lauantai 24. lokakuuta 2015

Tuomari kollegio

Tosiaan käytiin piipahtamassa Tuusulassa tuomari kollegiossa tekemässä 1luokan tottiksen kokeenomaisena. Meidän tuomarina oli kennel Suhteellisen Jussi Leinonen.

Me oltiin numero 7 joten aloitettiin liikkeistä. Parina kolmosluokkalainen rottis narttu.

Seuraaminen - puutteelinen (Tuomarin mukaan pölötin koiralle lähes koko suorituksen ajan, tosi asia oli että sanoin kolme kertaa "jes" henkilöryhmässä, käännöksen jälkeen ja tuossa juoksusta hitaaseen siirtymisessä. Koiran olisi pitänyt suorittaa seuruu voimakkaammin. Hidastelin oikealle käännöksissä. Mun omia huomautuksia, reagoi ampumiseen luimimisella, palautu heti sekä painiestu jälleen kerran henkilöryhmässä, tätä tekee näköjään vaan kun on kerännyt painetta. Täyskäännökset oli hienot!)
Liikkeestä istuminen - hyvä (Muuten nappi suoritus mutta istuminen olisi voinut olla nopeampi)
Liikkeestä maahan ja luoksetulo - hyvä (Muuten nappi suoritus mutta maahanmeno olisi voinut olla nopeampi ja luoksetulo voimakkaampi. Hieno eteentulo ja sivulle siirtyminen)
Tasamaanouto - hyvä (Mun mielestä ihan täydellinen, tästä mä olen niiin ylpeä! Jussin mielestä voisi olla voimakkaampi. Hieno eteentulo ja varma ote)
Hyppynouto - puutteelinen (Lähti hyvin mutta muuttui yhtäkkiä epävarmaksi ja juoksi yleisöön)
Estenouto - puutteelinen (Lähti hyvin, tuli hypyn kautta, muuttui epävarmaksi ja juoksi yleisöön)
Eteenmeno - hyvä (Valmisteleva osuus hyvä, lähtee kuitenkin epävarmasti oikealta vasemmalle ja maahanmeno voisi olla nopeampi)
Paikalla makuu - erittäin hyvä (Pysyy varmasti paikoillaan mutta haistelee maata ja siirtyy lonkalle)

Yhteensä 48pistettä.

Videolla suoritus ei näytä todellakaan niin pahalta mitä oletin sen olevan. Tuomari oli kyllä omaan makuun tosi tiukka, koska jos esim liikkeestä istuminen oli lähes täydellinen mutta olisi voinut olla nopeampi niin tippui jo kaksi pykälää alemmas, eli hyvään.

Olin tosi tyytyväinen omaan mielialaan vaikka tuomarin puhuessa meinasi alkaa itkettämään. En kertaakaan ajatellut koiran olevan paska vaan koitin tukea sitä parhaan mukaan, mistä tuomarikin vitsaili. Olin tänään se iloisempi osapuoli. Suoritusten jälkeen me pidettiin kunnon leikkihetki ja tyyppi sai mussuttaa pari sataa grammaa herkkua naamaan. Otettiin hypyiltä luoksetulot ja ne onnistui moitteetta mutta nyt me aletaan kyllä käydä viikottain PK kentällä, olisi ihan kiva saada nuo toimimaan jossain vaiheessa. Mutta oli kyllä hienoa päästä tekemään kisanomaista tommoisessa tilanteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti