lauantai 17. lokakuuta 2015

Perkeleen kepit

Toista kertaa aksakisoissa ja taas pahalla mielellä kentältä pois. Ohjaaja voisi vähän relata mutta kun...
Aksaradalla päätin tehdä omalla tyylillä kohdan 11-13 vaikka jokainen muu teki toisella tekniikalla. Ei olisi pitänyt, nimittäin mokasin. Hyppelehdin jotenkin hassusti ja oma käsi ohjasi Ekan putkeen hypyn sijasta. Kepit pissi jälleen kerran, tällä kertaa uusi ongelma eli lähti väärältä puolelta tekemään mitä on tehnyt keppien opettelemis vaiheessa. Sieltä siis HYL. 
Hypäri oli ihan super helppo mutta ne kepit.... siis voihan helvetti. Taas sama virhe kuin agilityradalla. Kumpaakin rataa ennen muistuteltii keppejä eikä tehnyt kertaakaan tätä. Ihan naurettavan helposta kulmastakin vielä tuo moka... Lopputulos 5virhepistettä. Ihanneaika 47 ja alitettiin se -4.57.

12 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että vaikutat olevan aika väärän lajin parissa. Agility on laji jossa virheet on ihan hemmetin pienestä kiinni ja jopa suomen huiput tekee ns. tyhmiä mokia. Joko kannattaisi löysätä pipoa tai vaihtaa lajia. Olette harrastaneet ihan hemmetin vähän aikaa, käyneet kaksissa kisoissa ja odotat sun koiran menevän ihan täydellisesti.

    Sun elekielikin on kepeillä melko vihaisen ja ärsyntyneen oloista etenkin heti, kun koira mokaa. Ei ollut kovin mukavaa katsottavaa kisoissa eikä myöskään videolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän postauksen alussakin sanoin että mun pitäis relata tän suhteen. Mä vaan satun olee tämmönen luonteelta ja voin sanoa että sormen napauksessa en muutu.
      Ikävä kyllä sä et mun tavotteita tiedä. Mulla on ollut viimeisessä kolmessa startissa ainoastaa yksi tavoite ja se oli puhtaat kepit. Ihan sama mitä mokia sieltä tulee mutta vetäis ne kepit puhtaasyi niin kuin treeneissä.

      Tuo loppu oli kyllä paras :D Mä voin kyllä kertoa että vitutti muuten perkeleesti kepeillä mutta mä tsemppasin koska muuten se olisi näkynyt koirassa. Voin sanoa varmaksi että jos sanon tolle ilkeesti niin se lähtee karkuun, mutta nyt se on aina lähtee udelleen fiiliksellä joten en nää ongelmaa. Kepeillä jännitin ihan perkeleesti joten sekin tekee musta vihasen näkösen :D

      Poista
    2. Ja kerta olit samoissa kisoissa niin ensi kerralla voit tulla keskustelemaan ja neuvomaan kasvotusten tai edes kommentoimaan nimellä.

      Poista
  2. Aiemminkin jo kommentoinut, sinun ja koirasi ekoihin virallisiin agilitykisoihin..
    Mikset sinä keskittyisi ihan ekana niihin treeneihin ja koiraan vain? Miksi mennä yhä uudelleen ja uudelleen virallisiin? Te ette selvästikään ole siihen vielä valmiita.
    Agilitystä pitää saada nauttia molempien. Jos sinä stressaat jotain, tarvitset siihen myös sinä että koira lisää treeniä ja luottoa.
    Älä odota koiralta liikoja. Kepeistä saako videota? Miten olette niitä treenanneet? Eri kulmia ja lähetyksiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo vieläkään saanut sulta sähköpostia että voitaisiin nimillä keskutella. Olisi kummallekkin mukavampi :)

      Me mennään jos meitä huvittaa mennä?? Jos koira suorittaa muuten puhtaan radan mutta pissii kepit jotka tekee treeneissä oikein niin aivan vallan mainiosti voidaan kisoissa juosta. Treenataan vaan keppejä lisää niin eiköhän se sieltä. Sähän itsekkin sanoit että kaikki tekee mokia. Miten sä voit olettaa meistä jotain kahden kisan verran? Ja turhia mokia me ollaan tehty mutta so?
      Mä en oo pitkään aikaan kuvannut keppejä mutta saat seuraavista treeneistä ;) Eri kulmat ja lähetykset on tuttuja, hakee tosi vaikeistakin kulmista oikeat välit joten. Ohjureilla alotettu mutta päästy aikoja sitten niistä eroon.

      Poista
  3. Lisää varmuutta niille kepeille, niin kyllä se siitä. Mua harmitti meidän hyppärin hylky viimeksi, koska kepit meni perseelleen ihan oman mokan vuoksi ja korjauksessakin olisin voinut ottaa kerralla koiran selän takaa ja kauempaa niille.

    VastaaPoista
  4. Tosi kivan näköistä teidän meno! Sulla näyttäs olevan kepeillä vähän sama vika kun mulla, ohjaat tosi eleettömästi (aiankin videolla näyttää) ja vähänniinkun oletat että Eka hakee sen ekan välin. Teen ite ihan samaa, oletan että kyllä se menee ja sitten unohdan ohjata ihan kokonaan ja yleensä meillä livahdetaan kakkosväliin. Noissa molemmissa oisit voinu ottaa selkeemmin haltuun tonne vasemmalle puolelle, tulit vähän tolleen "haavi auki" tohon kepeille. Sillon se ois luultavasti menny. Teidän kotitreeneissä se hakee niin kivasti kepit mutta ehkä se kisoihin tarvii vähän varmistusta ainakin alkuun. Mut hei avokulmat on vaikeita ja te ootte treenannu vähemmän ku myö ja silti te ootte jo noin hyvässä vauhdissa kisoissa! Joten tsemppiä kyllä ne kepit vielä onnistuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohoo sähän oot oikeessa! Pitääpi muistaa tää ja ohjata se koira oikeesti niille kepeille eikä vain käskyttää... :P

      Poista
  5. Lisään tohon Tuulin ohjaamiseen myös sen pointin, että yritä vähän hakea tasapainoa siihen, mikä sopii Ekalle parhaiten. Tosi moni koira sekaantuu haltuunotosta ennen keppejä, jos niillä on kapasiteettia koota ja hakeutua oikeaan väliin itse. Tää on ykkösten radoilla ja suorilla lähestymisillä oma-aloitteisuus on hyvä ominaisuus ja musta videon perusteella ainakin kakkosradan femma olis ollut vältettävissä ihan vaan sun rytmittämisellä ja estevihjeellä, kun lähestyminen esteelle oli koiralle tosi selvä. Ekalla oli puikkonokka ihan oikeaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon opettanut Eka kyllä hakemaan kepit itsenäisesti joten sekin voi olla että menee sekasin jos alan ohjailemaan. Tuossakin sekoitin koiran pakan kun sanoin kepit pariin kertaan jolloin se tuli mua kohti, törppäsin sen ja lähti väärälle puolelle.

      Poista
    2. Totta tuokin, Tildalle kans opetan niin että mä jään ite taakse ja se hakee ite sen välin, tossa oisin ite kääntäny oman rintamasuunnan selkeesti vasemmalle, en välttämättä käsillä heilunu sen enempää. Ainakin tossa ekan radan kepeille tulossa sun rintamasuunta on oikealle mikä tyrkää sen tonne väärälle puolen. Ja kakkosradalla sun käsi vähänniinku heittää sen tonne väärälle puolen. Mutta eihä näitä opi kun tekemällä :D

      Poista
  6. Kokeilemalla löytyy se sopiva taktiikka, meille paras on, että annan Nutun hakea kepit itse ja rauhotan sen niille enkä kiirehdi pois niiltä itse. Viime kisoissa huomas, että kun lähdin korjaamaan itse, se ei sujunut, laitoin koiraa väärästä kohtaa, viimesellä tajusin pyöräyttää selän takaa paremmasta kulmasta.

    VastaaPoista