maanantai 6. huhtikuuta 2015

Tänään on jaksettu touhuta, viimeinen lomapäivä ja aurinkoinen sää, oikein helppoa siis viettää nelisen tuntia ulkona koirien kera.

Eka teki alkuun jälkeä.
Noin 350m pitkä, kolmen-viiden askeleen välein nameja, kaksi keppiä, pari kulmaa, 30min vanhentunut.

Eka lähti jälleen jäljelle hyvin. Ajoi jälkeä taas tosi kivasti, mentiin rauhallisesti ja suhteellisen tarkasti jälki läpi, kaatuneet puutkaan ei ollut ongelma eikä mikään. Kulmista yksi oli nätti, muista mentiin pienesti ohi ja sitten vasta päästiin kääntymään, pöh. Kepit ilmaistiin ongelmitta. 

  
Jäljen jälkeen nähtiin Jessica ja Cira, käveltiin porukalla Ojankoon jossa neiti pääsi aksaamaan ja huutamaan kentän reunalle.

Alkuun otettiin irtoamista, Jessica toimi palkkaajana toisessa päässä. Ensin kahdella esteellä, sitten kolmella ja loppuun vielä neljällä, onnistui ihan todella hienosti!

Sitten kokeiltiinkin erilaisia hyppyratoja, eipä niistä mitään sanottavaa ole, ongelmitta selvittiin.
Ensimmäisen kuvan radalle otettiin myös pientä haastetta. Jessica piirsi meille radan keskelle neliön jonka sisällä mun piti pysyä ja ohjata, sen jälkeen vielä pienennettiin neliötä ettei siellä pahemmin voinut liikkua, silti me onnistuttiin! Jee!

6 kommenttia:

  1. Ihana ilmaisu-Eka. :3 Se on tosi kivan oloisessa lihaksessa ainakin takaapäin katsottuna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo alkanut pienesti kasvamaan jo lihaksiakin tyttöselle! Ainakin siis takajaloille :P

      Poista
    2. Yleensä ne kasvaa sinne ensin. :D Vuosi lisää ja löydät selästä ja toisestakin päästä. :D

      Poista
  2. Herttinen se jäljestää hitaasti! Bea viipottaa kauheeta vauhtia. :D teidän tottistelut on hurjasti kehittyny, näyttää jo tosi hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on joskus jäljestänyt hitaamminkin mutta sillon olikin paljon nameja, tuollasta vauhtia se suunnilleen menee, tosin nuo kohdat on justiinsa namien/kepin läheltä joten niissä sen vauhti muutenkin hidastuu. :D
      Järkytyin kun katsoin Myynkin jälkeä https://www.youtube.com/watch?v=UfDAcHARpMU
      Miten hitoksessa ton neidin vauhdin saisi nousemaan... me taidetaan ollaan toukkia :P

      Poista
    2. No eiköhän vauhti vähän nouse kun vähennät namien määrää ja luulis et sitten vähintään kun ei oo enään yhtään nameja. :) Bea menee melkein samaa tahtia kuin tuo Myy, mutta mä kyllä vielä toistaseks yritän vähän jarruttaa sitä et menis rauhallisemmin :'D

      Poista