sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Muta, siihen koirat dipataan

Eilinen menikin niin että lähdimme päivällä ojankoon katsomaan agilitykisoja, oltiin ensin ihan rauhassa että pennut saivat tsekata paikan ja sitten alettiin treenaamaan tokoa, putkea sekä näyttelyjuttuja.

Kerrotaan ensin vaikka putkesta. Meni superisti joka kerta mutkaputkeen kunnes otimme toiselta puolelta, se ei vaan mene, ei millään, joko se sujahtaa sisään ja kääntyy takas tai ei edes harkitse menemästä. Nyt me alotetaan toiselta puolelta pelkästään treenaus.

Näyttelyjuttuja me otettiin niin että ravattiin muiden koirien keskellä, oltiin Ciran perässä ja edessä ravaten, asettelua ja siinä pysymistä. Tuo kulki tosi mukavasti, kun Cira oli takana niin vähän junnaili muttei muuta.

Tokossa me otettiin taas meidän perussettiä.
Pakko hehkuttaa että tuo on niin paras treenikaveri, se tekee mun kanssa, ei keskity muuhun. Kun ei tehty mitään muut kiinnosti mutta kun treenattiin me käveltiin muiden ohi, otettiin sivua, paikkaa kaikkien haukkuvien, treenaavien, leikkivien koirien keskellä ja tuo ei kertaakaan vilkaissu muita ja se oli vapaana. On se niin hieno tekijä! Mutta asiaan.
Eteentulot tuli vauhdilla, sivulle tuli toosi kivasti pari kertaa meni hassusti vauhdissa mutta muuten keskittyi ja saatiin onnistuneita perusasentoja, kontaktia otettiin kaikkien keskellä ja otti kokoajan katseen muhun vaikka muut haukkui ympärillä, istu-maahan-seisoa ei otettu muita kuin tuossa videolla näkyvät, itse ainakin tykkäsin kovasti ja onnistui omasta mielestä kivasti, suht nopeasti ja tarkasti, seuraaminen meni eilenkin kivasti, mä oon nyt huomannut että tuo alkaa enemmän yrittämään edistämistä jos katson koiraan joten tänään treenasin enemmän sitä omaa katsetta eteen jolloin onnistui aina parhaiten, tykkäsin kovasti!


Treenistä sitten lähdettiin rällättelemään pentujen kanssa pellolle jossa nähtiinkin Ekan ensi kohtaaminen hevoseen, tavattiin nimittäin hevonen ravailemassa tiellä, se oli kauhean hurja, sille piti haukkua ja vähän katsoa taaempaata mutta silti käydä välillä edessä päin. Oon myös tosi ilonen kun nähtiin kaksi koiraa matkalla, tuo oli vapaana ja tuli joka kerta mun luo eikä mennyt koiran luokse, aletaan edistyä. Mutta sitä mudan määrää hyi, pääsipä likka ainakin pesulle mikä meni tosi nätisti.






Tänään meillä olikin taas ohjatut tokotreenit mitkä meni tänään superisti verrattuna meidän viime kertaan.
Tokohypyssä meillä oli yksi lauta, takana namia kupilla, koira sivulle ja käsky hyppää niin piiiu kun se meni lujaa ja söi lihansa, meni tosi kivasti, meni aina suoraan, jalat ei osunut, meni lujaa jne. Luoksepäästävyyttä otettiin koemaisesti, kouluttaja tuli rupsuttelemaan Ekaa, Eka vain vilkaisi ja toljotti minua jolloin palkkailin sitä. Ennen tuota myös laitettiin koirat maahan ja pyörittiin niiden ympäri, häiriönä, pysyi siinä ihan kokoajan eikä harkinnutkaan nousua. Otimme myös toosi paljon seuruuta remmittä ja remmillä, käännöksiä avuilla, liikkeestä maahan ja seiso, Ekan seuruu meni tänään parhaiten koko kurssin aikana, se keskittyi vain siihen tekemiseen, pysyi oikealla kohalla niin hitaassa kuin reippaassakin tempossa, sivulle tuli aina pysähdyttyä, maahan ja seiso onnistui meiltä tosi hyvin jäi siihen aina jolloin otin pari askelta, takaisin, sivulle ja seuruuta taas, saatiin taas ohjaajalta paljon kehuja tuosta, mä vaan niin tykkään tuosta seuruusta niin hehkutan sitä aina. Otettiin myös ittekseen peilin edessä sivua, seuruuta sitten muuten vaan istu-maahan-seisoa hitusen ja yksi eteentulo. Vikana otettiin koirille 'palkaksi' luoksetulo joka oli niiiiin kivaa, ohjaaja piti Ekaa, innosti sitä ja minä huusin iloisesti pikku sammakkoa kuka loikki täysiiiiin mun luokse iloisesti jotta saisi lampaankarvansa, voi että sitä riehumista sen jälkeen.
Siihen oli kyllä hyvä lopettaa, nyt pikku sintti nukkuukin tuossa vieressä onnellisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti