tiistai 9. syyskuuta 2014

Hakua, esineruutua ja pientä tottista

Tänään taas sai täyttää rasiat kissanruualla ja pakata PK valjaat reppuun, luvassa siis hakua.

Tallottiin alue josta me aloitimmekin heti.
Kaksi maalimiestä, kaksi ensimmäistä pistoa oli niin että sai nähdä ensin toisen, siihen perää toisen ja lähetettiin ensimmäiselle nähdylle, loput olikin siirtyviä, näyttäytyviä ja ääniä, matkan pituus oli noin 30metriä.
Ensimmäinen pisto oli ääniavulla, lähti hyvin, kuikuili vähän kallion päältä mutta sitten upposi hyvin ja löysi.
Toinen pisto oli kanssa ääniavulla mikä lähti hyvin ja suorassa.
Kolmas pisto olikin kaikista huonoin, yritti kaikin tavoin nähdä maalimiehen, tarkisti tämän puolen ensimmäisen piilon jolloin kutsuin ja uusi lähetys, meni taas kallion päälle kuikuilemaan muttei nähnyt ja palasi luokse, uusi pieni näyttäytyminen jolloin Eka lähti ja löysi.
Neljäs pisto oli taas kiva, lähti hyvin ja pian ukko löytyikin, tää oli haamulla.
Viides pisto oli myös haamulla, lähti ookoosti, kiersi vähän koska tuo ei osaa oikeen vielä kulkea maastossa eikä uskaltanut lähteä vähän korkeemman kallion päältä ja puun alta, meni noin metrin ohi jolloin haistoi ja löysi.
Kuudes pisto oli ehkä paras, oli haamulla, lähti hyvin, vähän stoppas ja katto ympärille, ukko oli onneksi piiloutunut hyvin ja Eka lähti sitä etsimään, pientä ympyrää se kulki hetken josta haistoi ja löysi, tää olikin paras koska näki että käytti nenää ja olikin pakko käyttää!

Pistojen jälkeen myös maalimies haukutti Ekaa, hienosti se haukku epäröimättä muillekkin.

Ensi kerraksi tiiänkin mitä haluan, haamuja, lähemmällä etäisyydellä sekä hyviä piiloja niin että joutuu käyttämään nenään eikä silmiä!
Eka häkkiin venailemaan, kerran käväisin maalimiehenä ja muuten seurailin menoa vierestä.
Kun metsästä lähdettiin, satoi kiitettävästi ja hetki venattiin autoa kivalla asfaltti alueella joten otettiin lelu esiin ja pientä treenitaukoa.
Otettiin yksi ihan sairaan hieno liikkeestä seis, pysähty tosi napakasti täysin paikoilleen, sairaan hieno liikkeestä istuminen ja se oli oikeasti nopea eikä jäänyt edes ilmavaksi mitä joskus kokeillut vauhdista ja sitten ihan paras sivulletulo ikinä, siis se oli HIENO! Hypähti nopeasti sivulle, siis se oli nopea ja innokas suoritus, eikä edes vino! Kaksi hienoa seuruu pätkää, ehkä 7askeleen pituisia pätkiä ja veti taas hienolla fiiliksellä, jalat lenteli ja pari keulimista, ei ees vinottanut pahasti. Loppuun vielä kiva leikki mistä autoon märkinä. Hieno piski<3


Illalla käytiin hiekkakentällä kartioit mukana, talloin noin 20mx20m alueen esineruudulle.
Ensimmäinen hansikas oli oikeassa takakulmassa, toinen oli suht keskellä vasemmalla ja muutaman kerran sikinsokin.
Eka tosiaan näki aina esineen ja tarkoitus oli taas saada vain nopeutta ja sitä tosiaan saatiinkin.
Otettiin myös yksi kahden esineen ruutu ja hyvin meni sekin.
Kerran heitettiin myös pallo ruutuun josta sai käskyllä hakea taas.
Kivan nopeita lähtöjä tosiaan saatiin. Sai Eka myös nurtsilta hakea hanskan mitä ei nähnyt mun heuttävän, heti sai melkein vainun ja häntä vispaten tuli haska suussa.

Sitten kamalasti leikkiä narupallolla sekä ketun raadolla, samaan syssyyn pari tosi kivaa seuruu pätkää, veti innolla ja otettiin vähän pidempää pätkää. Ja vielä vähän leikkiä, Eka oli hyvin mukana ja olisi vieläkin halunnut leikkiä kun lelua näytin, mutta eipäs saanut joten mentiin vähän metsään ravailemaan.

Jos sitä huomenna kävis tekemässä sänkkärille jäljen ja vähän leikittämässä niin pidettäis vähän taukoa että toi sais takas intoansa :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti