maanantai 12. toukokuuta 2014

Monitoimi Eka

Eipä ollut sunnuntai todellakaan tekemätön päivä kakaralla! Lähdettiin nimittäin viiden maissa ajelemaan Ojankoon piitkästä aikaa, aksaa ottamaan.

Eka sai tehdä aina kaksi-kolme putkea ja tauko näitä pari, tauot Eka aina inisi ja äänteli koska olisi ite pitänyt saada tehdä.
Sitten putken päähän lisättiin este, putkia otettiin että suoraa ja mutkaa, este oli ekana toisessa päässä ja sitten aloituksessa, kummassakin välissä oli aina tauot ja sai tehdä ns kaksi 'rataa' putkeen. Palkkana käytetään aksassa vaan lelua, saa lisä boostia ja nameja en halua tähän sekottaa.
Tosiaan otettiin vain siivekkeen läpi juoksua, kaksi ohi juoksua tuli mutta muuten ei ollut ongelmia, putkessa tuli kanssa kaksi ohi juoksua joissa toisella kerralla hypättiin putken päälle, hurja otus, tykkäsi muutekin vain juosta putkessa yksinään. Niin ja vauhtia tosiaan piisasi!
Tavotteita meillä ei ole tässä lajissa, sen rankkuuden vuoksi eikä itseä kiinnosta hypytellä niin korkeita ja jyrkkiä esteitä usein, tästäkin monta mieltä ollaan joten siksi meitä ei niinkään haittaa, harjoitellaan ittekseen erinlaisia tehtäviä netin avulla ja sitten jos luusto terve niin vain jotain miniesteitä.
Aksailujen jälkeen otettiin tottakai tokoa.
Seuruu - Paljon pätkiä imuttaen, menee super hienosti ja ilosesti niin, tätä kyllä jonkin aikaan väsätään ennen kun mitään aletaan häivyttelee, tosin nytkin yritän välillä kättä nostaa ja takas samaan paikkaan.
Sivulletulot - Käsimerkillä taakse ja imuttaen oikeaan kohtaan, ottaa heti kontaktin enkä joudu enään pyydellä mitä joskus tehnyt, istuma paikka oli sairaan hyvä jokaisella kerralla! Otettiin jopa paikoillaan käännöksiä namin avulla ja meni superisti, oikea paikka pysyi.
I-S-M - Otettiin ihan loppuun, ei liikkunut yhtään, jonkun millin eteenpäin tuli seisosta maahan mutta niin suunnilleen aina koska jalat, nyt käytin paljon apuja.
Eteentulo - Pidemmältä, vauhdikkaampi, käsiavuilla hyvä kohta ei koskenut tai astunut jalalle
Paikka - Paikka makuusta tosiaan alko pari kertaa nousta hitaaaaasti, oliko muistaakseni kun ovesta juuri turi koiria, lopulta kumminkin pysyi ja kiersin ympäri, palautin sivulle.

Lelulla leikki tosi hyvin tänään, pysyi kokoajan kiinni ja puri lujaa jolloin lennätin vähän, vetikin kivasti.
Lähdettiin sitten pellon kautta kotiin ja mukaan olin tahalleen raahannut yli määräisen sukan joten otettiin pellolla esineruutua.
Talloin taas suht pienen ruudun pellolla, tiputin ekan muta uraan ja toisen ison ruohotupon taakse. Kummallekkin ruudulle lähti toosi innokkaasti, tiesi tasan mitä tehdä ja kummatkin löytyi super nopeasti etenkin toinen, palkkaus taas sukalla.

Ruudun jälkeen talloin noin 10metrin jäljen pellolle myös, nameja oli turhan paljon.
Eka lähti tosi innokkaasti jäljelle, nenä pysyi maassa mutta oli ehkä turhan innokas kun yleensä on ahne ja jää haikailemaan nameja, nyt mentiin muutaman ohi mutta hajun perässä kyllä tosi tarkasti, pääte pysäkillä malttoi syödä namuset. Ehkä pitäisi alkaa lisäämään jälkien pituutta ja vähentämään nameja joka toiseen askeleeseen.

Näihin PK lajeihin hurahtaen meillä on jäsenmaksu taas edessä ja toivonmukaan pääsemme hakuryhmään syksyllä, toivoa on! Nyt vaan otetaan vinkeistä neuvoa ja koitetaan viidenmetrin suoria hakuja puun taakse, pitää vaan saada kavereita mehtään ja menoks.




PS. Meidän tokoeste alkaa näyttää tokoesteeltä, enään vain puuttuu tuet niin sen saa raahattua kerhohuoneelle. :) 

12 kommenttia:

  1. Kun koira on täysi-ikäinen ja luustoltaan terve ja hyvin kehittynyt, ei agilitystä koidu koiralle haittaa. Ei sillä, toki saat harrastaa lajia ihan miten haluat, piti vain hieman tarttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottatotta, mua vaan karmii kun koira vetää kybällä niin isoja esteitä, kauheita alastuloja ja jyrkkiä käännöksiä vaikka tääkin on mun osalta taas niin 'tekosyitä' niin sanotusti kun kumminkin PK hommat kiinnostaa ja niissä hypätään metriä ja jyrkempiä A-esteitä :D mutta... silti :D

      Poista
    2. Kyllä agilityllä voi rikkoa koiran, jos treenaa väärin; liikaa, huonoilla pohjilla, aina korkeilla esteillä, jatkuvasti vain tiukoilla kulmilla ja unohtaa alkulämpän ja loppulämpän sekä hieronnat ja muut hoitotoimenpiteet... Mutta voi se koira hajota ihan normaalissa käytössäkin. Me ainekin saadaan agilitystä niin paljon iloa, että harrastetaan sitä (vielä kun voidaan) :)

      Poista
    3. Ei se nyt ole ihan sanottua, että agility on aina täysin turvallista, kun laji on nykymuodossaan niin nuori ja kehittyy aika hurjaan suuntaan - tähän voisi vetää esimerkiksi Vuorelan Lotan ja auskel Plikan tapauksen, josta löytyy selostusta googlettamalla. Varsinkin maksikoiralle tai muuten omassa luokassaa pienelle koiralle rasitus on melkoista, vaikka koira olisi luustollisesti terve, lihashuollettu perusteellisesti, koulutettu hyvin jne.

      Poista
    4. Niin hän se on. Me vain hömppäillään ja pidetään hauskaa tän lajin parissa enempää ei oo tavotteissa :--)

      Poista
    5. Pakko myös puuttua Elsicx:n kommenttiin. Agilitysta nimenomaan koituu koiralle haittaa, etenkin kun puhutaan maksikoirista. Lotta Vuorelan tarina löytyy täältä http://lottajaplikka.vuodatus.net ja se on vain yksi monista. Onneksi viime vuosien aikana ihmiset ovat valveutuneempia ja yhä useampi ymmärtää kyseisen lajin vaarat.

      Poista
    6. Taitaa blogin kirjoittaja itse olla jokseenkin kateellinen lajia harrastaville, ainakin kirjoituksesta saa sellaisen kuvan?

      Poista
    7. Siis miksi ihmeessä olisin agilityä harrastaville kateellinen? :D agility on hienoa ja se on mahtavaa kun menestyy, se on mukava laji mutta itseä ei huvita alkaa niin 'vaarallisella' lajilla rikkomaan koiraa kun voi huvitella pienemmillä ja ähemmän, ei aina tarvitse kisata. :)

      Poista
    8. En minäkään tuosta mitään kateellisuutta huomaa :D Ja minäkin ymmärrän tuon varovaisuuden, maksien estekorkeudet hirvittävät kerta toisensa perään, kun agia on katsomassa. Riittää, kun miettii, että mitäs jos on pienikokoinen maxi.. :/

      Poista
  2. Voi vitsi, Eka on kyl taitava! :D btw. Naurahdin kun olit vahingossa varmaan kirjottanu, et "meil on jäsenMAKU edessä" :D

    VastaaPoista
  3. Meitä voi kysellä joskus hakumetsään! Täältä hakuilukoiria löytyy kaksi kipaletta. :)

    VastaaPoista