keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tottista, viestiä ja jälkeä

Päivällä rämmittiin metsään tekemään viesti, nyt ihan metsämetsään, ei polkua, mutta matka oli semmonen alta 100m, näki osittain toiseen päähän ja lähtöjä seitsemän.

Ensimmäisellä näki hyvin toiseen päähän, sitten itse upposin joka kerralla syvemmälle. Lähti jokaisella hyvin, mun luo lähti ongelmitta ja tuo otus ei oo koskaan juossut noin lujaa, vähän jännäs kaatuuko se johonkin mutta ei, suht suoraakin se aina kulki. Onnistunut treeni siis, pitää alkaa matkaa kasvatella kyllä.
Illalla ajeltiin HSKHlle tottistelemaan.

Alkuun kolme lyhyttä seuruuta, ensimmäinen ookoo, ei ollut noussut vire kunnolla, kaksi viimestä sitten vedettiinkin sen yhden edestä, tosi kivan näkönen! Kaksi eteenmenoa, tyynylle lähti vähän hassusti kun pallo oli jäänyt suht lähelle matkaa, ei mennyt kumminkaan sinne vaan tyynylle, toiselle lähdettiinkin täysillä suorassa ja varmasti. Kaksi hyppyä, ensimmäisellä oli lelu toisella puolella, hyppäs okein hienosti, toisella ei palkkaa vaan käsky ja se hyppäs niiin hienosti ja varmasti, vau! Eikä kolautellut. Luoksepäästävyys, ensimmäisellä kun Jessica tuli, nousi mutta puhumisiin ei reagoinut, toisella ei sitten noussut tai mitään, katsoi kylläkin meitä kumpaakin vaihtelevasti. Liikkeestä seisomisia neljä kappaletta, jokainen onnistu niiiin kivasti, pysähty heti käskystä ja jäi varmasti, hienohieno neiti!

Pidemmän preikin jälkeen otettiin vaan leikkiä, nyt Eka leikki ihan tosi hyvin, ei reagoinut kuin kerran pamaukseen ja puri heti takasin tyynyyn, hassu otus.
Vielä käppäiltiin pellolle tekemään minijälkiä kepeillä, eli noin 5-10m mittaisia jälkiä 3-4kepillä kaksi kappaletta, eipä saanut kun muutamia minuutteja vanhentua.

Eka lähti tosi hyvin jäljille, merkkas heti kaikki kepit eikä meinannutkaan mennä yli, vauhti oli kyllä aika hurja joten sai pidätellä että keskittyy, saa nuo kepit vähän innostumaan mutta näyttää jo ihan kivalta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti