sunnuntai 31. toukokuuta 2015

BH Fatikon Hera

Siis ihan mieletöntä! Me tehtiin se! Yksi tavoite vähemmän :)

Koe alkoi klo 8.45 sirujen tarkastuksella. Oltiin toisena parina joten kerettiin käydä pissalla ja potkimassa vähän palloa.

Me aloitettiin liikkeillä jolloin aussie uros meni paikkikseen.

Seuruu hihnassa - Seurasi todella hienosti mutta toinen oikealle käännös oli ahdistava. Tuomari sanoikin että noissa käännöksissä muuttuu epävarmaksi mitä pitikään tehdä. Sama remmittä seuruussa. Hitaassa kävelyssä painaa.
ERITTÄIN HYVÄ
Seuruu hihnatta - Paineistu ja jätätti muutamassa kohdassa. Annoin myös pari lisäkäskyä henkilöryhmän jälkeen. Henkilöryhmässä hidastin vauhtia koiran mukana.
TYYDYTTÄVÄ
Liikkeestä istu - Meni maahan!!! Siis mitä, koskaan ennen tehnyt noin. Annoin sitten muutaman käskyn että nousee istumaan (nousi kyllä). Tuomari sanoikin että olisi ollut pienempi paha jättää makaamaan kuin käskeä oikeaan asentoon.
PUUTTEELLINEN
Liikkeestä maahan ja luoksetulo - Muuten täydellinen mutta tein TAAS jalka-avun ja en odottanut tuomarin lupaa.... Prkl.
ERITTÄIN HYVÄ
Paikalla makuu - makasi tosi hienosti aloillaan ja oikeassa asennossa mutta mitäpä neiti keksi. Alkoi vikistä loppua kohden ja ihan lopussa haukkuikin. SIIS MITÄ IHMETTÄ EKA!!
ERITTÄIN HYVÄ

Paineistumiset oli taas harmillisia mutta kyllä me niistä joskus päästään eroon! 
Niin ja JOKA kerta menin myös askelista sekaisin... eli ties kuin paljon meni yli tai ali askeleet :D
Tottisosuus meni silti läpi vaikka olinkin aivan varma että ei saada jatkaa. Mahtavaa!
Kaupunkiosuudessa ei ollutkaan mitään ongelmaa. Ei yksin jättämisessä, auton koilisteluissa, ihmisryhmässä, hölkkääjän ja pyöräilijän ohittaessa eikä edes koiran ohittamisessa! Tuomarin sanoin "Huomaa kaikki häiriöt mutta ei välitä niistä"

Tuomarina Marja Hurme ja BH koe suoritettu hyväksytysti!!! Iällä 1v 6kk.

12 kommenttia:

  1. Vaikka Eka paineistuukin vähän noissa käännöksissä, niin se pitää kontaktin hurjan kivasti noilla pitkilläkin suorilla! Onnea :)

    VastaaPoista
  2. Onnea hurjasti! Hienoa seuraamista Ekalla! :) Meillä jää tämä koitos Rauhan kanssa kyllä väistämättä ensi vuoteen, on tuo paikalla olo, samoin kaupunkiosuuden yksin jättäminen, sen verran isoja haasteita meille.
    Toivottavasti tuo haukku/piippi paikalla olossa oli teillä vain kertaluonteista. Meillä tuo sama ongelma lyhyemmilläkin paikalla oloilla. Noin minuutin jälkeen alkaa se piippailu. Ja siitä eroon pääseminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi. -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka piippasi viimeksi hallitreeneissä ja sekin aina kun muut teki tosi kiihdyttäviä liikkeitä (nouto, ruutu, leikki). Ei oo koskaan tehnyt näin. edes siellä BH möllissä.
      Tätini sanoi että mulla oli niiin kyrpiintynyt ilme kun Eka alkoi ääntelemään. Päässä vaan pyöri että "tää jää sit tästä kiinni" "tekis mieli mennä vähän antaa palautetta" "nopeesti, tää vois loppua jo...." ja se oli oikeesti lähellä etten keskeyttänyt tuota :D Siis ihan kauheeta! Nyt siis aletaan treenaamaan pidempiä paikkiksia ja katotaan ettei tuo toistu! Tää kun tuntuu olevan nahkoilla yleistä :D

      Mutta hei kiitos! Ekan seuruusta kyllä pidän niin paljon! Kuhan nuo käännökset saa varmaksi niin :)

      Poista
  3. Onnea!:) Hienosti Eka tsemppaa vaik välillä näyttää paineistuvan.:)

    VastaaPoista
  4. Onnea, hienosti nuoren koiran kanssa!

    VastaaPoista
  5. Hei, onneksi olkoon, teilläkin on ollut menestystä (: Hienoa!

    VastaaPoista
  6. Onnea teillekin tittelistä! :) Nuo BH:n seuraamiskaaviot on ihan kamalia, mun mielestä yksikin kaavio riittäisi osoittamaan osaako se koira seurata vai ei... Puuduttavaa jo ohjaajankin kannalta (laskeminen+käveleminen samaan aikaan on vaikeaa, varsinkin kun välillä pitää salaisesti kehuakin sitä koiraa aina kun voi.. :D ), puhumattakaan koirasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon niin samaa mieltä että se yksi riittäisi vallan mainiosti! PK puolellakin on yksi ja seurakoirat tuskin kahta noin pitkää seuruuta mihinkään tarvitsee.... Tuon kehumisen ja koiran ajattelemisen takia mulla laskut meni heti sekaisin eikä siitä mitään tullut :D

      Poista