lauantai 20. syyskuuta 2014

Agia, tottista, jälkeä, esineruutua...

Käytiin eilen lenkin alussa taas tallomassa esineruutu ja koska Jessica oli messissä sai hän taas näyttää lelua.
Ensimmäisellä lähetyksellä öähti mutta kutsuin takaisin koska ei selkeesti keskittynyt lelun näyttöön joten Jessica kävi näyttämässä uudestaan ja lähetys. Taas ei keskittynyt kunnolla, upposi hyvin ja kiersi vähän kauempaata, palasi sitten lelun kohdalle, löysi ja toi.
Uudelleen sama, eri kohtaan ja ei tuo neiti taaskaan keskittynyt (johtu varmasti Cirasta kun ei ollut päässyt vielä leikkimään) ja kun lähetin lähti mutta jäi odottamaan apuja, kävin itse näyttämässä lelun, lähetin vinosta ja lähti tosi hienosti etsimään ja löysi.
Vauhti pysyi yllä ja selkeesti taas etsi tavaroita, ei vaan ois kunnolla malttanut.
Loppuun vielä lennosta pallon haku ruutuun ja lähetys heitetylle pallolle, lähti taas niin loikkavauhtia ja etsi tosi hienosti, eli neidille jäi taas hyvä fiilis hommista.
Illalla vielä leikittämistä pihalla, pari kivaa seuruu pätkää, eteentulo ja istuminen, neiti teki taas hyvällä fiiliksellä joten lähdettiin kivikkoon käppäilemään semmonen 7kilsan lenkki Ciran kanssa.

Tänään sitten onkin ollut oikea tehopäivä joten Eka on lipittänyt uutta Fitdogin palautusjuomaa, moni oli sitä kehunut että koira juo sitä hulluna mutta meillä Eka vähän vieroksi mutta joi kumminkin paremmin.

Kahden toista jälkeen lähdettiin HSKHlle jossa aloitettiin Agiliidolla.
Kentälle oli rata valmiina mistä käytettiin pätkissä joitain kohtia mm suoraputki - mutkaputki - hyppy, hyppy - hyppy - suoraputki - mutkaputki
Eka veti tosi hyvällä fiiliksellä, lähti varmasti esteille eikä jäänyt junnaamaan vaikka juoksin takana vaan meni sinne minne huusin, joten jätettiin hommat tuohon kahteen 'rataan'.
Raahauduttiin sitten tottispuolelle missä otettiin liikkeestä seisomista, kolme kertaa, kahdella ekalla käytin enemmän apuja ja pysähty kummallakin kivan täpäkästi, kolmas kerta oli ihan paras, pysähty hienosti vain käskystä. Liikkeestä istuminen, istu kivasti heti eikä pylly jäänyt ilmaan. Noutoa otettiin kaksi kertaa, ensimmäinen oli tosi hieno ja nopea, toinen oli nopea mutta kapulan nosti aika hitaasti, otettiin myös yksi pito harjoitus, piti hyvin vaikka tein mitä ja luovutti heti kiitoksesta, myös kapulan tuontia otettiin läheltä eteen, tuo ei osaa olla kapula suussa röyhkeä vaan jää vähän kauemmas eikä tule tiiviisti, onneksi ei pahasti jää. Seuruuta otettiin muutamia pätkiä, alku pätkät oli tosi kivat mutta sit kuumuus vei mehut ja Eka ei jaksanut vetää täysillä, kivasti kumminkin pysyi oikealla kohdalla ja jalat nousi.

Otettiin vielä loppuun vähän leikkiä että jää innokas mieli, Eka leikki tosi hyvin ja taistelikin täysillä.

Lähdettiin sitten pelloille päin missä Eka nätisti odotti kun talloin jäljen, jälki vanheni 25min, pituutta oli 50metriä, nameja oli suunnilleen joka askeleella.
Alussa Eka meni vinossa mutta muutaman metrin jälkeen suoristui täysin, alkuun sai jarrutella aika paljon mutta rauhoittui puolessa välissä kunnolla nyppimään nameja jolloin pysyttelin 5m liinan päässä, kerran nenä kävi sivussa muuten mentiin täysin suoraan ja nokka pysyi ihan kokoajan maassa, lopussa tuli kumminkin pieni haaste missä oli pieni polku mistä oli juuri mennyt ihminen, haisteli sivuille mutta jatkoi eteen, pyörähti ja etti jäljelle taas ja loppu menikin taas suoraan rauhallisesti. Hyvä Eka!
Pellolla otettiin vähän leikkiä ja liikkeitä otettiin vähän seuruuta mikä oli hyvää menoa, eteentuloa niin että sai kulkea kiinni minussa ja sitten aina pysähdys, pari kertaa meni vinoon koska ite astelin pskaan paikkaan mutta saatiin sitten hyvä suora jääminen. Sivulla ololla kulkemista ja stoppeja muutama, yksi ei niin tiivis ja sitten tiivis sivulletulo. Jotain muutakin hömppäilyä saatettiin ottaa.

Kotiin päin Eka sai hyvät lämpät, metsässä Ekan palauduttua otettiin leikkiä ja seuruuta koska en ollut niin tyytyväinen päivän seuruisiin, nyt meni ihan nappiin, pari keulimista, jalat lensi, hyvä paikka ja se ilme, sitten super hyvät leikit kun Eka veti ihan kunnolla tappo vetoja.
Heiteltiin myös uutta lasten lelua metsässä puskiin ja muutama lähetys, niin että haki vauhdilla vaikka oli mikä puska edessä. Hyvinhän se veti, vaikkei aina nähnyt missä se lelu on ja joutui etsimään.
Sekä kaksi puhelimen näyttöä otettiin, näytti heti kummallakin kerralla epäröimättä esineen.

Kotona vielä sählättiin tasapainotyynyllä, otettiin mm maahan menoja, istumisia, seisomisia jolloin nostin jotain tassua jne.
Illalla käytiinkin treenaamassa eteen lähettämistä, mä vasta nyt hokasin että se kuuluu kaikkiin pk kisojen tottis osuuteen joten kaivoin netistä opetus juttuja ja lähdettiin reenimään.
Mukana tosiaan oli pari purnukkaa, pari palloa, väli etäisyys oli noin 20askelta ja tehtiin tismalleen näin, vielä 5 kohdan jälkeen otettiin kolme lähetystä, toinen oli taas tyhjä ja sitten kaksi palkallista, Ekahan olisi vieläkin halunnut jatkaa mutta jätettiin hienoihin suorituksiin.
Eka tosiaan lähti jo ensimmäisellä lähetyksellä epäröimättä, laukalla pallon luokse, joka kerta sama homma ja leikitystä. Tyhjälle purkillekkin se lähti epäröimättä jossa käskin sen maate. Ihan super muksu!
Raahauduttiin sitten loppu energioita kuluttamaan futiskentälle, heittelemällä frisbeetä. Eka oli ihan liekeissä kun tätä ei olla tehty piitkään aikaan, tyyppi yritti jopa neljä kertaa saada ilmasta koppia, yksi melkein onnistuikin, pitäisi vain ite osata heittää paremmin.
Pelleiltiin me frisbeen kanssa myös yksi istuminen, maahan meno ja seisominen liikkeestä, kaikki sujui tosi hyvin ongelmitta, varsinkin seisominen oli hieno, siis jähmetty heti käskystä, sivulletulossa jälleen magea pyllyn heilautus vierelle, eteentuloa liikkeessä, ei ollut vino, seuruuta otettiin myös paljon heittojen välissä, tyyppi veti hienolla innolla, jalat lenteli ja keulittiin, vähän poikitti muttei jokaisessa, mentiin myös vähän kaartevasti, palkkana frisbee aina lensi joten pari kertaa se yritti etuilla mutta komennuksesta palasi oikealle kohdalle ja jatkoi innokkaasti, vau!

Käytiin sitten lopuksi jäähdyttelemässä niin että ite vähän hölkkäsin ja koira ravaili nätisti josta päästin sen vapaaksi, harjailin sen läpi koska karvaa lähtee perkeleesti ja kotona sai vetää nassuun lihaa.
Arvatkaas onko onnellinen ja väsynyt koira? Kyllä.

Jos huomenna kävis metsässä käppäilemässä, tallomassa jäljen ja leikkimässä.
Käännöksiäkin voisi seuruissa alkaa väsäämään pikku hiljaa...
Sitten ma lepopäivää ja tiistaina toivottavasti hakua...






















2 kommenttia:

  1. Anteeksi mutta ymmärsinkö nyt oikein että agilitystä postauksen loppuun tapahtuneet asiat ovat kaikki samalta päivältä? Aika paljon omasta mielestäni, eikö olisi viisaampaa jakaa vaikka noita treenejä useammalle päivälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne on, kaikki on tosiaan oidetty lyhyinä sessioina (mm tottis kentällä oltiin 10min, jälki jolloin tuo lepäsi 30min, sit muutaman minan hömppäily, kotimatka, taas muutaman minuutin hömppäily, uusi treeni semmosen 5min, frisbeen heittelyä 5-10min jne) joten en nää mitään ongelmaa kun tuo jaksaa jne :-) mutta tämmösiä tosiaan ei ole melkein koskaan

      Poista