maanantai 7. syyskuuta 2015

Käytiin tänään koeajatukset mielessä kokeilemassa AVO luokan kompastuskiviliikkeitä kokonaisina. Niihin kuului ruutu, merkinkierto, nouto, seuruun juoksukäännökset ja peruutus.

Nouto oli ihan mahtava! Eka yllätti totaallisesti ja tuli kyllä hihkuttua lujaa tuon jälkeen. Eka nouti täysillä niin kuin aina mutta se tuli myös lujaaaa ja varmasti eteen asti, se ei epäröinyt hetkeäkään ja ilme oli juuri oikea, niiin jousilla oleva eikä yhtään ahdistunut.

Merkinkierrossa prakasi mun luoksetuleminen koska me ei olla koskaan kokonaisena tätä otettu. Ei tiennyt mitä piti tehdä joten ravasi loppumatkan ja tuli sivulle. Seuraavalla toistolla tuli lujaa ja suoraan eteen, olin hiljaa mutta pidin käsiä mahan päällä.

Ruutu oli pieni katastrofi. Ei Eka muistanut sen ideaa yhtään, tarjosi merkinkiertoa. Keksin siis uuden opetustavan tähän hommaan. Lelu ruudussa (ensin patukka, pienennetään pikku hiljaa pienempään leluun kuten palloon) jonka eteen koiran on pysähdyttävä seisomaan automaattisesti. Saatiin tehdä varmaankin 30toistoa ennen kuin saatiin kaksi onnistunutta. Ekan mielestä maahanmeno olisi järkevämpi vaihtoehto! Mutta mikä parasta, Eka ei paineistunut tästä jankutuksesta kuin kerran, hetkeksi. Sen sai nostettua heti eikä vauhti kärsinyt toistoista huolimatta. Aika mimmi!

Seuruussa peruuttelin noin viisi askelta ja Eka pysyi kokoajan oikealla paikalla ja vielä suorassa, kotitreeni on vaikuttanut siis positiivisesti! Juoksukäännöksiä tehtiin kumpaankin suuntaan kahdet. Ensimmäiset käännökset oli Ekalle pieni herätys, tuli kyllä mukana mutta vähän vetelästi. Toiset käännökset oli jo samanlaiset kuin kävelystä, eli aikas hienot!
Laitetaan kevennykseksi meidän rallypalkintojen haku, ohjaajaa taas hymyilyttää ja Eka himoitsee palkintoja :D  Kuva Sanna Saimio-Karine


Semmonen ilma! Kuvan otti Kukka Koskinen
Illalla tehtiin myös vähän aksaa.

Alla olevaa rataa tehtiin alkuun 1-4, 4-8 ja 6-11 osissa jonka jälkeen juostiin kerran rata puhtaasti, jätettiin siihen. Ei taidettu tehdä yhden yhtään virhettä koko aikana joten aika hyvä! Takaakierrot oli tosi hienot, niitä on niin vähän treenattu että hakee siihen nähden hienosti.

Tuota kolmeen esten settiä tehtiin mahdollisimman äänettömästi ja katsottiin miten hakee 2esteeltä 3esteelle itsenäisesti. Alku sujui hienosti kunnes Eka keksi tulla esteiden välistä ja hypätä 3esteen väärältä puolelta. Saatiin pilkkoa koko homma ihan palasiksi ja loppuun saatiin yksi nappi suoritus taas.

Otettiin myös kontakteja Alla ja keinulla. Tekee kumpaankin ihan hiton hienot ja varmat onoffit!!! Ainoa että kokeilin itse jäädä taaemmas ja niinhän se taas hidasteli. Hemmetti. Toivottavasti nuo muuttuu varmuuden myötä tai jotain, mä en vaan keksi mitä muutakaan voisin tehdä.

Huomenna epistellää supermölliluokassa, josko seuraavalla kerralla uskallettaisiin ihan mölleihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti