sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Tottista ja viestiä

Aamusta tottistelua.

Aloitettiin hurjilla leikeillä, pallonjen jauhtausta kovasti. Seuruussa kierreltiin kartioita ympyrässä, pysyi tosi hienosti mukana, kaksi lyhyttä suoraa, toka paljon paremmalla innolla, oli pikkasen väsy jo tässä, silti skarppas kivasti. Kaksi liikkeestä maahan, toinen BH tyylillä, jäi kummalla oikein hienosti. Pari lelun hausta eteentuloa, tuli piiiikkasen täääysiii, törmäs, välillä vinoon tömähti ja välillä nätisti suorassa. Loppuun vielä kunnon leikit ja lähdettiin pikkasen hengästyneen otuksen kanssa jäähdyttelemään.

Oon alkanut nyt miettimään niitä käännöksiä kun täpäkkyys ei riitä. Koittoon menee ainakin se että käännöksestä lentää lelu eteen. Myös takapäänkäyttöön puututaan nyt, illalla otettiin jo vadin kanssa sivulletuloja, peruutuksia ja seuruu peruutuksia, sehän hitto osas!
Ekan lempi pallo niin siistinä :)
Päivällä vielä viestiä.

Matkaa oli enemmän reilusti enemmän kuin viimeksi, ei nähnyt juurikaan toiseen päähän, seitsemän lähetystä otettiin ja silti neiti olis halunnut vielä kovasti jatkaa.
Ensimmäisellä otettiin huuto mutta sitten oltiinkin hiljaa, mentiin aina piiloo Ekan tullessa että käyttäs jotenkin nenäänsä ja tulihan se heti luokse aina, vähän kaarsi alussa kun ei oltu suorassa, jolloin siirryin, tuli silti oikealle kohdalle ja sillon alko juostakkin suorassa, hurjalla vauhdilla varustettuna tietty.

1 kommentti: