lauantai 1. marraskuuta 2014

Leikkiä ja esineruutu

Tänään olikin tosi ihana ilma vaikka olikin kylmä. Lähdettiin sitten taas shelttipoppoon kanssa liikkeelle, seurassa oli myös uusi vieraileva sheltti narttu.

Aloitettiin hiekkakentällä leikillä. Eka leikki ihan tosi hyvin, veti voimalla, ote piti, eikä mälväillyt. Palloakin repi, nouti ja haukkui sille. Yksi seuruu otettiin, lyhyt mutta Ekan ilme oli kiva ja jalat nous tosi hyvin, oikein pätevä. Eipä me muuta sitten otettu kun haukutteluja ja edelleen repimistä. Into jäi hyvin päälle, neiti olis voinut hyvin jatkaa.
Ajeltiin sitten tekemään esineitä. Päätin ottaa kovalla esineellä, ettei se vaan ala mässyttelemään eli esine oli tuommoinen muovinen hakurulla, syvyys oli ehkä max 40m, maasto oli aika haastava, aika näkyvä mutta puita tms oli kauheasti maassa ja Eka tosiaan näki viennin.
Eka lähti ihan super hyvin uppoamaan, vauhti pysyi kokoajan ja esine löytyi nopeasti, se tuotiin nopeasti normaalisti muttei ihan käteen asti vaan tiputti aikaisemmin mun eteen.
Enempää en uskaltanut ottaa koska Eka veti niin hyvin ja innolla että en halunnut uusinnan menevän vahingossakaan pilalle.

Esineiden jälkeen mentiin sitten sipoonkorpeen semmoiselle viiden kilsan lenkille koko poppoolla, Eka sopeutui shelttien sekaan oikein mainiosti :) 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti