sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Lauantai iltana crossailua.
Tais vetotauko tehdä totaallisesti tehdä terää neidin mielelle, into oli tuplaantunut, näin se taitaa kyllä aina ollakkin, mutta silti siistiä!
Otettiin neljä pätkää, matkat oli 100-200m, vaihdeltiin kohtaa joka kerralla. Niin ja joka aloituksella lähti kauheet kiljumiset ja sit mentiinkin lujaa, hitto kun tuli kuuma!
Eka vaan niin nauttii tuosta hommasta, neiti heti pätkän päätteeks kiehnää mussa ja heiluttaa häntää. Mussu<3
   
Tänään treenailtiin Heurenkan parkkiksella Ronjan ja Kamun kanssa, seurassa pari muuta koiraa.

Ensimmäisellä treeni yrityksellä Eka oli ihan ulapalla. En tiedä mistä se johtui mutta oli paineissa joten mentiin sitten lumihankeen riehumaan pallon kanssa missä Eka virkosi, tolppaan joutui hyvässä moodissa.

Toisella kerralla Eka handlas mitä ollaan tekemässä ja teki jo töitä suhteellisen normaalisti eli repi lelua hienosti ja haukkui. Seuruuta otettiin jo muutama lyhyt pätkä, jalat nousi hienosti ja paikkakin pysyi aika hyvin.

Kolmannella kerralla leikittiin vain nopeasti ettei tolpassa tule tylsää.

Neljännellä tehtiin muutama seuruu, jääviä parit mistä yksikään ei ollut hidas, pitäisi taas muistaa ottaa seuruusta jääviä! Loppuun kunnon leikit ja taas tolppaan.

Huomaa että pitäisi taas alkaa suunnittelemaan treenejä... alkaa taas vähän valuu otteet kriteereistä ja muutenkin tehdään vaan jotain kun tullaan kentälle. Ärrrrrrrr.

Treenin jälkeen Eka ja Kamu pääsi rälläämään tien toisella puolella olevalle nurmelle, Eka oli ihan ihmeissään moisesta tyypistä, se oli niin jännä että sitä ei voinut liian lähelle mennä paitsi joutsenkaulaa venyttäen :D
 
Kuvat (c)Ronja Nieminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti