tiistai 23. syyskuuta 2014

Esineruutua ja tottista

Eiliset iltaleikit meni taas superhyvin, ehkä se pimeys tuottaa sen onnistumisen, ettei vaan kukaan näe ;) Eka leikki ihan kokoajan raviselleen tyynyä, pikku hiljaa se alkaa aktiivisemmaks lelun kanssa. Puri taas niin hienosti joten siitä oli hyvä jatkaa kylmässä lenkkiä. 

Tän päivän tottisteluihin sitten.
Päivällä käytiin facebookin seuruuvideoiden innoittamana yläkentällä jonne raahasin kaverin kuvaamaan pikatouhuja.
Otettiin tosiaan vain ja ainoastaan seuruuta, piitkiä pätkiä, hitaampaa ja nopeampaa tempoa, loivia käännöksiä. Eka teki ihan tosi hienosti, jalat nous ihan ookoosti, pari pomppua, paikka oli ihan kiva, poikitti väähän ja jaksoi mallikkaasti vaikkei tätä olla tehty piitkään aikaan, tuohon kun saa lyhyiden pätkien innon niin se olis kiva, eli kummankinlaista treeniä pitänee ottaa.

Illalla käytiin myös väsäämässä tottista.

Kolme kontaktin pitoa, otti heti kontaktia ja palkkana kahdessa vaan silitys, viimeinen lelulla, maltto pitää hyvin. Eteentulosta sivulle, tätä ei olla sinäänsä ennen otettu ja se onnistu hienosti, edestä se vaan kiepahti sivulle näppärästi ja oli vielä suorassa. Luoksaria otettiin pitkällä välillä ja niin että kun on mun lähellä palkka lentää, hienosti taas kaasutteli. Liikkeestä maahan menoja otettiin kaksi ja ai että mä oon ylpee, kummatkin onnistu heti sulavasti, ensimmäisellä kerralla eikä edes yrittänyt jäädä. Yksi liikkeestä istuminen, saatiin nopeasta vauhdista ja se onnistu niin sulavasti myös. Harjoiteltiin taas eteen lähetystä, neiti ties heti homman nimen ja pituutta oli varmaankin sen 35askelta, juos ees taas, nyt otettiin kolme palkallista ja yksi palkaton, palkattomallekkin juos hienosti jossa käskin maahan, Eka niin diggaa tästä! Otettiin seuruuta toosi hitaalla tahdilla jossa tarkotus oli niin että Eka jämähtää aina sivulle kun pysähdyn, näitä viisi pysähdystä lähekkäin, kertaakaa ei ollut kaukana, takana tai edessä vaan oikealla kohdalla, hyvä Eka vaikkei tätäkään oo tullut tehtyä. Myös suht rauhallisella temmolla kaksi käännöstä oikealle ja kaksi vasemmalle, yhtään ei erkaantunut kummassakaan suunnassa, pysy hyvin tahdissa ja kontaktikin pysy, oikealle joudun vaan ite hidastaa että osaan kääntyä. Seuruuta sitten muuten vaan tehtiin lyhyitä pätkiä ehkä viisi, niin että saadaan moottoria taas touhuun, pomppi ehkä turhan monta kertaa ja jalat nous hyvin, vinottanutkaan ei pahasti, ok kohta ja taas se kontakti. Koti matkalla otettiin myös yksi 1minuutin paikka istuminen, Eka toljotti kokoajan mua vaikka olin noin 50m päässä, sitten palasin sivulle ja vapautin.
Ihan super hyvä treeni
Päivällä kanssa käytiin yrittämässä esineruutua mutta kaikki meni päin mäntyjä.
Kokeiltiin 5mx30m ruutua, käytiin yhdessä päähän viemässä lapanen ja salaa tiputin keskelle matkaa lapasen.
Eka lähti tosi hyvin ja nappasi keskellä ruutua olevan lapasen hienosti. Siitä eteenpäin kaikki menikin plärinäksi, lähetin sen uudelleen mutta neiti kävi tarkistamassa keskeltä taas eikä uponnut, kävin kaksi kertaa näyttämässä lelun ja sitten käytiin yhdessä katsomassa, ei vaan lähtenyt mutta sitten näytön jälkeen lähti. Kokeiltiin vielä mutta se vaan hidasteli ja yritti nähdä esineitä keskeltä ja tarkisti tottakai takaata, hermot ei kestänyt joten heittelin sitten muutamat pallot Ekalle ruutuun.

Meillä on kyllä ruudusta löytynyt ongelmia eli suoraan sanottuna vähän motivaation puutetta.
- Yrittää nähdä mahdollisimman paljon, liikaa ollut esineiden näyttöjä
- Ei uppoa helposti
- Ei mee minkään pusikon yms läpi, helpointa reittiä
- Ei tarkasta koko aluetta, menee vain näytetylle esineelle
- Tarkastaa vanhat piilot
- Ruudussa kulkemisessa ei mikään paras vauhti
- Tarvitsee jatkuvaa kehumista, muuten hyytyy

Onneksi ollaan saatu vinkkejä mitä lähteä testaamaan, onhan tuo nuori eikä sen pidäkkään osata mitään vaikeeta, pitää vaan muistaa se.
Ahneena kumminkin kävin illalla metsässä tekemässä taas esineruudun ja me onnistuttiin, jei!
Ruutu oli 5mx25m, täydellisellä alustalla Ekalle eli avara lyhyt/harva pensanen ja ensimmäisenä esineenä oli hakurulla joka me vietiin noin 20m syvyyteen Ekan kanssa.
Eka lähti tykinkuulana määrätietoisesti suoraan, lähdin alkuun pari metriä mukana, en kehunut kuin pari kertaa ja sitten se juoskin jo täysiä mun luokse.

Vein kaninkarvan ruudun keskelle niin että vilautin sitä Ekalle vähän ja piilotin sen.
Eka lähti taas ihan täysillä, laukka pysyi kokoajan, se kiers takaata päin ja palasi nopealla käännöksellä esineen lähelle, hetken se siinä häntä vispaten pyöri ja juoksi taas mun luokse.

Otetiin vielä yksi pallon heitto niin että lähetin sen jonka jälkeen tehtiin yhden vinkin mukaan eli menin sen kaninkarvan kanssa ruutuun, leikin sillä yksinäni, heittelin jne sitten jätin sen sinne. Kun puhuin Ekalle se oli kokoajan lähdössä sinne, ihan jännittynyt joten jatkettiin sitten matkaa muualle niin Ekalle jää semmonen fiilis että sinne jäi jotain kivaa, nyt antaa neidin sulatella tuota päässä ja itse saan olla tyytyväinen :) 


Kotona me ollaan otettu nyt lähi aikoina paljon kontaktien ottoja sekä pyörityksiä, käännöksiä, liikkumista, stoppeja, maahan menoja ja vaikka mitä sivulla ollessa, joka kerta suoritukset on parantunut ja nyt jo näyttää kivalta.


Huomenna jos kävisi taas tallomassa vähän 50m pidemmän jäljen ja leikittämässä jollain pehmeellä lelulla ihan max 2min samalla niin sais neiti rennomman päivän taas :)

10 kommenttia:

  1. Minkälaisia vinkkejä ootte saaneet tohon esineruutuun? Ootteks koittaneet "sienestystä"? Eli ruutuun esineitä sinne tänne, sit kuljet Ekan kanssa yhdessä siellä ja heti kun kiinnittää yhteenkään esineeseen huomiota niin isot bileet, sit leikitte esineellä, laitat sen taskuun ja lähette taas kuljeksimaan :) En tiedä onks tää ratkaisu mihinkään noista ongelmista mut tämmöset ohjeet me ollaan ruutuun saatu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi vois olla hyvä! Pitääpi kokeilla ens kerralla! Tossa kun koira oppii taas tsekkaa enemmän aluetta läpi. Tänks! :-)

      Poista
  2. Vastavierailulla blogissasi :) Sää ootkin aktiivinen kirjoittelija. Iso plussa videoista, niitä on aina kiva kattella!

    Mää opetan kans esineruudun niin, että koira opetetaan alusta saakka menemään nenällä (sienestys), ei näöllä / muistikuvilla. Mää meen pennun kanssa ruutuun siten, että on alkuun hihnassa. Kävellään ja kun bongaa, pidetään bileet esineen kanssa. Puhelen ruutuun mennessä "missä esineitä, mennäänkö etsimään esineitä" ja kun löytää, leikissä kälätän samaa "voi kun hieno esine" -papatusta. Sienestystä tehdään koiran mukaan vähän tai paljon, mutta tärkeää on muistaa tässäkin edetä ja miettiä, missä vaiheessa ja miten. Huomioitavaa on kuitenkin, ettei liiaksi lähde auttamaan koiraa (kävelemällä liian selkeästi esinettä kohden ja löytämällä niitä koiran puolesta), vaan antaa sen tehdä töitä ja miettiä. Jos koira esim. pysähtyy, pysähdyn minäkin ja odotan siltä aktiivisuutta etsintähommaa kohtaan.

    Ekahan tekee jo pitkää seuraamista! Uteliaana kysyn, mistä syystä pidät lelua kädessä? Kiinnittäisin sinuna huomiota omaan asentoon (nyt olet kiertyneenä koiraa kohden). Pään eteenpäin pitäminen on vaikeeta ilman apparia, sama vika nimittäin täällä ;p

    VastaaPoista
  3. Kiitosta tarkemmista vinkeistä ja kommentista!
    Ja noiden videoiden kanssa yritän aktivoitua että saa itsellekkin katottavaa x)
    Lelu on nyt kädessä koska ollaan vähän aika sit siirrytty imutuksesta leluun ja sain tuon vinkik että seuraa sitä, ollaan kylläkin nyt siirtämässä palkkaa kainaloon.
    Ja toi oma asento on kyllä korjattava, välillä muistan kulkea suorassa mutta välillä unohtuu, vaikeeta :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Mää kun en imuttamalla ole ikinä tehnyt, niin en ole niin perehtynyt siihen tyyliin :)

      Itse pyrin mahdollisimman nopeasti (alusta saakka) olemaan seuraamisessa mahdollisimman koesääntöjen mukaisesti eli opetan alusta saakka vasemman käden heilumisen, ettei opi luonnottomaan käteen. Auttaisiko, jos siirrät palkan oikeaan käteen niin, että pidät lelun vasemman kainalon kohdalla näkyvillä? Saisit vasemman käden luonnolliseen paikkaansa tätä kautta ja lelun hiljalleen kohti kainaloa :)

      Poista
    2. Me ollaan tota käden heiluttamista tosiaan treenattu vaan sivulla ollessa.
      Toi ois yks vaihtoehto mutta en tiiä onnistuisko mun motoriikalla :D, ehkä mä sen palkan vaan siirrän kainaloon kun on se toiminu niinkin tai alan käyttää meijän magneettia taas.
      Ainakin tiiän mihin keskittyä taas ens treenissä! :)

      Poista
  4. Mihin ajattelit mennä opiskelemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä vielä tiiä. Kannusta ja lähihoitajaa oon pyöritelly päässä :)

      Poista
  5. Miten toi esineruutu homma niinku toimii? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira hakee tallatusta neliöstä ihmisen tiputtamia esineitä nopeasti ja tuo käteen ne :-)

      Poista