sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Parisuhdeterapiaa kentällä

Ei ollut meidän päivä tänään agilityepiksissä :D

Ironisesti oltiin aloittava koirakko ja juuri ennen kuin rataan tutustuminen loppui niin tajusin että olin sivuuttanut yhden putken kokonaan, pieni jännityshän siinä pääsi pintaan.

Ensimmäisellä radalla tuli keppimoka kun Eka sinkosi liian ajoissa pois, ohitettiin rengas, sujahdettiin väärään putken päähän (6), takaakierron jälkeen hyppäsi saman hypyn väärään suuntaan (18)... Ai kamala. Eikä se meno siitä parantunut. Ensimmäisestä putkesta kääntyi takaisin enkä todellakaan ymmärrä mikä aivopieru sille tuli??? Väärään putken päähän (6), hypyn ohi (8) ja lopussa sitten painittiin ihan urakalla tuon takaakierron (18) kanssa koska siitä ei hypätä takaisin. Omistajalla paloi hermo ja oli pakko ottaa kolmas startti missä meno oli jo vähän parempaa. Kepeiltä taas virhe, hypyn ohitus (8) ja takaakierron (18) sijaan hyppäsi viimeisen esteen (19) . Tällä radalla tehtiin kuitenkin onnistunut takaakierto ja löydettiin se oikea putken pää. Ekalta ja vikalta radalta löytyi paljon hyvää mutta se toka rata oli aivan järkyttävä. Videoilta huomasin ihan kamalan rumia kontakteilta hyppimisiä joten nyt ne kentät suliksi että päästään treenaamaan!!
Lopputuloksena siis kolme hyllyä. Me jatketaan treenaamista ja yritetään bongailla epiksiä koska tällä menolla ei paljoa kisailla.

Videolla vain ensimmäinen ja viimeinen rata.
















3 kommenttia:

  1. Tolle 18 hypylle saa kyll olla ajoissa kääntää jos meinaa että koira tulee, maxi helposti ottaa tuon vikan hypyn! Ihanaa miten kiero joku on osannu loppusuoralla olla. :'D

    VastaaPoista
  2. tuleeko joskus videoo? ois mielenkiintoista nähdä kun usein se meno ei tosiaan oo niin pahannäköstä miltä se tuntuu, varmasti täysillä menitte :)

    VastaaPoista