Käytiin Emman ja poikien kanssa tottistelemassa (piiitkästä aikaan) Viilarissa keskiviikkona.
Aloitettiin hyppy ja estenoudolla, ei onnistunut sitten mitenkään päin. Kauankohan me painittiin niiden parissa? 10min? 20min? 30min? En edes halua tietää :D
Hypyllä kiersi ensimmäisellä, seuraavalla tuli hypyn kautta ja sai lennosta palkan, kolmannella hyppäsi ja tiputti kapulan omin päin ja neljännellä toistolla hienot hypyt ja hieno eteentuonti.
Estenouto... itku. Tuli kaksisataa kertaa ohi. Juoksuttelin sitä yli, jätin istumaan patukan tai kapulan kanssa palautuksineen mutta ei. Kokonaisena ei onnistunut mitenkään päin ja keksittiin tälle oikein hyvä syy. Pimeä este on pelottava. Valoisalla puolella ei mitään ongelmaa mutta ei palauttanut, vaihdettiin puolta ja nyt ei kiivennyt edes toiselle puolelle, leikistäkään ei millään olisi halunnut kiivetä. Arvatkaa oliko hermot kireällä ja koira paineessa? Loppuun saatiin luojan kiitos yksi kapulan haku niin että juoksin mukana ja hihkuin iloisesti.
Käytiin pikaisesti hakemassa namit kentälle ja jatkettiin painimista muiden liikkeiden parissa.
Jäävät. Hienot istumiset ja maahanmenot, mutta nyt seisominen oli istumista. Onneksi ei tarvinnut kuin pari toistoa niin jokainen onnistui oikealla käskyllä. Nyt oli oikea ilmekkin tyypillä!
Luoksetulo hieno eteentuloineen.
Seuruussa tehtiin juoksusta hitaaseen siirtymistä. Tosi hienoa seuruuta kummassakin tahdissa! Kertaakaan ei pää painunut alaspäin. Täyskäännöksissä olin hiljaa ja piti kontaktin normaalisti!! Sivulletulot oli taas niin mageita ja se ilme<3 Päästiin myös ampumaan seuruussa. Ensimmäisellä paukulla niiasi, seuraavalla ei mitään reaktiota.
Noutojen palautuksia harjoiteltiin myös. Vauhti pysyy, tuo kapulan hyvin eteen, pitää tiukalla otteella ja on edessä ok ilmeellä mutta kaartoi tosi hassusti tullessa.
Loppuun aina niin ihana eteenmeno eikä neiti olisi taaskaan malttanut tulla kentältä pois.
Tänään illalla käytiin vetämässä puolentoista viikon tauon jälkeen nopeat agilityt. Mä nipotin, koira ahdistui eikä kummankaa fiilis ollut oikea. Tehtiin keppejä jotka onnistui ihan super hienosti joka kerralla. Meidän ongelma oli kuitenkin puomin ja keinun erottelu. Lopulta hokasin miksi se meni puomille keinun sijasta, koska mun rintamasuunta ei ollut oikea. Joka kerta kun vedätin tyyppiä suoraan niin juoksi keinulle niin kuin piti.
Ärsyttääää... kohta en pidä ikinä mitään taukoja kun se tuntuu aina nostavan omaa natsiutta joka taas syö ton herkkänahkaisen otuksen fiilistä.
Ärsyttääää... kohta en pidä ikinä mitään taukoja kun se tuntuu aina nostavan omaa natsiutta joka taas syö ton herkkänahkaisen otuksen fiilistä.
Minusta tuntuu jotenkin, että tämä koira ei sovi ollenkaan sulle. Se tarvitsisi paljon kannustavamman ohjaajan jotenkin, en tiedä, mutta siltä vain tuntuu.
VastaaPoistaEi kyllä herkkyytensä puolesta sovikkaan. Voin sanoa että on helvetin vaikeaa olla joka kerta super iloinen treenin alusta loppuun, miettiä treenit niin ettei vahingossakaan fiilis laske, mokia sattuessa et voi edes tuhahtaa vaan on pakko kehua ja niin edelleen. Onneksi mä olen vain ihminen ja tuon on vain koira. Mä kehityn kokoajan paremmaksi ohjaajaksi Ekalle. Viime vuonna oli erittäin harvinaista etten olisi hermostunut, nyt on harvinaista että hermostun. Pikku hiljaa, pikku hiljaa. Toivon mukaan.
PoistaI feel you! Herkkyytensä puolesta Nutu vaatii paljon multa ohjaajana, etten mä tee mitään väärää, joka saa koiran paineistumaan ja lopettamaan työnteon. Migreeniyön jälkeen mentiin kokeeseen ja keskeytettiin, vain sen vuoksi, että mä menin silittämään sitä kesken kokeen ja vähän kumarruin siihen päin. Vähitellen mä olen oppinut ohjaamaan sitä ja löytämään niitä juttuja, jotka se vaatii ja mitä se ei kestä. Se vaatii myös vähän tietyntyyppistä virittelyä ja eteenkin treeneissä sen pitää saada olla vähän röyhkeä. Se saa yrittää tunkea naamaansa mun liivin taskuun, kun kaivan palkkaa, se saa haukkua, se saa hyppia vasten. Pilli ei vuoda, joten välillä seuruutan haukkumalla ja yllytän vähän komentamaan.
PoistaPakko kommentoida. Mä ajattelin noin vanhemman koiran kohdalla, se on melko ohjaajapehmeä ja vastaa palautteeseen todella selkeästi. Sitä on täytynyt kannustaa ja rohkaista, että se ylipäätään on pystynyt kentällä tekemään mitään. Te olette kuitenkin käyneet kokeissa ja Eka on niistä selviytynyt. Minä halusin kovemman koiran, joka ei ota palautteesta niin itseensä. Et välttämättä usko kun en olisi uskonut minäkään, mutta ei tuolle nuoremmalle auta olla yhtään "kovempi" ohjaaja, se nostaa keskisormen pystyyn ja lähtee tekemään omiaan.
PoistaHalusin vaan sanoa, että koira ja ohjaaja ovat tiimi, joka tekee yhteistyötä. Kannattaa tehdä siitä mahdollisimman mukavaa. Voi päällepäin näyttää, että joku koira kestää ohjaajan turhautumista paremmin, mutta kysymys kuuluu, että tarvitseeko koiran sietää epäreilua ohjaamista? Eri koirilla ohjaajan hermostuminen tulee eri tavalla esiin ja koiran paineistuminen voi passivoitumisen sijaan näkyä vaikkapa hallinnasta karkaamisena, eikä sekään ole tavoiteltavaa.
On kuitenkin hienoa jos olet pystynyt tiedostamaan nämä asiat ja olet kehittynyt ohjaajana, sitähän se koiraharrastus enimmäkseen on. :)
Tämäpä tämä! Mä olen jutellut tän aiheen puhki kavereiden kanssa monet kerrat. Mä enemmänkin ymmärrän Ekaa että se ottaa musta painetta koska sitä tuli epäreilusti retuutettua pienenä treenatessa, pelkää virheitä koska pelkää saavansa turpaa . Ei. Se ei painestu muualla kuin kentällä joten se kertoo jo paljon. Ja mä en mitään kovaakaa koiraa halua juuri sen takia etten kestäisi sitä et koira on "evvvk", mielummin tuommonen herkempi elukka joka yrittää täysillä saada ohjaajan onnelliseksi. Tää on niin hankalaa kun tuokin on elävä olento. Mä opettelen paremmaksi ohjaajaksi sille ja me ollaan menty hurjasti eteenpäin just kun kattoo vaikka kokeita. Mä en enään ajattele että mulla on paska koira vaan ennemminki oon ite paska hermoheikko ja äkkipikainen ihminen.
PoistaNostan hattua! Minä jouduin myöntämään oman asennevammani vasta siinä vaiheessa kun malinois asteli taloon, eikä se käyttökoira-statuksestaan huolimatta toiminut yhtään sen paremmin eikä helpommin, päinvastoin. Turoa olisi varmasti todella viedä eteenpäin jos itse viitsisi panostaa... Se lukee minua tosi tarkkaan, mutta on siinä myös etunsa, sillä se on todella vastaanottavainen myös kannustuksille ja kehuille.
PoistaTsemppiä teille. :) Tärkeintä on halu kehittyä, se vie pitkälle. Eka parhaimmillaan työskentelee todella hienosti, joten ei sinun tekemäsi työ aivan turhaa ole.
Mie jaan sun fiiliksen tästä hermojen menetys ongelmasta. Mulla menee helposti hermo ton sähläämiseen. Mua ärsyttää kun se ei keskity vaan tarjoaa ja säheltää. Onneks tää ongelma on enimmäkseen vaan kotona. Oon yrittänyt siihen että jos mua ärsyttää, niin vaihetaan johonkin varmaan liikkeeseen jonka tiedän että onnistuu ja kun oon saanut itteni kasattua jatketaan siitä mihin jäätiin.
VastaaPoistaMeidän perhessähän on mun Tildan lisäksi nuorempikin lagotto, ja monet on aina silleen et "miks et harrasta sen kanssa mitään se on ihan yhtähyvä koira kun Tidakin". Suurimmaks osaks tätä kuulee semmosten rotua harrastavien tätien suusta jotka harrastaa omien koiriensa kanssa huvikseen. Ne ei vaan ymmärrä koiraharrastuksen tätä kilpailupuolta, ja sitä että kaikki koirat ei vaan sovi kaikille. Tyyne on niin herkkä ja niin paineistuva, ettei se yksinkertaisesti sovi mulle millääm tavalla. Mun perusolemus on sille liian ahdistava, jälki on ainut laji jota se pystyy tekemään paineistumatta. Eikä mulle ole mitään tarvetta/halua/aikaa/rahaa alkaa harrastaa toisen koiran kanssa, varsinkaan kun itteeni ahistaa jo valmiiks sen kentälle kuskaaminen kun en vaan osaa olla sellainen ohjaaja minkä se koira tarviis. Tai oikeastaan mun mielipide asiaan on se että se koira ei sovi harrastuskoiraks. Koska mie oon kokeillut kaikkea.
Mutta oon samaa mieltä, sun ja ekan tekeminen näyttää tosi kivalle, joten edistystä tapahtuu! Molemmat teistä kehittyy kokoajan. Ekahan on sun eka koira (:DD)? Ainakin sä tiedät mitä haluat seuraavalta koiralta, ja tiedät paremmin millanen oot ohjaajana :)