lauantai 8. marraskuuta 2014

Hakua ja tottishinkutusta

Tänään olikin pitkästä aikaa hakua. Jeee!

Meidän vuorolla otettiin suoria pistoja, neljä ensimmäistä oli haamuina mitkä lähti uppoamaan syvemmälle. Jokaiselle pistolle Eka lähti täpinöissään täysiä loikkien, se käytti hyvin nenää ja etti ukkoja taas tosi hyvin menettämättä malttia. 
Kaksi viimeista pistoa otettiin ilman mitään apuja, ei nähnyt lähtöjä eikä mullekkaan kerrottu missä ukot sijaitsee eli koiraan luottoa. Eka oli silti ihan huippu, lähti varmana uppoamaan töitä tehden ja ukot löyty super nopeasti. Hyvä Eka!!!
Illalla raahauduttiin tikkurilaan treenaamaan Katin, Cytän ja Wantunkaa tottista valaistulle kentälle.

Eka ei nostanut kierroksia täysille mikä varmasti johtu uudesta porukasta ja musta ittestä enkä osannu nostaa sitä pysyväks. Tehtiin seuruuta, niin että muistan pään paikan, oikean palkkauksen ja Kati vahti vieressä kävellen. Kyllähän se teki hienoja seuruita kivan innoissaan, kerran se vähän jäi jälkeen, kerran mulkas Katia jne. Tehtii sitten heitsauksesta seuruita mitkä olikin paljon kivempia, tosin mun palkkaukset kusi monesti. Jätettiin se sit suht parhaaseen pätkään josta sai pallon heittoja ja kannella patukkaa että jää hyvä mieli.

Saain taas paaljon vinkkejä ja nyt tietää taas mitä hinkata ja miten. Oikein opettavainen ja erillainen treeni, täytynee nähä useemmin :)

2 kommenttia:

  1. Apua Ekahan täyttää jo kohta vuoden! Tuntuu et se ois aina vaan ihan pieni, sillon kun alettiin just teidän blogia lukea, hassua et se on jo kohta vuoden ikänen. :D Meinaatko tehä jotain synttärispesiaalipostausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin täyttää! Ihan kauheeta, vastahan se oli pikku marsu mitä käytiin moikkaamassa. Mä en tiedä osaanko ja keksinkö mitään, täytyy kattoa! :)

      Poista