keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Treenii treenii

Sunnuntaina treenattiin seuruuta monessa osassa.

Aamusta kentälle, lelupalkalla nostattelusta seuruita, semmosia kahdenkymmen - viiden askeleen matkoja. Hienosti tyyppi jälleen teki, ensimmäisellä pätkällä sai kyllä muistuttaa remmillä ettei pelleillä eikä etuilla.

Illemmalla otettiin etupihalla nopeita seuruita vaan haukutuksella, jälleen perus Ekaa, vaihtelevia pätkiä, osasta tippu palkka muuten sai vaan kehuja. Alettiin nakkejen voimalla kiertelemään kartioita ja  hyödynsin jotain pikku tyttöä joka meitä tuijotteli, niin ihmisenkiertona. Kerrankin tuntui siltä että toi koira oikeasti pysyy mukana sen pyllyn kanssa jalassa kiinni ja pystyin kävellä miten haluun, jäi aika jännä tunne! 

Iltalenkillä lumpparien voimalla tehtiin hauskoja ja hillittyjä seuruita, muutamia loivia ympyröitä, käännöksiä ja suoraa, keskitty hyvin mutta teki fiiliksellä.
Tiistaina olikin ihan huippu treeni! Voisin hehkuttaa yllin kyllin miten hieno tuo eläin oli<3

Seuruussa tehtiin taas vaihtelevalla matkalla, palkka oli välillä magneettipallo jonka sai napata olalta tai sitten kaukopalkkana patukka, palkkaus tosi yllättäen. Ensimmäiset seuruut oli aika tuhmia, tyyppi paino, poikitti ja keuli... kävi pikkasen kuumana joten eipä remmistä nyppäsykään auttanut. Kuluttelin tähän väliin sitten energioita leikillä ja luoksarilla. Alkuun ihan muutaman metrin väli josta eteen, muutama vino mutta sitten alkokin korjaantua suoriksi, saatiin muutama hieno eteentulo peräkkäin joihin oli hyvä jättää. Vielä vauhtiluoksareita kaksi, koira maahan ja ite innokkaasti piitkälle koirasta, raipasta samalla heilautus kun kutsu ja lelu lens jalkojen välistä kun oli suht lähellä, juos muuten tyyppi lujaaaaaaa! Jatkettiin taas seuruulla, nyt oli jo vähän rauhallisempaa menoa, yhä se teki niitä tuhmuuksia mutta huomattavasti vähemmän, mutta teki jo hienosti fiiliksellä.

Eka leikki ihan super hyvin, haasto kivasti mutta teki myös kauheesti omia kierroksia (hyii!!). Repikin ihan kunnolla.

Tosiaan olin erittäin ylpeä just siihen mille viettitasolle neiti nousi, ihan yläkantille. Se oli koko treenin ajan samalla innolla mukana, teki täysillä. Me tehtiin jokainen seuruu niin että oon oikeesti passiivi ja jämäkkä, ei yhtään innostusta ja se vietti kanto eikä välittänyt mun ajatuksita yhtään!!! Sekä osasin oikeesti kävellä joka seuruulla suorassa, en kattonut edes alas, näin vaan vähän
 koiraa ja keskityin vaan omaan hommaani. Kyllä tää tästä ;)












Tiistaina eli tänään me treenattiin Emmin ja parin puuceen kanssa Viikissä.


Me otettiin ensimmäisellä setillä kokeeseen tuloja kaksi kappaletta. Ensimmäisellä kontakti vaihtu lopussa Emmiin, mutta pysähty hyvin sivulle ja pysy siinä, toisella sama mutta ei katsahtanut Emmiin ja oli paremmin mukana menossa. Jääviä. Maahanmenoa ensin, mutta maa oli niiin ällöttävä että Eka jäi joka kerralla istumaan ellei käskenyt kahdesti(!!!) Otettiin väliin kaksi istumista, ensimmäinen oli hiiidas, toinen tehtiin leikistä niin oli nopeampi. Kaksi seisomista, ensimmäinen oli kuulemma tosi hyvä, toinen oli myös kiva ja löyty enemmän asennetta, koska tehtiin se suoraan leikistä. Näiden jälkeen haluttiin vielä se onnistunut maahanmeno, yllättävästi se toimi heti leikistä ja jäi maate, hieno! Tosiaan istumiseen ja maahanmenoon kaivattaisiin lisää vauhtia, vinkiksi saatiin tehdän ihan vaan edestä/peruuttaen jääviä ja satunnaisesti sivulta.

Toisella setillä otettiin eteenmenoa, lelut valmiina. Ensimmäiselle lähti hyviin, mutta maahanmenolla jäi lelulle sitä lussuttamaan. Toisella ei ollut varma onko lelua joten ei lähtenyt... pöhh, näytettynä lähti kivasti. Sitten koitettiin muutaman kerran sitä maahanmenoa mutta eläin meni kerran nurmikolle, jotenkin koukkas ja meni hitaasti maahan, ei edes välttämättä mennyt, prkl >:( Loppuun saatiin ookoo maahanmeno ja sitten sai vielä tehdä pelkän juoksun lelulle. Saatiin tähän vinkiksi että lelun ollessa ei maahanmenoa, ihan harvoin ja maahanmenoa treenataan eri yhteydessä varmaksi, ettei ala ennakoida millään tavalla ja tietää että saa juosta. Sivulletulot oli muuten kivoja mutta leikistä kun tehtiin nopea niin peppu meni aina ihan liian taakse rrrrr. Pari kivaakin saatiin kyllä.

Eka leikki ihan ookoosti, vähän roikku mutta alko se repiäkkin kunnolla kun vaati, yhdessä vaiheessa kun puucee ampas kiertämään puuta niin arvatkaas lähtikö nahka perään, ravaspa muuten häpeissään mun luokse, uudelleen ei lähtenyt. Niin ja jätin taas virittelyt (en ymmärrä mikä helvetin aivopieru mulla vähän väliä on, pääasiassa ne teen mutta kun mennään jonnekkin ne "unohtuu") mikä näkyi selkeesti, Eka oli vähän ihmeissään paikassa eikä vetänyt fiiliksellä. 

1 kommentti:

  1. Moikka!
    Ilaha lk täällä:-) Huomasin että treenailette pk seudulla. Itsellä on tässä Tikkurilassa 5vee valkkari, jonka kanssa tulee touhuiltua kaikkea. Meistä saa treeniseuraa jos innostaa. www.salmiakkitassu.blogspot.com

    VastaaPoista