perjantai 12. elokuuta 2016

Tänään oli se toinen kerta kun Maiju Korhonen tuli meitä agrylaisia kouluttamaan.

1-6 Tää pätkä meni ihan törkeen hyvin! Ekalla oli jopa niin hauskaa että se ensimmäistä kertaa ikinä sinkosi omille teille ja esteille koska siiistiiiii. Mutta kepit<3 Niin hienosti valssista otti kepit ja teki loppuun asti täysillä. Eipä tässä siis mitään kummempia mutta asenne oli just eikä melkein kohdillaan.
7-13 9.esteelle oli hankala alkuun keretä ohjaamaan mutta kun lähti vähän aikasempaan juoksemaan niin kyllä se siitä saatiin toimimaan nopeasto. Välistävedot on meidän heikko lenkki joten se näkyi taas. Kokeiltiin tähän nyt tupla japanilaista (enpä ollut koskaan ennen kokeillut koko ohjaustekniikkaa) ja Eka vastasi tähän ohjaukseen ihan törkeen hyvin, yllätti jopa mut. Kerran epäonnistuin ajoituksen kanssa mutta muuten meni aikalailla nappiin joka kerta. Tää ohjaus sopii Maijun ja mun mielestä meille välistävetoihin koska mä pysyn kokoajan liikkeellä eikä tällöin hidasta Ekan vauhtia. Tätä lisää treeneihin!
14-21 Tää pätkä tuntui alkuun jotenkin kamalan hankalalta kun en tiennyt ollenkaan miten ohjaan ja missä mutta ei se oikeastaan sen vaikeampi sitten ollut. Ainoastaan kerran myöhästyin 20.esteen takaakierron lähetyksestä (piti vaan vaihtaa persjättöön 19.esteellä niin onnistui heti) mutta missä muualla ei virhettä tapahtunut. Hiottiin vähän tekniikkaa tuossa 16-17.esteiden välisessä haltuun otossa ja takaakierrossa koska mun kääntyminen sen jälkeen tuli vähän jäljessä.
Ihan sujuvaa menoa taas kokonaisuudessaan :) Maiju kehui Ekan kiltteyttä tulla ohjauksiin ja sitä kasvavaa intoa lajia kohtaan. Kehut ne vaan tuntuu aina yhtä hyviltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti