lauantai 29. marraskuuta 2014

Tottista

Keskiviikko ja torstai meni treenittöminä, lepäiltiin ja lenkkeiltiin metsässä.

Torstaina ja perjantaina kummankin Eka sai kumpanakin päivänä hakea yhden esineen metsästä, vauhti oli toosi hyvä, taas sitä pomppaloikkatäysii menoa. Esineet löyty ravailematta joten jätettiin aina siihen yhteen.

Perjantaina myös illalla käytiin ottamassa pientä tottista, neidillä oli piikkasen intoo! Seuruutuksia aina kunnon haukutukset mitkä tuli niin hyvällä sarjalla ja lujaa, siitä aina vähän pidempiä seuruupätkiä, pari vasemmalle käännöstä, ensimmäinen huono, kontakti putos, ei tiennyt mitä tekee selkeesti, perään toinen mikä oli paljon parempi, napakampi, ei erkaantunut ja kontakti pysyi. Pari täyskäännöstä, ensimmäisellä etuili käännöksessä ja vähän väljeni, toisella taas paransi huimasti eikä kumpaakaan näistä näkynyt mitä edellisessä. Seuruut oli tosi kivalla innolla mutta tuo taakse lentävä palkka ei oo hyvä, odottelee sitä kauheasti jolloin erkanee välillä palkan toivossa, palkka tosin aina tulee tiiviistä. Loppuun kolme liikkeestä maahan, ensimmäinen oli nopein, meni heti, seuraavalli kaksillä jäi heti mutta tippui hitaasti maahan.
Tänään me käytiin jo päivästä kun jotain näki niin tottistelemassa.
Taas aiheena seuruu, palkkaan kiinnitettiin heti huomio joten alettiin nyt treenaamaan että vapaasta saa napata kainalosta pallon, eipähän erkaantunut kertaakaan seuruussa. Yksi täykkäri mikä oli mun silmään tosi kivan näkönen, en ees tiiä käännynkö ite oikein joten jos joo niin se onkin mun vika. Yksi seuruusta stoppi, hiiirmu hidas istuminen, sentään pysähty oikealle kohdalle! Yksi käännös vasemmalle, ihan kiva, vähän näky väljyyttä käännöksessä, mun hidastaessa ja miettiessä missä käännyn niin sai ton vilkasemaan muualle, ite kun oppis niin olis kivempi näitä tehdä, kotona vaan nakkien kera treenausta näissä kaikissa siis kaivataan!! Pari ihan suoraa seuruuta, suuuper kivoja pätkiä, hyvät haukutukset ennen lähtöjä, just tuommonen into ja vire on meille sopiva, tolleen ku toimii seuruissa, ni ai! Onhan siinä hiomista mutta näyttää jo kivalta fiiliksen kannalta. Kaksi liikkeestä maahan menoa, ensimmäisellä paljon nopeampi, käsimerkillä, toisella jäi onneks heti mutta hidas meno, tuommosella tyylillä se kyllä tekee aina, kelpaa, kun mä en ees ole opettanut sitä sukellusta. Liikkeestä maahan menoista tuli aina luoksari, kummallakin sopi vauhti mutta ensimmäisellä liukastui joten eteentulo meni hassusti. Toisella tuli suoraan eteen tiiviisti, hieno! Ärsyttää kun ei näy videolla! Viimetteeksi sitten eteenmeno mikä oli mun mielestä tosi kiva, ei menny ihan heti maahan mutta teki tosi kivasti!

Tosi kivalla fiiliksellä teki töitä ja leikki taas innokkaasti, pallot alkaa taas nousta korkeelle Ekan arvossa, niillä on tosi helppo palkata että kiva juttu :)

Huomenna olis sitten jotain muuta luvassa jos jaksetaan tottistella, seuruuta ei ainakaan yhtään. Ehkä noutoa ja perusasentoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti