perjantai 26. syyskuuta 2014

Tottista ja BH teoriaa

Tänään sitten taas tottistelua. Siis mä vaan tykkään enemmän ja enemmän tosta otuksesta <3

Otettiin kolme kertaa eri liikkeitä, välissä taukoja jolloin Cira treenasi ja Eka ulisi hulluna.

Luoksaria otettiin niin että Jessica pitää ja innostaa, hyvästä lähdöstä lensi jo palkka. Kapulan pitoa niin että juoksen takaperin ja Eka tuo sitä kokoajan eteen, pari kertaa hyppäs päälle mutta piti hyvin. Kontaktin pitoja otettiin niin että Jessica aina ilmottaa kun Eka katsoo ja jos lopettaa niin sanoo jotain muuta, näitä kolme, jokainen meni ihan sika hyvin, piti hyvän ajan ja tasan kerran se vilkaisi Jessicaa nopeasti. Liikkeestä seistä otettiin kolme, kaksi laukasta, mitkä oli tosi kivoja muttei niin täpäköitä joten otettiin ravista myös mikä oli tosi täpäkämpi ja parempi. Maahan meno, ei jäänyt yhtään ilmaan vaan sujahti heti maate. 50sekunnin paikka makuu jossa Eka pysyi hienosti vaikka Jessica kulki sen edestä ja takaa, myös joku mies veti lastaan jossain autossa Ekan takana, muutaman metrin päästä, kerran Eka sinne vilkas ja muuten piti aika hyvin katseensa mussa. Yksi eteentulo niin että juoksin takaperin ja Eka kulkee edessä sitten stoppi, hienosti se tuli suoraan kun pysähdyin. Sivulle tuloja otettiin myös muutama, kaksi suoraa ja kaksi niin että käännyn ja tulee siitä, ihan sairaan hyvin, jokainen oli suora ja nuo käännökset ei oo koskaan mennyt noin näppärästi ja hienosti! Seuruuta otettiin taas vähän pidempää pätkää, otettiin muutama vähän nopeemmasta seuruusta pysähdys, ensimmäinen oli liian edessä ja sit muisti mitä tehdään niin kaksi muuta olikin hyvässä kohdassa. Otettiin myös kaksi käännöstä vasemmalle, toisessa painoi perkeleesti niin en saanut kunnon käännöstä joten otettii uudestaan toinen mikä meni tosi hienosti ja tiiviisti. Yksi pätkä otettiin myös niin että kun lähdettiin liikkeelle niin tuli heti palkka. Sitten loput pätkistä olikin ihan suoria, muistin pysyä suorassa katseen kanssa, Eka poikitti toosi vähän mikä oli kiva, Eka veti taas muutamat pomput ja jalat nous tosi hienosti, Eka oli hyvin mukana ja meno oli tosi kivaa. Yksi pätkistä vedettiin muutaman ihmisen ohi eikä tuo edes välittänyt. Eka♥
Muuta me ei otettukkaan kuin tietty leikkiä, Ciran teddypatukka oli taas niin pop, sillä tehtiin hienot seuruut, purutyyny oli lopuksi kiva, repi ookoosti, lussutuspalloa oli tositosi kiva pureskella ja repi tosi hyvin pallosta, tietty myös nouto oli super hauskaa, kelatkaa sitä että heitin vahingossa jonkun koiran suuntaan, tuo näki sen mutta haki vain pallon, jee. Leikki siis jälleen hienosti.

Tänään myös suuntasin yksin Koirakoulu Kompasille missä BH koe kurssin ensimmäinen kerta oli teoriaa. Käytiin läpi vaikka ja mitä BH kokeesta, miten siihen ilmoittaudutaan, mitä se sisältää jne. Tosi moni uusi asia aukeni ja hokasin kuinka haastavaa tulee tuo suorittaa, seuruu määrä on ihan kauhea ja löysästi remmissä kun koiria kulkee ohi.. hmm.. treeniätreeniä sen takiahan me tuonne tultiin. Toivottavasti jotain saadaan tuolla aikaan sitten. Ensi perjantaita odotellessa! :)

Ilta lenkillä tosiaan otettiin kentällä reilu minuutin 'treenituokio' jossa hain vaan Ekalle oikeaa mielentilaa, haukutin kunnolla, Eka kiihty ja leikitin sen remmillä nopeasti josta lähdettiin jatkamaan lenkkiä. Välillä vähän erillaisia juttuja siis. 

Laitetaan vielä loppuun muutamat lenkiltä otetut kuvat :)

3 kommenttia: