sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tänään heti herättyä kiirehtien haettiin Kati ja Cyttä meille päin pysäkiltä, pakattiin tavarat laukkuun ja lähdettiin autolla HSKHn kentälle.

Aksakentällä Cyttä aloitti ja me oltiin seuraavia, vuoroteltiin siis kokoajan. Odottava koira oli sitten seinässä pärjä viilennysloimi päällä vedes vieressä, lämmin oli.
Me otettiin Ekan kanssa pientä rataa mikä oli este-este-mutkaputki-este-este. Heti ensimmäinen rata meni hienosti, sen jälkeen joku tuli eikä Eka millään suostunut mennä vikaa estettä, otettiin sitten niin että lelu aina lensi sine ja saatiin muutama hieno rata, putket kyllä imee tuota koiraa voimakkaasti. Sitten otettiin vielä kahta mutkaputkea peräkkäin, se oli kivaa Ekan mielestä.
Tosiaan noita ei otettu putkeen, oli ainakin kolme taukoa jolloin Cyttä teki ja Eka jäähdytteli.
Pidemmän tauon jälkeen otettiin vielä pikkuriikkisen tokoa, taino seuraamista, pari eteen ja sivulletuloa.

Seuruu meni kivasti, ei ollu ihan mukana mikä pistetään aksailun ja kuumuudeen piikkiin, teki kumminkin kuvien perusteella kivasti. Saatiin tähän Katilta pari vinkkiä mitä aletaan sitten työstämään.
Eteentulo oli Ekan mielestä taas superkivaa.
Sivu - Otettiin ihan pari, kerran lähti mun taakse sen tekemään. Tiiä sitten, muuten meni kivasti.

Otettiin myös alussa ja lopussa patukalla leikkiä sekä pallon hakua, patukalla leikkiminen oli Ekasta taas niin kivaa. Hyvin pitikin kiinni vaikka väsytti.
Treenailujen jälkeen lähdettiin sitten kotiin päin kävelemään, pysähdyttiin uittamaan vielä koiria brutskille joka oli koirista iihanaa.
Kummatkin uivat keppien perässä, yleensä kumminkin roikkuivat samassa kepissä. Uimasta mentiin metsän kautta jossa Eka kuivatti ittensä ja Cytän juoksemalla kokoajan hepulivauhtiin metsässä pitkin poikin.
Ja taas kotona nukkuu tyytyväinen nahkiainen... :')


































1 kommentti:

  1. Oletko tehnyt nykyisen bannerisi? ja jos et niin kuka tuon teki?:)

    VastaaPoista