tiistai 25. helmikuuta 2014

Hyrräilyä

Taas postausta, juuh.
Tosiaan siitä pissatulehduksesta.
Eka on parantunut sanotaanko kokonaan, enään ei yritä tehdä pissaa turhaan, ei tee tippapissoja, pidättää normaalisti eikä ole enään yhtään apea vaan normaali remupetteri, eli vitskut on auttanut hyvin mutta niillä me jatketaan perjantaille ainakin varmuudeksi.

Niin kuin kuvista huomaa meillä oli tänään keväinen ilma, ihana aurinko paistoi kunnolla ja koirat rämmi menemään.
Treenailtiin myös lenkillä näyttelyjuttuja, herättiin nimittäin Jessican kanssa siihen todellisuuteen että meillä on noin viikon päästä ensimmäiset mätsärit eikä me olla Ekan kanssa kuin pari kertaa koitettu ravia, hampaiden näyttö on inhaa mutta asettelu ja koskettelu onnistuu joten eikun treenaamaan.
Vuorotellen aseteltiin koirat, siveltiin kaikkialta, tutkittiin hampaat jne, äippäkin pääsi tuon hampaat tsekkaamaan kotona mikä meni kivasti. Tosiaan tämä viikko kuluu sitten näyttelytreenien merkeissä. Vähänkö jänskää, meidän paikka onkin jo maksettu ja kaikki hoidettu, vielä kun ensi viikolla saisi rokotuksen alta...

Siihen Hyrräilyyn.
Me käytiin tapaamassa pientä 10viikkoista australianpaimenkoira, Hyrrää.
Alku meni niin kuin aina, kummatkin olivat eri paikoissa mutta saatiin sovittua puhelimilla tapaamisen gardenialle mistä jatkettiin matkaa jonnekkin pihalle missä oli kivan kokoinen nurmi missä oli tilaa temmeltää. Pakko kertoa, tuo veti kuin höyryveturi kun Hyrrä nähtiin, pian kumminkin rauhoittu ja remmi oli taas löysällä.
Pennut alkuun tutustuivat, Eka yritti saada kakaraa jahtaamaan mutta loppujen lopuksi Hyrrä lämpeni Ekalle ja siinä ne rallittelivat yhdessä. Pari kertaa draama Hyrrä ärisi tai inisi muttei muuta, loppu aika menikin siinä kun tuo mun lehmä aloitti syödä nurmikkoa mikä oli niin hyvää...
Kävelytie kulki tuossa vieressä joten pari koiraa ja ihmistä kulki ohi muutamaan otteeseen, aina kun näin jotain porukkaa me otettiin ihan pientä treeniä mikä meni toosi kivasti, sai pientä häiriötä taas jne. Otettiin myös niin että seisotin Ekan ja Hyrrän omistaja tuli tarkastamaan hampaat, ai että toi oli hienosti! Antoi kattoa kummankin puolen ilman mitään ongelmia, jeii. Sitten vielä semmonen ihkutus, tuo kun on alkanut haukkumisen ja kaikkien koirien luokse on pakko päästä niin viikissä tuo huomasi ennen mua koiran, oli lähdössä sinne päin ja kun kutsuin tuli heti luokse, vautsi siinä sit taas yhdessä touhuiltiin ja alettiinkin lähteä.
Huomenna sit suht treenitön päivä, torstaina me lähdetään Nettaa (ja riesan) sekä vissiin Tiiaa (ja mersun) tapaamaan Hyvinkäälle, pääsee pentu ekaa kertaa junaan ja päästää treenimään hallille, perjantaina studiokuvaus, lauantaina taukoa, sunnuntaina treenit ja ojangossa kisat, sit suht tyhjää, lähdetään treenaamaan belgien kanssa, rokotus, sit onkin mätsärit ja viimeinen tokokurssi, aika puuhattavaa taas.

2 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Uu, ihania kevätkuvia :3 Parhaita noi pennut on jäätiköllä, Ekaki semmone koipeliini että vissii rähmällää koko aja :D Vähä ku se meidän hoitokoira Hukka, rämisteli Tuikun perässä kintut solmussa :p

    VastaaPoista