lauantai 13. elokuuta 2016

Olipa ihanaa päästä pitkästä aikaa kisaamaan (ja vielä sisällä!). Josko tästä taas lähtisi käyntiin se vähän ahkerampi kisaamisjakso kun kisoja alkaa taas enemmän pyörimään tuossa lähihallissa, ei oo helppoa kisata ja olla autoton.

Aloitettiin hyppyradalla ja se sujui muuten ihan kivasti mutta Eka oli lähdössä hakemaan 11.putkea kun piti mennä 3.putkeen, onneksi taputukset sai sen kääntymään oikeaan paikkaan. 18.este meni myös aika täpärälle mun myöhäisen ohjauksen takia. Mutta ainoat virhepisteet tuli kepeiltä kun ensin kehuin vapautus tyyppisesti ja toisella uusinnalla yksi väli jäi menemättä. Eli yhteensä 10virhepistettä. Joku oli kuitenkin vahingossa katsonut sen vitoseksi ja tällä me sitten voitettiin koko luokka.
Ensimmäisellä agilityradalla ei tullut mitään muuta virhettä kuin keppivirhe. Sekin täysin oma vika kun lähdin liikkeelle taas ihan liian ajoissa. A-esteen kontaktille ei malttanut osua ollenkaan mutta tuomari ei siitä ollut varma joten käsi ei noussut. Tältä radalta 5virhepistettä sijalla 6.

Viimeiselle agilityradalle sain vähän keräillä itseäni koska kepit ei vaan onnistu, käytiin niitä jopa välissä treenaamassa mutta teki puolet väärin (jätti tokan välin tai otti tokan välin) joten fiilikset ei olleet kauhean hyvät. Päätin kuitenkin että kunhan mennään ja meillä on kivaa niin ihan sama. Tyypillä oli sitten vähän turhankin kivaa kun se hyppi A-esteeltä ja puomilta hienosti... 3.putkella ja 12.putkella meni vääriin päihin. Ai niin meni se vielä 3.putkeen uudelleen 10.putken sijaan. Niin ja tietysti keppivirhe ihan keppien lopussa, selkeästi ei vaan malttanut tehdä loppuun koska mitään kamalaa kehua en antanut. Kepitteli kuitenkin reippaasti uudelleen. Tältä radalta HYL.

Kepeille vaan lisää ja lisää treeniä. Veikkaan että pakka hajosi ensimmäisellä radalla kun joutui uusimaan pari kertaa, mua alkoi hermostuttamaan eikä saanutkaa palkkaa. Vähän kyllä harmittaa koska oli niin kivoja ratoja (saa vaan paahtaa eteenpäin, sopii Ekalle paremmin kuin hyvin) tarjolla joista nollat ei ollut kaukana. Vähän harmittaa sekin etten saa Ekaa samaan fiilikseen kuin treeneissä niin ei kulje ihan niin lujaa kun voisi... Mutta jos mulla ei ollut aina hauskaa niin Ekalla oli ainakin :P

3 kommenttia:

  1. Miks annat hyppii kontakteiden yli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata kysyä :D En osannut eilen ollenkaan ajatella (enkä toimia) kun koira paineli jo seuraaville esteille.

      Poista
  2. Hyvin tsempattu toi vika rata, vaikka Eka menikin vääriin päihin. Mä en muista nyt äkkiseltään mitkä kontaktit teillä on käytössä, mutta mikäli pysäytykset, niin vaatisin myös sen, että sieltä ei ikinä tulla ilman lupaa. Treeniä niille ja kepeille :)

    VastaaPoista