyllä molemmat mut fiiliksessä ja tavallaan yhteistyössä on parantamista! Oot saanu hyviä vinkkejä osaavilta tyypeiltä, hyödynnä niitä, usko teihin koirakkona ja rentoudu vähäsen. :)

    VastaaPoista
  5. Mutta ajattele miten mukavaa, että sun koiras osaa! Sun täytyy vaan opettaa enää ittes ;) Mulla kävi niin, että kun opettelin ite oikeen tavan kävellä, liikkua ja käskyttää herkkää koiraa se alkokin vaan osata kaiken. Tai osashan se aikasemminkin, muttei kyennyt vaan. Toki oman juurtuneen toiminnan muuttaminen on vaikeaa, mutta ainakin oot tehnyt nyt puolet työstä ja kouluttanut koiran osaamaan jo :) Mä opiskelin suorassa kävelyä sillä, että leuan ja olkapään väliin laitettiin tennispallo, jos se tipahti niin kävelin väärin :D Kokeile sitäkin ihmeessä, mutta suhtaudu huumorilla. Tuut palkanneeks koiras tod.näk. monesti siks, että et ite osaa :D Lumon mielestä se oli tietty kiva treeni, koska tennispalloja sataa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hittolainen! Nyt tuli hyvä vinkki! Pitää ottaa käyttöön heti seuraavassa treenissä tuo pallo leuan alla :P

      Poista
  6. Mulla on myös ollut katseongelmaa, tällä hetkellä tuijotan kävellessä lattiaa n. 1,5-2m päässä musta, jolloin pää on eteenpäin ja katse hieman alaspäin. Näen silti myös koiran. :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä että treenasitte nyt kokeenomaista , kannattaa ehdottomasti ottaa tavaksi, jotta kokonaisten liikkeiden tekemisestä tulee tuttu ja mukava asia teille molemmille eivätkä kokeet sitten ole enää mikään kummoinen tai treenaamisesta poikkeava tilanne.

    Tsemppiä kokeeseen, koittakaa pitää hauskaa ja nauttia temppuilusta. Sitähän se toko nimittäin on, temppuja, ei mitään vakavaa tottelemista... :D

    VastaaPoista
  8. "Tuo käskyjen iloinen hihkutus ei auta tämmösissä palkattomissa. Ensimmäisellä yritin tehdä kuin treeneissä (eli hihkutusta) mutta ei vaan toimi."

    Ei näin. Kokeessa tehdään samalla tavalla kuin treeneissä. Jos olet antanut käskyt iloisemmalla sävyllä treenitilanteessa, älä missään nimessä muuta niitä painostaviksi koetilanteessa. Jos koira ei palkattomuustreenissä toimi iloisella käskyllä, tarkoittaa se ainoastaan sitä, että sinulla on treenattavaa.

    VastaaPoista