keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden viimeiset viestit ja tottikset....

Vihdoin me tehtiin viestiä, jo heti (meidän) aamusta!

Matkaa semmonen 250-300m, matkoja viisi, kaksi ensimmäistä huudolla, loput hiljaa.
Eka oli lähtenyt joka lähdöllä hyvin ja varmasti, keskittyi, oli todella nopea, kulki suhteellisen suorassa ja pääsi perille hyvin vaikka yhdellä siirryttiin noin 20m vasemmalle pieneen piiloon.
Viestiltä suoraan lenkille kera Ciran... 
Illemmalla suunnattiin kohti koulun kenttää vetämään pientä treeniä. Otettiin muutamia liikkestä istumisia, BH istumisia sekä seuruupätkiä. Liikkeestä istuminen onnistui muuten lähestulkoon täydellisesti, mutta pylly meni turhan hitaasti maahan. BH istuminen onnistui ongelmitta. Seuruussa keskittyi hyvin ja vire pysyi yllä koko treenin ajan. Häiriötekijänä meillä toimi Jessica, joka otti vieressä Emman kanssa pientä hömppätreeniä. Pitäisi varmaan saada Emma joku toinenkin kerta mukaan viereen treenaamaan, sillä se oli Ekalle aika iso häiriötekijä.

Alkuun epäröin treeneihin lähtöä paukkeen takia, mutta en voi sanoa muuta kuin VAU. Eka ei reagoinut yhen yhteenkään rakettiin. Tietenkin tässä on aina omat riskinsä ja ennen kuin kukaan tulee valittamaan, Eka oli koko ajan liinassa.

Muutaman tunnin jälkeen käytiin vielä hömppäämässä kerhohuoneella, tehtiin sivulletuloja, mistä monen moni oli vino... pari helppoa seuruuta, pysy hyvällä mielellä kokoajan, istu-maahan-seiso muistelmia ja jotain kapulan kanssa jne.
Jaksoi tuo ötökkä vielä leikkiäkkin, vaikka oli sitä ennen kokoajan remunnut Ciran kanssa sisällä... tälläkin hetkellä me täällä yökyläillään.

1 kommentti: