sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Pientä tottistelua, leikkiä, esineruutua, tarkkuutta...

Lauantaina matkattiin Kivikon tottiskentälle, matkalla tavattiin myös Tuisku sekä koirat Yrtti ja Sysi.
Alkuun Eka odotteli tolpassa kun Tuisku ja Yrtti treenaili, itse uvasin. Oli kauhean levoton ja hukkui suunnilleen kokoajan.

Meidän vuorolla otettiin vaan leikkiä ja haukutusta, patukalla taisttlja, Eka veti ihan kivasti muttei niin paljoa kuin yleensä, ote kumminkin piti tosi hyvin. Paljon pallon noutoja ja kiinni ottoja, tajus tuo myös ottaa tuon lussutuskumipallon suuhun ja pureskella, normaalisti vetää vaan narusta, ehkä me tolla opetellaan miten palloja revitään.
Kerran myös Eka karkasi Yrtin luo mutta lähti tulemaan suht nopeesti, toisen kerran se yritti lähteä taas mutta karjasusta palasi, hyihyi.
Sitten taas tolppaan kiinni haukkumaan Yrtin treenille.

Taas Yrtin jälkeen otettiin vähän haukutusta ja leikkiä, samanlailla kuin äsken mutta Eka oli enemmän mukana.
Otettiin myös yksi paikkamakuu, tosi lyhyt, katteli useasti muualle josta sai huomautella, kun piti pidempää kontaktin niin vapautin. Hyödynnettiin myös Tuiskun paikalla olo ja otettiin luoksepäästävyys, ensimmäinen yritys meni niin että Eka katsoi Tuiskua kokoajan ja käden mukana meni kauemmas josta uusi yritys, kattoi Tuikkua vähän ja sitten otti muhun kontaktin jolloin kehuin kokoajan, piti kontaktin jopa kun Tuisku silitti josta heti palkka, toinen täysin samanlainen yritys ja taas palkka ja leikki jatkui samanlailla kuin alussa, lopussa vielä patukalla ja pallolla ärsytystä, patukka suuhun ja sen vienti laukkuun.
Koitettiin myös kaksi kertaa iihan matala A-este, tuli hienosti, sulavasti ja reippaasti yli ongelmitta.
Päästettiin sitten koirat hetkeksi juoksemaan kentälle ja johan toi veti lujaa Sysin kanssa, vähän jänskätti meneekö A-estettä päin vai ei, siitä ei ois tullut hyvää jälkeä :p

Saatiin kehua Ekan innokkaasta ja taistelevasta leikistä sekä sen kovuudesta, ei nimittäin välittänyt Yrtin komennuksista mitään vaan oli normaalina ja yritti lisää, kaikki uusi ja jännä oli ns normaalia tuolle.
Leikistä en kyllä itse ollut täysin samaa mieltä koska se ei ollut niin liekeissä tosta leikistä kuin useimmiten, suorituksesta verotti kuumuus varmastikkin. Leikki oli kyllä hyvää ja innokasta mikä riittää, aina ei tarvii olla super kiihkeenä vaikka toivottavaa se olisikin.
Saatiin ihan loppuleikistä pätkä ( jos tuota edes enään leikiksi voi kutsua) videolle mikä onkin tässä...
Illalla mentiin äkkiä noin viideksi minuutiksi kentälle leikkimään, saman tyyppistä leikkiä kuin päivällä, ehkä vähän innokkaampaa.
Repi ihan hyvin ja palloa nouti taas hullun kiilto silmissä, otettiin myös pallolla yksi lyhyt seuraaminen mikä meni sairaan hyvällä fiiliksellä, hyvä Eka.

Kentältä lähdettiinkin Katin ja Cytän kanssa metsään rämmimään, sai neiti kuluttaa loput energiat juosten lujaa metsää ympäri ämpäri.
Repikää siitä, oikeinoiken laaduks kuva mut mitä nyt parempia yöllä saa. PS Ekan yli ihana leuchtie valopanta!
Eilen päivällä käytiinkin Ekan kanssa metsässä tekemässä esineruutua, kahdella esineellä (sukka sekä hakurulla), alue oli noin 17mx25m, talloin ruudun jotenkuten, vietiin Ekan kanssa yhdessä rulla ruudun takakulmalle, sitten neiti odotti ja tiputin sukan oikealle etukulmalle, tai no siihen lähelle.
Ensimmäisellä lähetyksellä, ei mennyt kuin ehkä 10sek niin Eka löysi jo sukan, meni juuri oikeasta kohdasta ja nappas hajun hienosti heti.
Toisella lähetyksellä, lähetin eri kohdasta, meni hienosti heti taakse ja kääntyi oikeaan suuntaan, siellä se vähän ravasi ja löysi rullan.
Otettiin vielä sukalla niin että näytin mihin tiputan, piilotin vähän ja lähdin kävelemään.
Lähti hyvin taas oikeaan suuntaan, melkein meni ohi, mutta sai hajun ja löysi ihan kivan nopeasti sen.

Lähdettiin sitten kotia päin mutta heiteltiin vielä rullaa niin että tuo saa juosta ihan kunnolla, jos se sais varmuutta koska vieläkään ei vauhtia ole tarpeeksi. Pari heittoa myös niin että heitin, harhautin ja lähetin joten sai sen ettiä. Hyvin se aina löys ja oli nopea.

Kuuden maissa mentiin koulun pihalle tottistelemaan, häiriönä toimi hyvin vierestä menevät autot, ihmiset ja koirat.
Heiteltiin paljon palloa, revittiin patukkaa sekä otettiin seuruu pätkiä semmonen neljä, tosi lyhyitä, keuli muutamaan otteeseen ja jalat lenteli hyvin, ei ees vinottanut pahasti ja oli kiva moodi päällä kokoajan, super hieno. Yksi sivulletulo mikä oli super hieno pyllyn heilautus sivulle ja nopea. Yksi maahan meno liikkeestä, jouduttiin toistamaan koska pylly jäi ilmaan ja sitten se tömähtikin heti, jätin paikoilleen, menin piiloon hetkeksi, palasin ja vapautin, oli kivan virkeä makuussa ja katsoi vain muhun. Lisää leikkiä ja Ekalla pyöri tosi hyvä vire hommissa joten jätettiin siihen että jää hyvä ja virkeä mieli.

Otettiin tottista ennen ensimmäistä kertaa tarkkuutta.
Alue oli sen 3mx3m nurtsilla jonne tiputin semmosen 50sentin kolikon.
Ensimmäisellä kerralla meni vähän tallatun alueen yli, ei ollut varma mitä etsii mutta etsi, vähän vihjasin missä vois olla, sitten löysikin ja merkkasi makaamalla kolikon eteen.
Toinen otettiin heti putkeen eri kohtaan ja nyt neiti tasan tiesi mitä teki, ei kuule kauaa nokka tuhissut kun Eka sen merkkasi makaamalla.

Illalla vielä metsälenkille mennessä hyödynsin Jessican olemassa olon niin että talloin pikaisesti semmosen 10mx20m ruudun ja laitoin Jessican seisomaan ruutuun pallon kanssa jolloin Eka näki pallon tiputuksen, Jessica tuli pois ja Eka lähti hienosti suorassa lujaa pallolle ja takas.
Tämmösiä tarvitaan lisää muttei suoria, kunhan sais apureita metsäänkin raahattua enemmän.

Lenkiltä tultua otettin vähän treeniä niin että Eka istuu ja me Jessican kanssa keskustellaan, pari kertaa alussa sen sai alussa käskeä uudelleen aloilleen, sitten se istui siinä ookoosti mutta pari lisä käskyä otin että pysyy varnasti josta vapautin. Tämmösiä treenejä tosiaan tarvitaan.
Kotipihalla vielä Ekan innon takia seuruutin sitä pallolla,  pari juoksuaskelta, pari hiidasta askelta sekä normaalia muutama. Veti tosi hienosti hyvälä innolla, vähän poikitti muttei hitaassa temmossa, pari keulimista ja sen semmoista.

Tänään sitten jälkeä ja leikitystä luvassa neidille.

5 kommenttia:

  1. Ois kiva nähdä teidän tokoiluja enemmän videolla! :)

    VastaaPoista
  2. Mä tiiään, mäkin haluisin videoita mutta ikinä ei oo melkein kuvaajia ja jos on niin videoimine o hankalaa, voisin ens kerralla jonkun laittaa kuvaamaan kun saadaan seuraa ja yksin se on hankalaa x.x

    VastaaPoista
  3. Älä yritä lennättää koiraa patukalla ilmassa, jos se pitää vain patukasta kulmahampailla kiinni. Ei varmasti tunnu kivalta eikä koira palkkaudu siitä. Jos pallon heittäminen toimii palkkana niin käytä sitä. Kaikkien koirien ei tarvitse purra koko suulla patukkaan eikä etenkään ns. normaalicollie sitä tee. Palkka koiran mukaan! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Okei, pitää yrittää katsoi miten se puree, harvoin se kyllä kulmilla pitää mutta sitäkin joskus, purutyynyllä tääkin helpompaa kun puree koko suulla. Meillä tosiaan tuo repiminen toimii paremmin kun pallot, niillä vaan haen sitä vauhtia touhuun. Mutta onhan se nyt selvää että kaikki nahkat ei oo samanlaisia, Eka ainakin puree koko suulla useimmiten.
      Kiitos kumminkin kommentista, hyvä saada tämmösiä niin aina huomaa jotain uutta :)

      Poista