perjantai 5. syyskuuta 2014

Hakua

Vihdoin ja viimein tuli meidän ensimmäinen hakutreeni mitä oltiinkin odotettu!
Tavarat pakattiin autoon ja nokka kohti Vantaan metsiä.

Metsässä aloitettiin tallomalla tuo 100mx100m alue ja merkitsemällä kulmat ja keskipisteet.

Pääsin siitä sitten seuraamaan ensin vanhemman ja sitten nuoremman rotikan menoa omistajien selostamana mitä nyt tehdään jne. Pikku hiljaa aloin tajuta lähetys kohtien jujun, piilojen jujun ja muut menot.

Sitten olikin meidän vuoro.
Käväisin hakemassa Ekan häkistä missä se oli suhteellisen kauan jaksanut pitää meteliä.

Alkuun kaksi maalimiestä anto muutamia nameja Ekalle josta ensimmäinen lähti innoissaan juosten näkyvälle piilolle, siitä sitten lähetys.
Seuraavaksi sama homma oikealle puolelle eri maalimiehelle.

Sitten maalimiehet vain vähän liikkui sivummalle ja kutsui Ekaa luokseen, näitä siis kummallekin puolelle yhdet.

Seuraavat neljä pistoa olikin kaikki piiloissa, Eka ei tiennyt missä maalimehet olivat enkä kyllä minäkään, siitä vain äänimerkki ja lähetys. Tosi nopeasti ja hienosti ne löysikin, vikalla hitusen kiersi vaikka näin piilolle mutta sitten hajulla Eka sen löysikin, ohjaajahan tuohon sanoi että ainakaan ei mene näön avulla vaan nenän mikä on hyvä juttu.
Vikalta pistolta maalimies sitten vielä leikki Ekan kanssa hetken josta lähdettiin häkille päin.

Ekan vauhtikin oli ihan super luja, se oli niin täpinöissään koko touhusta että ääntäkin lähti ja oli valmiina lähtemään. Olin ensin ihan varma ettei se edes lähtisi mutta pikku raketti yllätti!

Yhteensä 8 pistoa siis tehtiin. Ensi kerralla kuulemma otettaisiin vähän tuulen käyttöä (vai miten sen voisi järkevästi sanoa...) sekä haukutusta.

Kehuja Eka tosiaan sai mm haukkumisesta mistä on hyvä lähteä koulimaan tuota haukkuvaksi, sen nenän käytöstä ja innokkuudesta.

Sekä lopuksi vielä metsään tuli aussie jolloin sain itse mennä maalimieheksi metikköön.

Oli kyllä super opetteva treeni! Tuli opittua noita tallomis juttuja, lähetys ohjaus, mistä lähetetään, palkkauksia, piiloista ja vaikka mistä! Ensi kerralla opitaan taas lisää, ei vaan malttais odottaa! :-)


2 kommenttia:

  1. Haku on ihan superkivaa ja koukuttavaa! Yhtäkkiä huomaakin viettävänsä metsässä hyvälläporukalla ties kuinka monta tuntia.

    Me harrastettiin Linkin kanssa hakua viime syksynä, mutta nyt ei olla päästy melkein vuoteen treeneihin, kun ei ole mitään millä kulkea sinne. Olisi niin kiva päästä jatkamaan tuota, kun Linkki kuitenkin tykkää hommasta ja mäkin sytyin ihan kympillä mukaan, vaikka kylmät väreet menikin, kun olin piilossa ja dobberi tuli ilmaisemaan haukkumalla. :''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootan jo ite innolla millon päästäis jo, tuolla meni niin nopeasti koko 2.5h ettei mitään rajaa!
      Itteä jänskää vähän miten usein tullaan pääsemään treeneihin kun meillä alkaa BH kurssi perjantaisin milloin kyyti onnistuisi ja tiistaisin ei välttämättä saada kun auto mukana tuolla vanhemmalla töissä, harmi kun ei oo ikää omaan autoon! Mutta toivon mukaan päästää mahd usein kumminkin messiin joten kuten!
      Haha uskon!

      Poista