lauantai 12. huhtikuuta 2014

Diivaa Kana tyyliin

Torstaina aurinkoisessa ilmassa oli hyvä lähteä jättärille ottamaan leikkitreeniä, eli lelut, kamera ja koira autoon ja eikun menoksi.
Paikalla vain nahkapatukkaan noutajatalutin kiinni ja menoksi, otettiin ote-treeniä eli aina mun nykimisestä jolloin piti kiinni voitti patukan, aina kun päästi, patukka lähti lujempaa karkuun, loppujen lopuksi pidin vain lenkistä kiinni ja koira roikkui ja nyki sitä, eikä muuten päästänyt irti joten vapaaksi, minä perään ja siihen loppu.

Seuraavaksi otettiin narupallon noutoa ja sillä repimistä, niin että pentu pitää pallosta, eikä muuten irrottanut tästäkään kertaakaan joten jätettiin pariin otteeseen ja heiteltiin palloa pitkin niittyä, toi muuten superhienosti mun luokse pallon joka kerta, on se vaan hauska kun se on jo alkanut vaatimaan pallon heittoa (vaanii, saattaa haukahtaa, hyppii) ja homman sallin koska haluan kuumumista tähän ja halua leikkiä.

Tässä välissä otettiin yksi seuruupätkä koska innostunut koira seuruussa on kiva ja niinhän se olikin, iloista tekemistä vaikka otettiinkin vain yksi muutaman metrin pätkä + yksi sivulletulo.

Vikana otettiin vielä teddypatukka esiin ja johan likka kuumui, onhan se ihan paraslelu ikinä. Aloitin vain niin että Eka nappaa lelun mun leuasta josta sen tiputan, otan käsilenkeistä kiinni revin oikealle ja vasemmalle vähän jolloin Ekalla oli todella hyvä ote patukasta, eikä varmasti irroittanu, otin sitten vähän patukan pyöräytystä eli koira lennähtää hieman ilmassa ja tyyppi vain roikkui patukassa josta suoraan juoksemaan että 'jeejee voitimpas' ja sama juttu uudelleen, loppuun vielä sama nykiminen oikealle ja vasemalle, siihen oli tosi hyvä lopettaa, varsinkin kun neiti ei meinannut patukkaa antaa ja otin vielä niin että sai sitä saalistaa muttei saanut itselleen vain patukka hyppäsi laukkuun. Tää leikki vaan paranee paranemistaan, jesh!
Perjantaina käytiin Ciran seurassa treenaamassa ottamassa häiriö- ja näyttelytreeniä malmilla.

Käytiin heti alkuun mustissa&mirrissä pyörimässä ympyrää sekä kiusaamassa myyjä joka sai kummatkin pennut hipelöidä ja katsoa hampaat, jo alku näytti lupaavalta ja myyjä oli ihan ihmeissään kun pentu ei korvaansa loksauttanut tai päätään kääntänyt vaikka hälle puhuttiin alta 50sentin päästä joten eiköhän hipelöimiseen, aloitti hampaista ja tyttö ei liikauttanutkaan päätä, tää oli ensimmäinen kerta kun tuo ei väistä täysin tuntemattomalla, vauvauvau! Siitä sitten vain hipelöiminen mikä ei tuota kiinnosta joten likka olin ihan sairaan hieno taas, yllätti kyllä.

Seuruu - Otettiin liikkeessä sekä ihmisten keskellä kauppojen edessä. Keskittyi täysin muhun, keuli vähän kun oli niin innoissaan muttei silti yhtään edistänyt tai mitään joten onnistuneesti veti, otettiin tätä aika paljon muttei haitannut menoa. Otettiin myös kaksi täys käännöstä ja yksi loiva, ei yhtään lähtenyt kauemmas, jeesh.
Sivulletulot - Oli nopeita ja kertaakaan ei tarvinnut korjata.
Paikka - Ihan super! Jätin minuutiksi istumaan mustissa&mirrissä ja menin kaksi kertaa hyllyn takana käymään eikä haitannut. Sekä ihmishälinässä otettiin puolen minuutin istuminen eikä haitannut ihmisten tuijotukset tai kävely. Tässä on edistytty niin paljon!
M-I-S-I -Kerran otettiin m&mssä. Olin noin metrin päässä sanomassa käskyjä ja tosi nopeasti suoritti vaikka lattia liukui. Tääkin on edistynyt niin paljon!
Lopussa saatiin vielä joltain PKssa kisanneelta naiselta kovasti kehuja ja tulihan siinä vähän juteltua taas koirista.. :)
Tänään olikin kauhea herätys aamulla koska kahdeksalta lähdettiin messukeskukselle päin, nimittäin Jessica & Cira esiintyi kymmeneltä jossa olin sitten kuvaamassa ja muuten vain menoa katsomassa, tuloksena saivat ROPin ja KPn josta siis kolmelta alkoi uusi kehä mistä lähdettiinkin heti pois. Tuossa välissä kumminkin käytiin kymmenet kierrokset kiertämässä sekä syömässä. Valikoima oli todella huono tänä vuonna, viime vuodet eikä lemmikkimessukaan ollut näin tyhjä, harmillista mutta rahapussille ihan OK
Mukaan messuilta lähtee aina jotain ja nyt lähtikin yli IHANA Kanan puolikuristava hello kitty panta, tää on Ekalle niin nenä päähän sopiva ;) Sitten berran nahkapatukka kahdella lenksulla mikä varmasti tulee käyttöön koska Ekan on todella helppo repiä tota mikä tänään leikissä tuli selväksi ja mun pitää, sitten ylihalvalla kongin patukkamainen leijona, lihatikkuja, saparonpaloja sekä näytejuttuja. Eli ilman mitään ei lähdetty.

Huomenna sitten säätä tarkkailessa ehkä lähdemme mätsäriin, siitä sitten myöhemmin lisää!

5 kommenttia:

  1. Kuka tuon bannerin on tehnyt? Aika upee! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en jakele sitä tietoa. Sori :D

      Poista
    2. Sen on tehnyt bea the shepherd blogin pitäjä, ja hän ei halua tietoa paljastettavaksi?

      Poista
    3. Ei ole, edellinen banneri oli rabbit smilelta mutta ykskään banneri ei ole Roosalta :)

      Poista
  2. Kivan oloinen blogi! c: Vitsit, toi Hello Kitty panta, ihana! :Dd
    Täällä on koira aiheinen arvonta, jos kiinnostusta löytyy:
    http://tiiacecilia.blogspot.fi/2014/04/arvonta-dog-gallery.html

    VastaaPoista