maanantai 23. marraskuuta 2015

Ohjattua agilityä

Käytiin tänään tuuraamassa Jessicaa Ojangossa. Virallinen kouluttaja oli tänään poissa joten Sari Nielsen oli tuuraamassa. Sari oli tosi mukava ja kannustava persoona, sai heti fiiliksen rennoksi.
Meidän rata oli kokonaisuudessaan alemman piirrustuksen mukainen. Me Ekan kanssa päästiin 9 esteelle asti, aika kun meni niin hurjaa vauhtia ettei keretty enempää tekemään.

Meidän ensimmäinen ongelma tuli putkeen menossa. Mä lähdin kääntämään ihan liian myöhään ja juoksinkin liian pitkälle minkä taki Eka joutui tekemään äkkijarrutuksen, tämä taas antaisi kisakumppanille hurjasti ylimääräistä aikaa. Kun aloin 2-3 esteiden keskellä jo kääntämään ja jäämään taaemmas niin Eka sujahti tosi mutkattomasti putkeen.
Toinen hinkattava kohta oli 7 esteelle kääntyminen kun halusin harjoitella uutta ohjaustyyliä enkä tehdä niitä ainaisia valsseja sun muita tuttuja juttuja. Siinä ei mitään erikoista jalkojen kanssa pelleilyjä ollut, ei muistaakseni ollut mitään erikoista nimeäkään, joku leikkaus kuitenkin. Toimi joten kuten niin että en vaihtanut puolta (minkä olisin valssilla tehnyt) vaan pysyin yhä puomin ja esteiden välissä, jättäydyin koiran taakse ja vedätin koiraa ensin suoraan eteenpäin ja siitä sulavasti käsillä sekä kropalla kääntöä jolloin rintamasuunta piti saada täysin suoraksi esteen kanssa. Saikohan tuosta mitään selkoa mitä tein... Hankalaa kun ei ole videota! Alkuun meidän ongelma oli se että lähdin ihan liian eteen jolloin Eka pyörähteli mun edessä. Ei onneksi tarvittu kuin kaksi toistoa niin sain jutun juonesta kiinni ja Eka meni iiihanan sulavasti tuon käännöksen. Sari sanoikin että Eka oppii tosi nopeasti uudet jutut, lukee mua hyvin ja kääntyy tosi hienosti kunhan mä vaan käännän rohkeasti.

Otettiin erikseen muutamat toistot kepeillä mitkä loppuivat seinää kohti. Tää on Sarin mukaan monelle koiralle vaikea joten harjoiteltiin ihan vaan namipalkalle juoksua. Eikä kertaakaan mitään epäröimistä. Loppuun juostiin puomia (hienot kontaktit!) ja siitä takaakiertoa, ensimmäisellä tiputti mutta seuraavalla se rimakin pysyi paikoillaan.

Parin viikon päästä uudelleen. Tosi mielenkiintosta päästä oikeesti jonkun ohjaajan oppeihin joka keskittyy vain ja ainoastaan suhun ja olet vielä kentälläkin ainoa! Tämä kun ei meidän oman seuran alkeisryhmän tapoihin kuulu. Tästä saa vielä jotain uutta irtikin. I like! Ehkä mun pitäisi siis ostella muiden tunteja useamminkin niin pääsis kehittymään johonkin suuntaan :P


2 kommenttia: