maanantai 25. toukokuuta 2015

Perinteiseen tapaan maanantai aksat.

Aloitettiin Ekan kanssa irtoamis harjoituksella, kolmella esteellä. Ekalle tää on ollut tosi helppoa alusta asti. Pysyn itse kokoajan vikalla esteellä ja neiti tykittää täysillä suoraan esteiden läpi. "Vaikeutettiin" harjoitusta niin että lähetän Ekan ja teen takaaleikkauksen ensimmäisen ja toisen esteen välistä. Ei mitää ongelmaa.

Toisena harjoituksena meillä oli suora putki ja putken vieressä este. Alkuun vain pyörittiin siinä ja sekin oli Ekalle hankalaa koska meidän namikassi oli suoraan putken päässä (siis putken päästä noin 5m päässä)!!! Mutta hokasi aika nopeasti mitä haettiinkaan takaa. Pari toistoa ja vaikeutettiin valssaamalla tuolla esteellä mistä sitten lähetys putkeen.

Treenailtiin myös vähän kontakteja puomilla ja Aalla. Puomilla tuli tasan kaksi kertaa toinen takajalka alas mitkä korjattiin, muuten jalat asettui oikeille paikoille. Varmuutta silti kaivataan lisää ja paljon, pikku hiljaa. 
Tämä pikkurata aiheuttikin omistajalle kauheita vaikeuksia valssineen :D Mua saatiin pariin otteeseen kädestä pitäen tulla auttamaan.
Rengas meni tosi hienosti, siitä Eka on tullut niiiin monet kerrat ali tai sivusta, nyt ei kertaakaan. Ensimmäinen valssaus heti ensimmäiselle hypylle oli helppo mutta sitten piti olla niin pirun nopea jotta sain ohjattua Ekan toiselle hypylle kunnolla. Kyllähän sekin onnistui mutta hidasti ihan kauheasti vauhtia. Kepeille meni ongelmitta kun handlasin nuo valssit, muuten vähän yritti rynniä läpi alusta. Mutta kun superhybernamit!!
Tämä rata oli aika kiva ja simppeli. Vaikka tuo putken toinen pää houkutteli kovasti niin silti Eka sujahti joka kerta oikeaan päähän. Ainoa ongelma tuli kepeillä kun jäin paikoilleen(?) odottamaan neitiä jolloin Ekakin hidasti ja oli tulossa pois kesken kaiken. Sain vain pienen vinkin - ole kauempana kokoajan liikkeessä. Heti muuttu kepeillä meno ja taas suoritti yhtä hienosti kuin aina. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti