sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kehäkettu

Tänään poikettiin Let's Go näyttelyssä.

Eka hillui koko tapahtuman ajan hihnassa koska se on niin vaivaton kaveri. Itse kuvailin nahkakehää ja katselin tuomarin touhuja. Antoi herkästi ERIä ja SAta. Oli tarkka korvista ja liikkeestä, katsoi myös hampaat aika tarkasti.

Ekan lähtiessä kehään mielen valtasi kauhea jännitys joten keskityin vain neidin suoritukseen enkä kuvaamiseen. Eka kuitenkin pönötti hievahtamatta ja ravasi nätisti joten sieltä irtosi ERI. Päästiin vielä jatkamaan muiden ERIä saaneiden kanssa jossa neiti osoitettiin neljännelle sijalle. Vähän harmitti, en mä sitä voi kieltää. Kolme ensimmäistä sai SAn ja Ekan raviakaan ei jaksettu lopussa katsoa. Mutta me lähdettiin sitä ERIä metsästämään ja se me saatiin kera hyvän arvostelun.

Tuomari - Czeglédi Attila
Arvostelu (käännetty) - Erinomaisen kokoinen narttu. Hyvä profiili. Vahva, mutta elegantti. Ihastuttava pää, oikeat korvat. Vahva kaula. Hieman etuasentoiset lavat, antaa vaikutelman puuttuvasta eturinnasta ja puutteellisesta rintakehästä. Hyvät kylkikaaret. Pehmeä selkälinja. Maltillinen takaosa. Hyvät yhdensuuntaiset takajalat. Maltillinen askelpituus johtuen etuosan rakenteesta.
Tulos - ERI NUK4 

Kiitos Jessicalle Ekan esittämisestä ja kaikille muille kivasta päivästä! Ilmakin oli mitä parhain! Onnea myös kaikille menestyville, etenkin Minnalle Ainon ensimmäisestä sertistä! :)

2 kommenttia:

  1. Minkä kokoinen Eka on? Mie näin 10kk nahkanartun ja hämmennyin miten pieni se oli :o Oon aina kuvitellu että noi on jotenkin tosi isoja, mutta kasvaako 10kk paljon vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka on semmonen 57-58cm. Aika harvoin mä oon pieniin nahkoihin törmänny, pyörii aikalailla samoissa mitoissa vaikka Ekakin iso narttu on :D

      Poista