perjantai 30. tammikuuta 2015

Torstai meni suhteellisen rennosti. Päivällä remuttiin metsässä ja illalla taas crossailtiin.
Viisi spurttia, taas noin 100m matkaa, vauhtia löytyi ja omistajalla taas vaikeuksia jalkojen kanssa, ei oikeastaan mitään sen kummempaa.

Innostuttiin myös treenaamaan kiertoa, tässä ensimmäinen treeni kerta.    
Tänään me treffailtiinkin nahka neitejä, Dinaa ja Giniä Viikissä.
Ginalla ja Ekalla ei synkannut mutta Dinan kanssa rällättiin kovaakin, siis papanoiden syömisen ohella.
Illalla me käytiin Ojangon hallilla tottistelemassa, muutaman hakuporukkalaisen kanssa.

Tunnin alussa otettiin tietenkin leikki jonka jälkeen seuruuta namilla, kerrankin se teki namilla hienoa seuruuta ja nosteli jalkoja, woot! Seuruuta otettiin monessa osassa, pari kertaa lelun kanssa mutta pääasiassa ruualla, muutamia käännöksiä, hidasta ja juoksua ja niin edelleen. Kivasti tyyppi oli kokoajan messissä vaikka vähän poikitti. Mun katse kyllä oli taas niin hanurista että korjausta siihen!! Kolme hyppyä otettiin loppuun. Hyvin hakee eteenpäin, edelleen lelulla kutsun takasin mutta teki tosi kivasti eikä tarvii apuja hyppyyn muuten. Sivulletuloja otettiin vähän, tuntuu että sillä on alkanut tulee semmosta että etujalat menee musta kauemmas mutta perä pysyy hyvässä paikassa, korjailtiin siis niitä mutta saatiin me suoriakin, paikalla kääntymisetkin meni ihan kivasti. Paikkista otettiin 2x 2min ja 1x 5min, pistää haistelemaan, vähän nous kun koira juos pallon perässä, pikkasen pidemmällä vikisi ja pisti lonkalle, kröhöm. Keskitty muuten tosi kivasti lyhyemmässä eikä välittänyt mun pallon heitoista.

Häiriö oli tosiaan kova, koko hallissa kuulu kokoajan koirien haukku, vieressä tehtiin aksaa ja samalla kentällä oli kaksi muutakin tottistelemassa, pahin taisi olla kun flatti juos kokoajan pallon perässä meidän vieressä, mutta siitä ei tarvinnut kuin alkuun huomauttaa ettei mulkoilla niin jätti siihen, pärjättiin siis ilman remmiä, hieno!

Pitkä treeni mutta into ei hiipunut, niin hurjan hieno<3

2 kommenttia: