keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Ei eka vaan toka

Eilen pitkästä aikaa epiksissä juoksemassa ja seuraavan parina viikkona saadaan juosta myös. Jee.

Aloitin Ekan kanssa supermölliradalla joka oli ihan kamalan helppo. Juostiin nollarata ihan kivalla ajalla, ei me ikinä vaan pysyttäis samoissa ajoissa bortsujen kanssa :D
Eka juoksi seuraavan startin Jessican kanssa ja se kusahti neljännelle putkelle. Eka ei ollut putken suusta varma ja haki toisella puolella olevalle putkelle, ei kuitenkaan sisälle asti mennyt vaan palasi Jessican luokse. 

Olin uhkarohkea ja ilmoitin kymmenen minuuttia ennen ennakkoilmottautumisen loppumista Ekan mölliluokkaan.

Ensimmäinen rata meni aivan metsään. Meinasi lähteä puomille putken sijasta, puomilla jalat ei tulleet maahan, Alla juoksi kontaktin yli kun unohdin käskyn ja loppupätkän ohjaustekniikka pissi kun olin ihan liian hidas, niinpä siitä tuli kielto, tämän jälkeen haki Alle ja siinä meni omat viimeisetkin hermot. Tuli siinä vähän muristua kädet naamalla kyykyssä, loput kaksi estettä sählättiin edes joten kuten loppuun. Huoh minä.

Sain kuin sainkin oman pään kasaa ennen toista starttia, ne virheet on vaan niin kamalia. Toinen startti meni sitten upeasti! Ensimmäiselle putkelle ohjasin ihan kummallisesti, muistin että pitää lähettää toiseen putken päähän mutta koiran tullessa jo kohti muisti alkoi pelittämään. Puomin kontakti hieno! Aalla hidastelu ja onoff asennosta ei ollut tietoakaan, kului turhaa aikaa. Hieno nollarata ja hyvällä vauhdillakin juostiin maaliin.

Sijoituttiin sitten möllimaksien kakkosiksi, aika siistiä! Vain kaksi nollarataa ja toinen meidän vetämä, aika hyvä suoritus. Rata oli helppo mutta silti niin hankala!

Kontaktit tarvitsee vielä paljon vahvistamista mutta eiköhän se ala tästä sujumaan! Ohjaajan pitäisi myös osata ottaa rennommin nuo virheet, kaikki tekee niitä eikä niiltä välty kukaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti