sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Jälkiuran korkkaus onnistumisineen

Tänään me käytiin Ekan kanssa meidän kummankin ensimmäisessä pk kokeessa. Oli kyllä jännnnittäväää!

Aloitettiin päivä jäljellä. Arvoin meille 4.jäljen mikä oli juuri siinä kohdassa missä on tullut jäljestettyä ennenkin, ei niin kamalaa maastoa mitä osassa metsässä. 

Kun lähdettiin janalle niin Eka juoksi raivolla liina kireällä ja maata kauhoen, tuli heti hyvä fiilis ku koiralla oli noin siistiä! Jana oli hemmetin hieno, hienoin mitä Eka on ikinä tehnyt! Lähti kuin tykin suusta etenemään, täysin suorassa ja reagoi jälkeen heti tosi varmasti. Siitä kaikista kisaajista ainoa 40p, enkä kyllä ihmettele! <3 Jäljellä pysyttiin hyvin ja sieltä nousikin tasaiseen tahtiin keppejä. Ensimmäisen kulman jälkeen Eka kuitenkin lähti alamäkeen, teki pienen lenkin (huomasin pian ettei ole jäljellä) ja nousi takaisin ylös. En uskonut sen olevan siellä, jännityksessä en osannut rauhoittaa koiraa tarkentamaan joten päästin sen vain vapaaksi jos sattuisi keppejä löytymään. Olin kuitenkin lähtenyt väärään suuntaan eikä keppejä enempään löytynyt. Nostettiin siis vain 3/6. Hiukan harmittaa etten osannut rauhoittaa koiraa mutta olen silti tyytyväinen Ekaan ja sen työskentelyyn, eipä näyttänyy haittaavan ohjaajan jännitys. 

Kun kaikki pääsi jäljiltä niin ajettiin petikkoon tekemään tottikset. Arvoin meille numeron 3 joten päästiin suorittamaan ensin liikkeet, jeee. 
Emme tehneet seuruu kaaviota koska Eka näytti siltä ettei se sitä välttämättä kestä ja koska tulosta ei ollut mahdollista saada niin halusin saada alle taas hyvän kokemuksen kummallekin ja koska seuruuta ei voinut jättää kesken niin tehtiin sitten lyhyt suora ja täyskäännöksellä takaisin lähtö pisteelle. 
Liikkeestä istumisessa seisoi taas!!! Pärkele nyt lähtee kyllä semmoseen tehotreeniin että.
Liikkeestä maahan ja luoksetulo onnistui hienosti! Olisihan se saanut lujempaa tulla luokse mutta tulipahan se silti :) Ihanaa että se on alkanut uskaltaa tehdä tätä liikettä kaikesta huolimatta!
Tasamaanouto oli ruma. Lähti lujaa kapulalle, toi vähän matkaa ja pysähtyi, uudesta käskystä sitten ravaili tuomaan kapulan eteen. 
Hyppy ja vinoestenoudot onnistuivat hienosti<3 
Eteenmenossa lähti niiiin lujaa suoraan eteenpäin mutta arvatkaa vaan kuunteliko ensimmäistä maahan käskyä ;P
Paikalla makuussa ei tietenkään ongelmaa vaikka seisoessa tajusin sen maanneen pidempää aikaa jonkun tehdessä noutoja viimeksi syksyllä :D
Erityisen tyytyväinen olen siihen että Eka yritti suorittaa jokaisen tehtävän eikä yrittänyt kertaakaan karata mun luota. Kyllä se luotto alkaa taas pikku hiljaa kasvamaan.
Pisteitä ei saatu kun tuomari ei arvostellut mitään liikkeitä koska kuulemma keskeytin kokeen... Jaha.

....treenilistaa taas täytelty... 

Esineruutu sitten viimeiseksi. Vähän mietitytti että mahtaako se tuoda esinettä ollenkaan koska ollaan joka päivä tällä viikolla treenattu esineillä itsenäistä työskentelyä mikä on ollut hankalaa, ahdistuu mutta on alkanut tajuta homman nimen kun on saanut palkan ihan millaisesta suorituksesta vain kunhan tuo esineen. Mutta ei hätää, Eka hoiti homman taas<3 Lähetin Ekan metsään ja mietin jo että nyt se lähti ruudusta kun mitään ei näkynyt mutta sieltä se yhtäkkiä juoksi täysillä mun luokse esine suussa<3 Olisitte nähneet kuinka vihainen Eka oli kun jouduin antamaan HÄNEN esineen esineruudun tallaajalle joka vei sen takaisin paikalleen. Tästä 29pistettä, oli kuulemma katsonut toistakin esinettä. 

Ja niin kuin tuomari sanoikin niin tottis kuntoon ja uudelleen kokeeseen. Katsotaan josko loppu kesästä tai syksystä lähdetään uudelleen katsomaan mitä osataan. Nyt me jatketaan maastojen treenaamista ja tottiksen hinkkaamista kasaan, nyt täytyy alkaa poistumaan sieltä mukavuusalueelta ihan kunnolla että saadaan homma toimimaan, unohtamatta hauskuutta. Ei paniikkia, pidetään hauskaa ja lomaa sillon kun siltä tuntuu. Pk jutut on kuitenkin vaativia ja verottaa ihan mielettömästi, neiti on ainakin lataillu hyvin pattereita huomista varten.

1 kommentti: