lauantai 7. helmikuuta 2015

Keskiviikkona tehtiin huippu tottikset kahden kesken. Kenttänä toimi ihan huippu löytö! Aina tyhjänä oleva parkkipaikka, sopivan kokoinen, aurattu, valojen kera, aika jees!

Ensimmäisellä setillä leikkejen jälkeen tehtiin neljä vauhtinoutoa, 2kg kapulalla, Eka teki moitteettomasti, hyvää otetta ja sitä perus vähän heikompaa, haki vauhdilla, tuli vauhdilla ja nosti nopeasti. Leikkiä vähän ja sitten eteenmenopalkalle juoksutus seuruusta, taas mentiin ja lujaa.
Toisella seuruuta, ihan minimaalisesta virittelystä (sai jäynätä palloa hetken). Tehtiin jälleen niin että palkka on Ekan kyljessä kiinni josta se tippuu, toimi. Vaihtelevasti pitkää ja lyhyttä. Ekan into on tasaantunut omaan makuun tosi hyvin seuruussa, ei tarvitse kauheita virittelyitä mutta silti jalat nousee ja into on just sopivaa, sama moodi joka pätkällä päällä.

Kolmannella Eka pelleili jääviä leikistä, maahanmenojen ensimmäinen oli taas semmonen ettei meinannut malttaa mennä kokonaan maahan joten odoteltiin rauhaa, toinen menikin salamana maahan. Istumiset nopeita(!!) Seisomisilla näytti miettivän istumista mutta palkkasin niin nopeasti ettei ehtinyt, vikalla kumminkin selkeesti seisoi ryhdissä johon jätettiin jäävät. Leikittiin vielä kunnolla ja Ekahan repi kunnolla! Haasto mua kunnolla ja pari kunnaria tuli tehtyä lumihankeen.
Perjantaina oltiin jälleen Ojangon hallilla treenaamassa tokoilijoiden seurassa.

Treenattiin ruuan voimalla ja Eka keskitty täysillä, mitä enemmän häiriötä se tuntuu sen enemmän panostavan tekemiseen.

Seuruussa Eka oli upea! Keskitty, mentiin me sitten koirien ohi jotka teki ruutua ja kiertoa. Käännökset on jo tosi kivat vasemmalle, oikealle vähän erkanee mutta paranee joka kerralla, muutama tosi hieno saatiin niissäkin, täykkäreitä otettiin muutama hiiiitaassa vauhdista, pysyi mukana pyllyn kanssa tosi kivasti. Paikka oli alkuun liian edessä, mun hidasteluista ja huomautuksista paransi niin että paikka pysyi ja jalat nousi jälleen. Sivulletulot oli tosi hienoja, vähän meinas pylly taas yli liikkua mutta ei kauheasti. Luoksareita tehtiin maasta kaksi, ensimmäisellä namien perässä tultiin sivulle suoraan mutta toisella niiiin nätti eteentulo että huh hei, tuli vauhdilla. Jääviä edestä, teki tosi hienot istumiset!! maahanmenot perussettiä, seisomisissa vähän valui. Jääviä vauhdista, tarjosi alkuun maahanmenoa mutta hokas sitten muutkin käskyt, seisomisessakin alkoi täpäkkyys löytyä. Kapulan tuonti eteen istumisesta, ensimmäinen eteentulo vino, toinen tosi nätti, pientä houkutusta tullessa. Hyppyä piti vähän muistutella kun alkuun kiersi esteen kokonaan, pari kertaa kiersi takaisin tullessa, kerran kolautti mutta saatiin me sitten onnistumisiakin, muutama sivulta ja loppuun vauhdista. Paikkista otettiin porukassa joka oli ihan lyhyt kun Eka keskittyi hyvin eikä välittänyt vieraista, toisen pidin kun pakkailin kamoja ja vein niitä pois, pysyi hienosti vaikka muut juoksenteli ohi käskyineen.

Alussa, keskellä treeniä ja lopussa oli tottakai myös hyvät leikit, taas vaihtu namista leluun heitosta ongelmitta.
Lauantaina tottisteltiin nahkapoppoolla, katselemassa oli nahkaa miettivä pariskunta.

Ensimmäisellä setillä otettiin vaan nopea leikki.

Toisella setillä pelleiltiin nameilla seuruuta, edisti. Sekä otettiin kaksi ihmisryhmää mitkä meni hiiienosti, keskitty vain muhun ja teki normaalia seuruuta. 

Taustalla pelleiltiin paikkista, neidistä se oli niin kovin hankalaa pitää ne kyynäreet maassa kun cmoon muut hyppii estettä ja noutaa vielä!! joten tehtiin pentuharkkaa että namia tuli jatkuvasti jalkojen väliin, johan alko pysyä ja rauhottukin. Peruutuksesta ja vauhdista kapulan kanssa jääviä, ihan tosi hienosti meni maahan, että istumaan ja seisomaan, kerran pylly meni seisomisessa maahan mutta sen jälkeen olikin jopa kivan täpäköitäkin. Käytiin myös nopeasti hyppimässä hyppyä, itse tulin juosten alkuun mukaan, intoa löyty hypystä tänään! Että se loikkas ja nosti jalat hienosti, oli jo vähän korkeuttakin esteellä.

Kolmannella setillä otettiin vaan leikkiä, vieressä alkuun leikki myös toinen nahkiainen, pallot lens toistensa reittien läpi ja silti kummatkin haki omat pallot, oho.

Loppuun vaan rupateltiin nahkoista niitä näitä, Eka pölisi mukana sujuvasti, eihän kentällä voi hei seistä!

 
Kuvat (c)Timo Vallius

2 kommenttia:

  1. Varaatteko Ojangosta aina vuoron vai miten? nimimerkillä kiva olisi päästä sisälle reenailee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eei, mä oon tuuraillu poissaolevia ihmisiä :) Ai että ku sais ojangosta vakkarivuoron muttaaah...

      Poista