keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Jälkeä, esineruutua ja tottista


Tyttö on jo iso, ehkä vähän koirankin näköinen<3
Työmyyrä taas touhussa, nyt kyllä pidetään näistä preikki sunnuntaihin saakka vaikka väkisin, hakua päästään toivottavasti perjantaina touhuamaan, lauantaina mennään kivikkoon katsomaan tutun treeniä jossa ajattelin ottaa paikkiksen ja leikkiä, muuten neiti saa vain katella ja kentälle mennään kyllä leikkimään varmaan monestikkin ilman mitään liikkeitä.

Autokyydillä taas HSKHlle, tottiskenttä oli varattu, mentiin sitten tokokentälle ja häiriötä olikin joka suunnassa, kummallakin puolella ihmiset tokoili sekä leikki, joka puolelta kuului myös agilityääniä ja kovaa haukuntaa, silti tyttö jakso keskittyä vain ja ainoastaan mun kanssa tekemiseen.


Sivulla käännökset - Vasempaan suuntaan käännökset meni aina just eikä melkein nappiin, oli kivan nopeakin näissä mutta oikealle saatiin hinkata tuon nuppiin kunnolla koska neidin mielestä tassut piti vaan siirtää ja pylly sai olla äskeisellä paikalla, lopulta saatiin niitä kolme-neljä onnistunutta, heti kun ekalla kerralla onnistui jätettiin siihen.
Sivu - Otettiin kaksi paikalta sivulletuloa, kummatkin oli ihanan nopeita, toisella sivulletulolla käskytin maahan mistä meni hienosti ensimmäisellä, kummatkin suoria ja hyvällä paikalla. Kaksi liikkeestä sivulle jäämistä otettiin myös, rauhallista seuruuta ja siitä stoppi, ensimmäinen oli vähän liian takana ja toinen onnistuikin hienosti, näitä on tehty niin vähän että pitää alkaa reenimään.
Eteentulo - Yksi ihan perus pirteä, suora ja tökkäsi vähän.
Luoksetulo - Kerrankin kokonaisena liikkeenä, olin ihan varma että se hidastelee muttei todellakaan, tuli ihan samperin lujaa ja röyhkeesti suoraan eteen, niin että horjahdin siinä vähän, oli kyllä tosi kiva ja vielä tuli suoraan!
Liikkeestä s-i-m - Otettiin kentällä yksi liikkeestä seis mikä oli seuruusta, hidasta seuruuta ja lelun avulla stoppi, pysähty ja jäi tosi kivasti. Koti matkalla otettiin kepillä seis, mikä oli tosi täpäkkä, pysähty heti jännittyneesti, istuminenkin oli ihanan nopea, pylly tosin vähän jäi ilmaan mutta laski nopeasti, maahan menoa sai tuolle takoa päähän että se tehdään oikein ekalla kerralla, ei tokalla, pari kertaa jäi ilmaan ja sit alkoikin sujumaan tosi hienosti.
Nouto - Otettiin yksi nouto ilmasta, haki hyvin ja palautti nopeasti koska pallo.
Paikka istuen, maaten ja seisten - Ensin istuminen, pari kertaa vilkaisi viereiselle kentälle ja sitten tuijottikin tarkkana, kun piti hyvin kontaktin mussa niin vapautus palkalle. Seisomassa seisoi tosi ryhdissä ja valmiina, katteli mua valppaana jonkinaikaa mistä palkkaus. Maassa sai maata semmosen minuutin, oli hyvä häiriö, kävelin vähän, pääasiassa paikoillaan, tuijotti hyvin mistä palasin ja käskin sivulle, nousi hienosti ekalla kerralla.
Kontakia - Otettiin taas kontaktin ottoja, kolme kertaa, piti tosi hyvin katseen aina tietyn ajan mistä palkkaus ja uudestaan.
Seuruu - Otettiin remmittä ja remmillä. Remmillä kaksi pätkää suoraa, pomppi vähän ja jalat lenteli, ei poikittanut paljoa, meni hienosti. Otettiin käännös vasemmalle mikä oli magee, sitten loiva käännös oikealle missä iiihan hitusen karkas mutta palautu vierelle nopeasti. Remmittä kaksi suoraa pätkää, tosi hienosti neiti jakso pari pomppua tehdä ja jalat lenteli, tosi kiva fiilis ja keskitty hyvin.

Taas koko treeni tehtiin leluilla, pääasiassa kahden narupallon voimin. Leikittiin joka väliin vähän, rieputuksia, koppeja ja noutoja. Pidettiin yksi juomatauko.
Oli kyllä taas super hauskaa ja hienoa menoa, on se hieno!
Hetken jolkoteltua tein pellolle 10mx10m esineruudun, piilotin hyvin kaninkarvan heinän joukkoon ja sitten lähetin.
Eka lähti tsekkaamaan kartiota ja meni yli alueen, kutsuin ja lähetin uudelleen mistä lähti hyvin keskelle ja sai hajun, sitten vaan hurjaa kyytiä palauttamaan.
Toinen tehtiin niin että näytin mihin karvan tiputan ja lähetys, lähti hyvin, sai hajun ja löys, ei kumminkaan lähtenyt onneksi just siihen vaan joutu ettimään.
Talloin sitten tuoreelle pellolle noin 15m jäljen, 4m päässä esine, puolessa välissä oli käännös ilman nameja ja sitten vain suoraan, vanhentua sai vaivaset 10min.
Lähti hyvin, vauhti oli turhan nopea joten meinasi mennä esineen yli, haistoi kumminkin sen hyvin ja jättyty maahan, jatkettiin ja just ennen käännöstä joku koiruus alko tiellä haukkumaan mistä Eka pillastu, kutsuin sivulle rauhottumaan mistä uus lähetys, lähti hienosti käännöksellä, pyörähti, yritti ettiä reitiltä namia mutta ei löytänyt joten lähti siitä suoralle pätkälle, teki loppu suoran tosi hienosti ja tarkasti.

Mentiin sitten sänkkärille minne talloin suoran 25metrin jäljen mikä sai vanhentua 20min, Eka odotti taas nätisti paikoillaan, sitten heittelin sille vähän nameja pellon sekaan mitä se ei meinannut syödä, joten olin varma ettei se jäljellekkään lähde.
Lähetin sen ensin ilman liinaa ettei se saa musta mitään fiiliksiä ja pysyi kauempana, annoin sen tehdä omat päätökset, kerran se kävi vasemmalla puolella josko se sinne jatkuisi mutta jatkoi suoraan, pari pyörähdystäkin se teki (nuo kaikki oli 4m sisällä) mutta sitten se jatkoi suoraan menoa ja hain liinan, noitten 'hölmöilyjen' jälkeen se teki täydellisen jäljen, eteni vihdoin oikeasti rauhassa ja keskitty, ei välittänyt rähisevistä koirista eikä työkoneista, vau, arvatkaa olinko ylpeä kakarasta, kyllä. Palkaksi sai vielä pallon heittelyä ja patukalla taistelua, tuossakin otin kaksi lyhyttä ja ytimekästä seuruu pätkää, veti kunnon vireellä, vähän poikitti ja liiteli, kiva into eli kiva veto. Sitten lisää pallon kanssa leikkiä ja kotiin lähtö iloisina :')

Oikein pätevä peltomyyrä
Hih, uusi tyttömäinen jälkiliina













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti