perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ammuskelua

Torstaina viestiä ja esineitä Sipoossa.

Viestin pituus oli noin 300m, joka kerralla upposin noin 30m syvemmälle, viisi lähtöä.
Eka lähti ja tuli ongelmitta joka kerralla, itseä vaan ahdisti kovasti olla keskellä metsää yksinään :D

Esineitä kaksi (edessä ja takana), ohut suikale noin 40metriin.
Eka lähti tykittäen nenä ummessa ruudun päähän josta nappasi takaesineen. Toisella lähetyksellä nenä oli jo auki, meinasi juosta edessä olleen hanskan yli mutta äkkijarrutus ja esineen tarkennus, hyvä!
Tänään käytiin Viilarissa Sallan ja palikoiden kanssa.

Aika järkyttävä treeni ellen sanoisi. Koira oli ihan kummallinen heti kentälle mennessä paineissa, ei suostunut leikkimään tai mitään, namin kanssa kyllä pelitti mutta ei siltikään miten yleensä.

Alkuun kun mikään ei luonnistunut niin juoksutin Ekan eteenmenolle, lähti jälleen viistoon ja bongasi lelun kentän toisesta päästä. Seuruun alussa Ekalle ammuttiin ensimmäistä kertaa ikinä, kolme laukaisua. Pienesti se reagoi, sivulla kontakti katkesi mutta erittäin hienosti Eka tsemppasi eikä ollut sille mitenkään paha juttu. Muutamia pätkiä otettiin käännöksineen, ihan perussettiä. Kiinnitettiin huomiota nyt kovasti siihen poikittamiseen. Salla myös sanoi että Eka nostaa kivasti itseään kun saa "seuraa" ja "jes" käskyt. Paikkiksen Eka teki kun Ramua seuruutettiin. Ammuin siinä samalla kaksi laukaisua ja Eka ei ollut siitäkään moksiskaan. Pysyi niin hienosti suunnilleen neljä minuuttia ilman palkkaa, eikä ees mennyt lonkalle!! Woopwoop. Hyppy ei myöskään onnannut pahemmin, tarvii siihen enemmän viettiä eikä tolla mielentilalla mennyt mitenkään erikoisesti. Juoksuttelin sitä sitten pari kertaa yli niin että juoksin vierestä, kunhan hyppäsi eikä koskenut esteeseen, siitä sitten lihapullaa nassuun.

Loppuun Eka joutui kyttäämään Oikun treenejä jonka jälkeen alkoi intoakin löytyä. Potkin sille pari kertaa palloa ja Eka olisi mielellään jatkanut mutta siihen oli hyvä jättää että jää hyvä mieli treenistä. 

Tämmöstä siis tänään. Ampumisista oon tosi tyytyväinen, koiran mielentilasta en. Tämmöstä se välillä on, ensi kerralla paremmin. :)

2 kommenttia: