sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Miten jokin voi jäädä niin pienestä kiinni?

Tänään oli meidän toisen jälkikokeen vuoro. Fiilis on törkeen hyvä vieläkin mutta samalla pistää sydämeen kun ajattelee kuinka pienestä se oli kiinni että oltaisiin voitu vetää tämä loppu maastokausi rennosti ilman koe ajatuksia. Ja että me epäonnistujat oltaisiin saatu jo toisesta kokeesta JK1.

Koe alkoi jäljillä. Eka lähti janalle hienosti suorassa, lujaa eikä takajäljestä tietoakaan!! Kun nostettiin jälki niin se teki pienen koukun/tarkastuksen jäljen yläpuolelle mutta palasi jäljelle nopeasti. Sitten sitä juostiin ja keppejä nousi tasaiseen tahtiin, lopulta tajusin että perkele mehän nostettiin viimeinen keppi!! Soitto kuskille joka noukkasi tien varresta ja äkkiä palauttamaan keppejä. Jälki ajettiin 8-9minuutissa, huhhu minkä supermimmin mä omistan! Yhteensä jäljeltä pisteitä 166.

Siirryttiin aika pian jo esineruutuun. Eka lähti hyvin mutta lähti työskentelemään ruudun vasemmasta kulmasta, oikeaan eli ei ihan sinne minne lähetin. Mutta ei siinä kauaa mennyt kun noin minuutin kohdilla mulla oli nahkainen esine kädessä. Pisteitä tästä 29.

Tässä vaiheessa pääsi pieni onnen itku. Mä en oo koskaan osannut edes kuvitella että me voidaan maastosta saada 195pistettä!!! Eka oli ihan liekeissä, se vaan hoiti homman kotiin💓

Kaikki oli enään kiinni tottiksesta. Kentälle kun päästiin järkytys oli aikamoinen, kenttä oli pieni ja pohja oli pelkkää isohkoa kiveä. Ei kauheasti tehnyt mieli lähteä hypyttämään tota metriselle esteelle... Mutta pian sitä juostiinkin kentällä kun oma vuoro tuli.

Seuraaminen - tyydyttävä
Lähti hyvin ja seurasi törkeen hyvin henkilöruutuun asti. En tiedä mikä sitä ahdistaa henkilöruudussa mutta siellä piti pari lisäkäskyä antaa ja odotella koiran mukaan tuloa.

Liikkeestä istuminen - puutteellinen
Ei istunut ei... Jäi taas istumaan. En tiedä mikä tää juttu on kun tyyppi on treenannut seisomisia viimeksi toukokuussa. Nyt ollaan vaan panostettu istumisiin ja maahanmenoihin, onnistumis prosentti on täysi sata.

Liikkeestä maahan ja luoksetulo - hyvä (muistaakseni, saattoi olla tyydyttävä)
Valmisteleva osuus oli aika nihkeä, samoin sivulletulo. Maahan meni kuitenkin hyvin ja tuli luokse ripeästi.

Tasamaanouto - tyydyttävä
Haki ja toi mutta ravilla...

Hyppynouto - puutteellinen
Hyppäsi (otti tukea, ei oo pitkään aikaan näin tehnyt) mutta takaisin tullessa yritti tulla A:n kautta, vauhti ei kuitenkaan riittänyt.

Vinoestenouto - erittäin hyvä
Tää oli hieno! Vauhti oli hyvä kumpaankin suuntaan, palautus tiivis ja ote hyvä mutta voisi nostaa voimakkaammin.

Eteenmeno - Erinomainen
Valmisteleva osuus näytti varmasti siltä että koira oli lähdössä lentoon, sinkosi lujaa ja suoraan sekä lösähti maahan ensimmäisellä käskyllä. Niin hieno! Tohon oli hyvä lopettaa mutta miten saada koira viriteltyä noin hyvään tilaan koko session ajaksi?

Paikalla makuu - erinomainen
Ei mitään moitittavaa

Yhteensä 66pistettä. Eli neljästä pisteestä jäi tänään meidän tulos kiinni :( Harmittaa ja tulihan siinä pari kyyneltäkin vuodatettua.
Nyt täytyy kaivaa jostain se motivaatio tottista kohtaan ja ilmoittaa tuo otus vielä yhteen kokeeseen (jos siis saadaan jostain vielä paikkaa..).



16 kommenttia:

  1. Kuka tuomari tottiksessa? Ilmeisen tiukka on ollut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kahdella puutteellisella pitäisi vielä tulla yli 70p, varsinkin jos kyse on jäävässä väärästä asennosta (ei siitä tule 0, vaan muistaakseni väärästä asennosta vähennetään -5p, liike on 10p arvoinen eli siitä jää ainakin pari pistettä, vaikka valmistelevassa osassa olisi puutteita) ja hyppynoudosta jossa tapahtuu kuitenkin toinen hyppy ja nouto (siitä jää samalla tavalla ainakin jokunen piste). Kun ei noi kaikki muut ollut mitään tyydyttäviä vaan siellä oli jopa erittäin hyviä/erinomaisia seassa!

      No, uutta matoa koukkuun :) Oliko vire hyvä?

      Poista
    2. Meidän parilla tapahtui samat mokat eli väärä asento ja ei hypännyt takaisin mutta sai myös puutteellisina... Mälsää kun mun mielestä seuruusta tai noudosta ois voinu hyvinkin antaa jonkun hyvän mistä ne neljä pistettä olis saanut kasaan... Mutta eipä tämmösessä jossittelu auta, se on tuomarin päätös se... Ärsyttää vaan kun tälleen tuntuu käyvän aina meille :D esmes ensimmäinen toko avo olis ollut jollain muulla tuomarilla heittämällä 1.tulos mutta tarkan tuomarin takia junnataan vieläkin samassa pisteessä.

      Ehdottomasti, toivon niin kovin pääsevän ensi kuun kokeeseen mut saa nähdä saako tapella paikoista :D Olihan se aika semmonen että tehdään nyt kerta on pakko mutta ei todellakaan ollut niin ahdistunut mitä joskus ollut että esitteli tosi hyvää ilmettä perusasennossa, vastas törkeen hyvin mun kehuihin, seuruu oli tosi nättiä niin kauan kunnes lähennyttiin henkilöryhmää eikä mitään ongelmia luoksetuloissa tai kapuloiden tuonneissa. Eli olis saanut esitellä enemmän sitä poweria ja innokkuutta, teknisesti ja ilmeeltään hyvä. Vähän taas toi istumis virhe sekoitti pakkaa (teki yhden jätätyksen liikkeelle lähdössä kun painetta alkoi kertyä) mutta kun kävelin koirasta pois päin niin tsemppasin itteni taas kasaan. Saatiin onneksi se eteenmeno ja vinoestenouto loppuun niin jäi kummallekin hyvä mieli. Mietityttää vaan että johtuuko toi laamailu siitä ettei se viitsi yrittää vai onko se sitä kun mamma on hiljaa eikä tuu palkkaa ni tää on mälsää vai voiko se olla ahdistuneisuutta kun koira nousee viretilassa heti kattoon kun mainitaan eteenmeno, muuttu heti semmoseks "ai tääl pääseeki tekee jotain kivaa jeejee". Harmitti kyllä vähän etten saanut sitä nostamaan noudoissa itseään kun ne on nyt toiminu virittelyillä helvetin hienosti... Mietin pitääkö keksiä jotain uusia virittelyitä (vähän niin kuin eteenmenoon) vai miten ihmeessä saan sen vireen kestämään.

      Poista
    3. "Mietityttää vaan että johtuuko toi laamailu siitä ettei se viitsi yrittää vai onko se sitä kun mamma on hiljaa eikä tuu palkkaa ni tää on mälsää"

      Kuinka paljon oot treenannut palkatonta kokeenomaista tottista, siis koko luokka läpi kuten kokeessa?

      Poista
    4. Hävettävän vähän... Mä en uskalla tommosta treenaa yksin ja tuntuu olevan tosi vaikea saada ketään mukaan tekemään kokeenomaista treeniä.
      Mä vaan mietin sitä että mihin kannattaa panostaa - siihen että treenit on tosi lyhyitä, vire tapissa niin että asenne kokoajan hyvä vai siihen että se tarjoaisi omaa aktiivisuuttaan ja näin saataisiin sitä suoritus varmuutta ja kestävyyttä.

      Poista
    5. Mä en ole treenannut Sienen kanssa ikinä koko tottiskaaviota palkatta läpi. En ikinä, läheskään, ja uskon että se on osa mun ongelmaa: alitajuisesti epäilen että miten se mahtaa sen jaksaa. En ole raaskinut treenata, koska säälittää olla palkkaamatta aina jossain välissä jos se on edelleen kauhean kiva tai tsemppaa huonomman hetken jälkeen. On vaan tosi epäreilua mennä kokeeseenkaan, jos ei koskaan treenaa... jos nyt joskus vielä yritän, niin sitten ainakin treenaan kokonaisuuksia paljon enemmän. Se on vaan odotteluineen ym. niin eri asia kuin ne lyhyet intensiiviset treenit, ja helposti sitten se koira ehtii mennä epävarmaksi kun ohjaaja on niin passiivinen.

      Poista
    6. Tämä on mun ongelma myöskin. Vaikeeta tästä tekee vielä se että jos Eka kerran saa palkan treenissä niin sitä ei enään innosta mä vaan pelkästään se nami/lelu käy eli se on joko palkattu treeni tai ei palkattu. Nyt mulla on kuitenkin treenisuunnitelma mikä kuulostaa ainakin päässä hyvältä (toteutuksesta en tiedä, esim ennakointi voi lisääntyä). Aletaan käyttämään huomattavasti vähemmän palkkaa (lelu/nami) ja enemmän laumapalkkaa koska siihen vastaa niin hyvin. Yritetään pari kertaa viikossa tehdä semmonen että mennään kentälle, en vilauta palkkoja vaan nostatan koiran omin voimin, siirrytään kentälle mistä koira saa lelun ja sillä leikitään pari min johon treeni loppuu. Pari kertaa viikossa pyritään tekemään kokeenomaista eli tehdään aina vähintään yksi kokonainen liike ja enintään koko kaavio mutta palkalle pääse joka kerta eri kohdassa jolloin siitä tulee yllätyksellisempää ja mielenkiinto pysyy. Tähän vielä sitten lisäksi teknistä osuutta (niitä helvetin käännöksiä, liikkeille lähtöjä, maahan/istumaan menoja jne). Viikkoa ennen koetta vain hyvänmielen treenejä. On niin vastoin mun ajatusmaailmaa (treeneissä pitää olla aina insentiivinen ja paljon nostatusta ja palkkaa että fiilis sekä onnistuminen on taattu) mutta katsotaan miten tällä tavalla käy...

      Poista
    7. Jopa voittajaluokan kokeessa kahdella puutteellisella sai eilisessä kokeessa tottiksista 79p.

      Poista
    8. Siis jos teet kokeenomaista niin treeni toki loppuu siihen kun koira saa ekan ja ainoan kerran palkkansa. Vähän niinkuin kokeessa, et sä osa siltä sitä lelua pois ja tee taas paria liikettä, vaan se oli sitten siinä. Päätät etukäteen mitkä liikkeet teet ja missä kohtaa palkkaat - tekisin täysin eri järkässä kuin kokeessa oikeasti ovat, muuten tulee äkkiä se ennakointi, ja palkkaisin paljon myös liikkeiden välissä tai vauhdista tai kapulan nostosta tms, ei aina siis loppuperusasennosta. Tarkoitan esim. tänään pelkkä kentälle meno ja ilmoittautuminen ja siitä palkka, seuraavalla kerralla liikkeestä istu, eteenmeno (kokonaisena) ja tasamaanouto mistä vauhtipalkka, jne jne. Parin kolmen liikkeen ketjuttaminen ei kuitenkaan riitä vaan joskus pitäis kyllä raaskia tehdä ne kaikki palkatta putkeen. Ja kokeenomainen treeni on kokeenomainen, ei palkkaa, mutta ei myöskään korjata jos tulee virhe. Samalla siinä harjoitellaan sitä, että maailma ei virheeseen kaadu vaan sekä ohjaaja että koira pystyy jatkamaan siitä :) Palkan jälkeen koira hetkeksi autoon ja sitten voidaan hinkata sitä kohtaa, mikä epäonnistui.

      Poista
  2. Onnea super hienosti menneistä maastoista! Varmasti harmittaa toi pienestä kiinni jääminen mutta kun tottis pelaa niin tiedät että se on sitten siinä. Taitavaa ja ahkeraa työtä ootte tehneet. Sitä samaa tottikseen kans. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllähän se kirpasee että vaan 4pistettä ja jos se olis tehnyt vaan ton niin se olis ollut tulos mutta oon mä tyytyväinen että se pystyi jopa siihen 66pisteeseen kun ajattelen meidän viime koetta ja parikin koiraa sai jotai 50pisteen luokkaa. Tottikseen pitäis keksiä nyt se motivaatio ja kestävyys sekä ohjaajalle paremmat hermot eikä sitä "äääk onko pakko mennä kentälle en haluu hyi ei se kuitenkaan toimi"

      Poista
  3. Onnittelut hienoista maastopisteistä! Mä niin toivoin että olisitte saaneet sen tuloksen kun olette tehneet älyttömästi töitä sen eteen. Kyllä se tulos sieltä vielä tulee kun oli jo niin hilkulla! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Hei, pakko kommentoida, kun olin samassa kokeessa eilen ja mietin teidän tottiksen luoksetuloa katsoessa että olenkohan joskus eksynyt lukemaan blogiasi (kutsuit koiraa nimellä).. Alusta oli todella huono tottikseen ja oma hienohelmakin oli sitä mieltä, että vähän hankala istua, mennä maahan yms. Pääasiassa noita pisteitä enemmän käytännössä tuomarilla ratkaisee se, päättääkö se päästää läpi vai ei. Olen nähnyt monasti, että koirakko saa 69 pistettä vaikka yhtä hyvin olisi voinut saada 73. Sillä kerralla tuomari kuitenkin ns. kokonaisuutena katsoi, että koira ei ole tottiksen osalta valmis ylempään luokkaan, jolloin pisteet "leivotaan" alle 70:n. Kun heilutaan 70 molemmin puolin, on se tuomarin kokonaiskuva tottiksesta se, mikä tavallaan ratkaisee, päästääkö läpi vai ei. Itse olin ykkösen kokeessa, missä en olisi ansainnut 70 pistettä, kun molemmat estenoudot meni puihin ja pari muuta pikkuvirhettä. Tuomari päätti antaa 70 ja päästiin maastoon. Jälki kuitenkin töppäsi lenkkeilijöihin. (jälkikäteen ajattelin, että en olisi halunnut saada ko. kokeesta tulosta "säälistä" koska tulos tuntuu älyttömän paljon hienommalta, kun sen saa siten, että ei jää lainkaan epäselväksi pitäisikö päästä läpi vai ei). Teidän suorituksen osalta joku tuomari olisi varmasti voinut päästää läpi.

    Lainkaan tuntematta koiraa, pelkästään eilisen perusteella, sanoisin, että palkattomuus taisi olla siinä tilanteessa koiralle jotenkin liikaa. Eli kokeilisin tehdä itse pidempää seuruuta, liikkeitä pyutkeen ja totuttaa laumapalkkaan.. eli välissä tulee muutama laumapalkkaus ja vapautus ja vasta sitten pallo yms. Saa sitä kestävyyttä rakennettua ettei koira paineistu niin paljon. Mutta tosiaan, kuten sanoin.. en tunne koiraa :)

    Tsemppiä jatkoon! Maastot on hyvin hallussa, niin on vain ajan kysymys, milloin se koulari tulee! :)

    VastaaPoista
  5. "Pääasiassa noita pisteitä enemmän käytännössä tuomarilla ratkaisee se, päättääkö se päästää läpi vai ei. Olen nähnyt monasti, että koirakko saa 69 pistettä vaikka yhtä hyvin olisi voinut saada 73."

    Täsmälleen! Ja tuomareissa on isoja eroja, karkeasti toiset haluaa antaa pisteitä kaikesta mistä voi, ja toiset haluaa ottaa pisteitä pois kaikesta mistä voi. Jollain löysemmällä olisitte siis taatusti saaneet sen 70p. Mutta kyllä se vielä tulee, älä murehdi :) Ja sitten se tosiaan myös tuntuu paljon paremmalta kun on oikeasti ansainnut sen, eikä saanut säälistä tasan 70p...

    VastaaPoista