tiistai 30. joulukuuta 2014

Vetoa ja pientä tottista

Maanantaina Eka sai juoksennella lenkin jälkeen vähän yksi kiloisen kapulan perässä, kannella sitä ja leikki mun kanssa sillä, eli pidettiin vaan hauskaa kunhan ote pysyi. Loppuun otettiin vielä eteenmeno, näytin Ekalle eteenpäin ja houkuttelin, sinne se lähti yhtään epäröimättä täysillä, joten heitin heti pallon sen eteen siitä, hieno!

Ja voivoivoi miten mä olenkaan unohtanut kuinka ihanaa veto on! Illalla siis sukset jalkaan sekä osaava ja mallia ottavat koirat eteen valjaineen.
Suunnattiin kivikkoon, vähän lämppäilen jossa pian koirat kiinni ja täysillä matkaan. Itse sain vähän jarruttaa että pysyin pystyssä kun noi veti ihan hemmetin lujaa, jopa mäet mentiin ylös ja pian taas alas, matkaa kerty näin ekaksi kerraksi noin 1.5km. Kaikki nautti suunnattomasti, on toi vaan niiiin kivaa, varsinkin kun on kaksi koiraa jotka vetää innoissaan niin vauhtikin on sen mukainen :)
Tänään me käytiin heti aamusta pieni bussireissu, Ekalla ei mitään ongelmaa, makasi rennosti jaloissa, välillä loikkas puoliksi syliin ja oli siinä.

Sieltä kun tultiin, haettiin meidän kelkka (mikä vinkvink on kaupan), nopeasti käväistiin kotona ottamassa vetovermeet sekä Emma, lähdettiin siitä taas kivikkoon. 
Vetivät kivasti, ei yhtä hyvin kuin suksien edessä, itsellekkin paljon haastavampaa olla tuossa joten me siis vedetään niitä suksia seuraavina kertoina.

Illemmalla sitten raahattiin ittemme Jessican kerhohuoneelle mikä oli Ekan mielestä niin kovin jännä ettei alku sujunut kummosesti...

Otettiin seuruuta, en ollut kovin tyytyväinen mutta videolla näyttää ihan ookoolta, tilaan ja omaan tilaan nähden hyvin meni, loppua kohden parani huimasti. Liikkeestä seisomisissa, kahdella ensimmäisellä meni maahan, korjasin äänen ja saatiin kolme hienoa seisomista. Kokeeseen tuloa, meni kivasti, ensimmäisellä vähän katteli ympärille, toisella keskitty paremmin. Ihmisen kiertoa, meni mun mielestä tosi kivasti vaikka Jessica meitä yritti kampata selkeesti.
Loppuun saatiin tosi kivat leikit, Eka suti hullunlailla pallon perässä ja repi karvaleluaan.

Tositosi kivaa meillä oli, en tiiä miksi vaikkei itse treeni kummosemmin mennyt, johtui ehkä seurasta :P

1 kommentti: