keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Narttujengi

Hyi. Meille satoi tuossa muutama päivä sitten lunta, nyt ne on kylläkin sulaneet kokonaan pois.

Tosiaan tuohon seisomiskuvaan, ei sitä oikeasti ole hakattu paikoilleen vaikka siltä näyttää.

Eilen me käytiin Viikissä miittailemassa Seraa (tolleri), Fannya (bc), Beaa (suomenlapinkoira) lisänä sitten Eka ja Cira.
Ihan perussettinä olimme pellolla juoksuttelemassa koiria, kaikki muut veti kaaauheeta rallia pitkin peltoa mutta Ekaa vähän arvellutti lujaa juoksevat koirat joten pyöri enemmän jaloissa mutta jos lähelle tuli koiria oli pakko ampaista mukaan. Lopussa kumminkin uskalsi lähteä Ciran mukaan leikkiin ja juoksi kauhean lujaa muiden perässä, parasta taisi kumminkin olla Seran perässä juokseminen ja kepin jahtaaminen. Mutta heti kun muut joutu remmiin ja itse sai olla vapaana aloitti kauheet hepulit ja muiden kiusaamisen.. hölmö.
Pysäkiltä kun päästiin pois käytiin vielä viereisellä parkkipaikalla ottamassa yhden paikan, istu-maahan-seiso, kontaktin, eteentulon, luoksarin ja sitten parit sivulletulot ja kahdet seuruut. Eli ei paljoa. Tehtiin vain onnistuneena kaikki, seuruuta otettiin vain hitaana niin että sivulletulot onnistui ilman kummempia ohjauksia, jokaisen liikkeen välissä leikittiin vielä ihanalla majavaraadolla mikä on nyt harmaa oranssin värinsä sijasta...
Tänään me myös käytiin Ilovetissä hakemassa Ekalle toinen rokotus.
Painoa tytölle oli kertynyt 10.5kiloa, silmät, korvat, sykkeen, ikenet kaikki antoi tarkistaa ilman mitään ongelmia, toinen tuo 'sininensilmä' katsottiin näkeekö sillä mutta kyllä näkee eli siinä ei mitään pitäisi olla, samoin rokotus onnistui ilman ongelmia, hiukan kutitti tuon jälkeen mutta loppui siihen.
Ensi kerta onkin sitten vuoden päästä, mutta nyt tapahtumat kutsuu meitä!

Samalla matkalla poikettiin varmistamassa meikän TET paikka faunattaressa ja hakemassa hiukan treeninameja.

1. Pinkki, ei meillä semmosta ole. 2. Treenattiin. 3. Eka papukaija, eiku. 4. Ei sillä ole mitään treenileluja, ei.

3 kommenttia:

  1. Ihana toi viimenen lelukuva ! :D Ompa ainakin valinnanvaraa leluissa :)

    VastaaPoista
  2. Tuli mieleen, kun tuolla aikaisemmassa viestissä sanoit teidän menevän tällä viikolla mätsäreihin niin eihän Eka vielä mihinkään mätsäriin pääse kerta rokotuksissa on 2vk varoaika? Kerta se rokotettiin tänään niin sun pitää odottaa vielä se 2vk varoaika ja vasta sitten saat rokotussääntöjen mukaisesti osallistua mätsäreihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arrrrrggggg. Miten voi olla näin tietämätön ja vielä maksanut. Onneksi sainkin nyt tietää enkä paikanpäällä :)

      Poista